Maaseudun rauhassa

Viime viikonloppuna matkustin pitkästä aikaa koirien kanssa maalle. Koska auto oli siirtynyt sinne jo viikkoa aiemmin, jouduin turvautumaan junaan. Alun perin harkitsin bussia, mutta junan tasaisempi kyyti on koirille mukavampi. Rautatieasemalla molemmat koirat käyttäytyivät varsin mallikkaasti, mutta junaan mennessä sai taas huomata miten erilaisia ja eri tavalla helppoja Java ja Nele ovat. Kumpikaan koirista ei ole matkustanut junassa mitenkään erityisen paljon, mutta silti Java meni sinne omin neuvoin kuin vanha tekijä. Nele sai matkata sylissä, koska tiesin, että se laittaa peruutusvaihteen päälle heti, kun pitäisi loikata junan kyytiin. Junan sisälläkään Nele ei suostunut tulemaan paria porrasta alas, kun taas Javaa ei tarvinut edes pyytää. Olisin pulassa, jos molemmat olisivat yhtä arkoja kuin Nele. Toisaalta Javan itsenäisyys ja rohkeus kostautuu muualla, kuten metsälenkeillä.

Sekä lauantaina että sunnuntaina kävimme lenkkeilemässä metsässä, jotta koirat saivat juosta vapaana. Hanki kantoi koiria erinomaisesti, mutta allekirjoittanutta ei juurikaan. Nele käyttäytyi molemmilla lenkeillä täydellisesti: pysyi lähellä, tarkkaili kulkuani ja tuli heti luokse kutsuttaessa. Java sen sijaan säntäili pitkin metsää, ignoorasi luoksetulokutsut ja muutenkin käyttäytyi todella kurittomasti.

Lauantain lenkki oli melkein onnistunut, kunnes loppumatkasta Java löysi jonkun hajun tms. Ensin en ajatellut asiasta mitään kummempaa ja jatkettiin eteenpäin, kunnes aloin katsoa, ettei Java ole enää matkassa mukana. Odoteltiin, huutelin Javaa, palattiin takaisin samaa tietä. Tien vieressä vähän matkan päässä oli metsäaukio ja siellä Java juoksi edestakaisin jonkun asian x perässä. Kerran tuli lähemmäs katsomaan, mutta painui samantien takaisin aukiolle. Lähdimme taas kävelemään poispäin ja samalla huusin Javalle "hei-hei", jonka sanon, kun lähden kotoa. Menimme jonkun matkan päähän odottamaan ihan hiljaa ja ehkäpä Javan yksi aivosolu oli jossain vaiheessa rekisteröinyt, että nyt ei kuulu omistajasta mitään. Tuli lopulta meitä kohti ja lähdin samalla juoksemaan poispäin, että varmasti saan Javan lähtemään perääni eikä vain palaa uudestaan aukiolle.

Sunnuntaina tapahtui taas sama, mutta tällä kertaa Javan mielenkiinnon kohteena oli lintu. Jossain lauloi talitiainen ja sinnehän Java taas painui mistään välittämättä. Ei auttanut kuin odottaa paikallaan, että koiran aivosolu taas rekisteröi omistajan olevan hiljaa. Lopulta Java tulikin ja pääsi samantien hihnaan, vaikka kytkeminen heti luoksetulon jälkeen on huono asia. En vain halunnut ottaa riskiä, että Java häipyy samantien uudestaan, joka olisi ollut varsin todennäköistä, koska oli taas kovasti kierroksilla. Pahasti näyttää nyt siltä, että talven tuoma vapaus Javan ulkoilussa on mennyt ohi. Saimme nauttia ihanista lenkeistä, kun koirat juoksivat vapaana, mutta tiedän, että kun lumi ei enää estä Javaa, niin toiset koirat eivät saa sitä pysymään porukassa. Ja siitä nyt ei tule mitään, että miitti menee metsästäessä Javaa jonkun pikkulinnun perästä...





Viikonlopun aikana koirat saivat jälleen kerran uuden ruokamerkin syötäväkseen. Edellinen ruoka oli Acanan Small Breed Adult, jota kehuttiin paljon harjisfoorumilla ja joka vaikutti olevan ihan ok. Nyt vain en autottomana päässyt hakemaan sitä ja kotiinkuljetuskin epäilytti, kun kumminkin haluavat tulla huonoon aikaan. Päädyin ostamaan Kpään paikallisesta eläinkaupasta Golden Eagle Chicken-ruokaa ja katsotaan nyt miten tuo merkki koirilla toimii. Ruokaa myytiin vain 2,5 ja 15 kilon säkeissä, joten jouduin ottamaan pienemmän ja sehän tarkoittaa, että kohta taas saa hakea lisää.