keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009

Javalle lyhyt turkki?

Viime viikolla tuntui, että alan saada turkinhoidosta tarpeekseni. Java ja Nele pestään kerran viikossa ja aikaa menee n. 2 tuntia/koira. Ei paljon, mutta viime viikollakin pesin ensin Nelen tiistaina ja keskiviikkona Javan enkä sitten juuri muuta niinä päivinä ehtinytkään. Töiden takia vapaa-aika on nykyään kortilla ja siksi harmitti viettää kaksi iltaa kylpyhuoneessa.

Tänä maanantaina laitoin pesuun vauhtia ja sain tehtyä molemmat koirat samana iltana. Aikaa meni n. 1,5 tuntia/koira. Ennen pesua kertailin vielä erään puuterin omistajan kirjoittamia hoito-ohjeita, joista olen ottanut vinkkejä (ostin mm. villakoirakamman, mikä on osoittautunut todella käteväksi). Ohjeiden perusteella tein pesun ja kuivauksen vähän erilailla kuin aiemmin ja lisäksi kaivelin esille kampausnesteen, jolla viimeistelin turkin. Nyt vain toivon, että molempien turkit pysyvät suht takuttomina viikonloppuun asti.

Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin varmistua se päätös, että heti kun ilmat lämpenevät, vedän Javan turkin lyhyeksi. Oikeastaan jo silloin, kun mietin Nelen hankkimista, olin päättänyt, että Javan turkki tulee pysymään lyhyenä, että jaksan hoitaa puuteria. Silloin tosin vielä luulin, että Nele tarvisi pitää koko ajan näyttelyturkissa. Agilityn ja tokon kannalta lyhyt turkki on ehdottomasti parempi kuin pitkä ja Java muutenkin vihaa pesuja, kun en totuttanut sitä pentuna niihin. Eli sen puoleen Java varmaan itse arvostaisi helpompaa elämää=lyhyttä turkkia. Itseäni vain vaivaa, kun kyseessä on kuitenkin turkkikoira ja nyt olen oman "laiskuuteni" takia ajamassa sen lyhyeksi. Meidän oli myös tarkoitus kiertää vähän mätsäreitä, mutta siitäkään ei taida tulla mitään, jos Javalla on kynitty turkki ja Nelen alapurennasta on varmasti jollakin "tuomarilla" mielipide.

4 kommenttia:

Unohdettu hymy kirjoitti...

Et ole mikään laiska! Nugalta lähtee kanssa kaikki sellaiset karvat, jotka vähänkään vaikeuttaa arkea (tassukarvat, myös tupsut ovat aika lyhkäset, masukarvoja trimmaan vaikkei saisi ja sama perskarvoissa, ettei tarttuis tarpeet). Tosin minä olen laiska ja tästä johtuen en hankkinut tuollaista turkkikoiraa ;). Elä murehdi toisten mielipiteitä. Javahan nauttii aivan varmasti lyhyestä turkista!

Tanja kirjoitti...

Java ei varmasti laittaisi pahaksensa harvemmin tapahtuvaa pesua. Pitäisi vain ensin päästä itsensä kanssa yksimielisyyteen lyhentämisestä. Miksihän siitäkin, että mitä tekee omalle koiralleen, pitää tuntea syyllisyyttä?

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti voit lyhentää Javan turkin, se voi olla sille jopa mukavampaa! Varsinkin, kun ei tarvitse näyttelyiden takia pitää pitkänä, niin siitä vaan. Sitäpaitsi se on uusiutuva luonnonvara ja kasvaaa aina takaisin, jos haluaakin taas pitkän. :)

Tanja kirjoitti...

Samaa sanon aina hiuksistani. :) Javan turkki on kyllä viime kesän trimmauksen jälkeen kasvanut taas lähes täyteen pituuteen.