Sunnuntaina olin Javan kanssa jälleen tokotreeneissä. Tällä kertaa oli pitkälti samat jutut kuin viimeksi eli sivulletulo, seuraaminen, luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Uutena oli estehyppy.
Paikkamakuu oli taas 2,5 minuuttia ja hienosti Java pysyi. Hienoa nähdä miten ollaan tässä edistytty alkuaikojen jälkeen, jolloin Java ei meinannut pysyä minuuttiakaan. Tällä kertaa puin Javalle talvimanttelin paikkamakuun ajaksi ja ehkä se vähän auttoi kylmyyteen. Onneksi Java suostui menemään maahan mantteli päällä ja pysymään siellä. Luoksepäästävyys meni tällä kertaa vähän paremmin kuin viimeksi, sivulletulot olivat muuten ok, mutta satunnaisesta käsiohjauksesta pitäisi päästä eroon. Seuraamisen suhteen saatiin läksyksi harjoitella vasemmalle kääntymistä.
Estehyppyä en ole vieläkään opettanut loppuun asti ja kisoissakin otettiin se kaksoiskäskyllä varman päälle. Aiemmin meillä oli käytössä este-käsky, mutta olen nyt päättänyt muuttaa sen agilityssakin olevaan hyppy-käskyyn. Jospa tämä auttaisi Javaa paremmin tajuamaan mistä on kysymys ja voisin pian jättää käsiohjauksen pois. Muuten estehyppy meni vanhasta muistista hyvin: seisominen esteen takana ja perusasento onnistuivat ok.
Seuraavat kaksi treenikertaa meiltä jäävät harmillisesti välistä. :/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti