Tänään käväisin pitkästä aikaa molempien koirien kanssa mätsärissä, kun seuramme järjesti sellaisen uuden harjoitteluhallin kunniaksi. Halli itsessään oli meille jo tuttu paikka, kun olimme maanantaina treenanneet siellä agilitya.
Java osallistui monirotuisiin, joissa oli jopa 3 koiraa. Sijoittumista ei siis voinut välttää ja Java pääsikin toiselle sijalle. Voittajaksi valittiin ansaitusti porukan vanhin, jolla ikää oli jo 11 vuotta. Sain mielestäni Javan liikkumaan ihan kohtuullisesti, vaikka harjoitellessa vaikutti, että Java peitsaa koko ajan. Palkinnoksi saatiin pokaali + ruusuke, narulelu ja pari ruokanäytepussia.
Nele oli pienissä koirissa, joita oli yli 30. Nele esiintyi varsin moitteettomasti, tosin pöydällä taisi vähän jännittää. Saatiin punainen nauha, mutta punaisten kehästä pudottiin ekassa erässä pois.
lauantaina, maaliskuuta 06, 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti