Synnynnäinen sydänvika

Maanantaina päästiin vihdoin selvittämään tarkemmin mistä nesteen kertyminen Linan rintaonteloon johtui. Olin ensimmäistä kertaa koskaan mukana ultraäänitutkimuksessa ja suurimman osan ajasta kuva ruudulla näytti lähes pelkältä lumisateelta. Eläinlääkärinä toimi Hakametsän sydänspesialisti Anne Siljamäki.

Ennen ultraääntä eläinlääkäri kuunteli Linan sydämen, mutta ei kuullut sivuääntä. Syke sen sijaan oli normaalin rajan yläpuolella, vaikka huomioitiin myös Linan jännitys. Seuraavaksi huoneeseen haettiin trimmeri ja Linan karvat leikattiin molempien etutassujen takaa. Tästä alkoi varsinainen UÄ-tutkimus, joka keskittyi pitkälti sydämeen. Myös muita elimiä vilkaistiin mahdollisen kasvaimen takia.

Kasvainta ei löytynyt, mutta sydänvika kylläkin. Sydänultrassa todettiin selkeä oikean puolen laajentuma ja tricuspidaaliläpän eli kolmipurjeläpän (oikean kammion ja eteisen välissä) vuoto. Sydämen vasen puoli oli normaali. Nestettä näkyi hieman rintaontelossa ja jos sitä vielä kertyisi uudelleen runsaasti, voisi nesteestä ottaa näytteen.

Tutkimuksen jälkeen oli kaksi vaihtoehtoa: joko synnynnäinen sydänvika on aiheuttanut nesteen kertymisen tai nesteen kertyminen syystä X on johtanut muutoksiin sydämessä. Näistä vaihtoehdoista sekä eläinlääkäri että minä päädyimme synnynnäiseen sydänvikaan, joka kokonaistilanteen huomioon ottaen tuntui todennäköisimmältä. Olin kuitenkin jo syyskuussa 2012 epäillyt jotain olevan vialla Linan sydämessä, kun pyysin silloin kuuntelemaan sydämen rokotuksen yhteydessä. Mutta koska sivuääntä tai muutakaan normaalista poikkeavaa ei kuulunut, jäi asia silloin siihen.

Kun alun perin tarjolla oli vain huonoja vaihtoehtoja, ei lopputuloskaan voinut olla hyvä ja enää pohdinnan alla oli miten tästä eteenpäin. Linalle päätettiin aloittaa ACE-inhibiittori Prilium (lääke sydämen vajaatoimintaan) ja jatkaa nesteenpoistolääkettä puolet pienemmällä annostuksella. Eläinlääkäriä kuunnellessa mielessä pyöri vain kysymys siitä millainen elinodote Linalla on, kun tiedossa oli, että sydänviat voivat viedä koiran nopeastikin. Eläinlääkärin arvio oli 3-4 vuotta, jos lääkitys tehoaa. Asia, joka on niin vaikea käsittää, kun koira on vasta hieman päälle kaksivuotias. Jos lääkitys ei tehoa, olen sen kaikista vaikeimman päätöksen edessä. Lähiajat kertovat miten tässä kaikessa käy ja kontrolliin varattiin aika kolmen viikon päähän eli syyskuun alkuun.

Tästä eteenpäin Lina on, eläinlääkärin sanoin, nuori eläkeläinen. Näyttelyt ovat nyt luonnollisesti Linalta lopullisesti ohi, samoin tavoitteellinen agility. Jotain hyvin kevyttä voidaan agilityn saralla tehdä, mutta ei mitään raskasta. Samoin pitkät, vaativat lenkit ja muiden koirien kanssa riehuminen ovat kiellettyjä. Kaikki tapahtuu Linan ehdoilla. Toki voidaan yhä lenkkeillä, mutta rauhalliseen tahtiin ja vieraiden koirien kanssa Lina ei ole koskaan erityisesti leikkinytkään. Javan ja Nelen kanssa Lina välillä innostuu leikkimään, mutta nämä ovat yleensä melko lyhytaikaisia riehumisia. En ole laittanut Javaa silmä- ja polvivaivojensa kanssa pumpuliin enkä ajatellut laittaa Linaakaan - eletään tilanteen mukaisesti, mutta kuitenkin täysillä loppuun asti, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että loppu tulee aiemmin kuin siinä tilanteessa, jossa yritän epätoivoisesti estää väistämätöntä pitämällä koirani pääasiassa sisätiloissa paikoillaan.

Lina oli sijoituskoira, mutta sydänviasta kuultuaan kasvattaja siirsi Linan omistusoikeuden välittömästi minulle. Missään nimessä Linaa ei voi pennuttaa ja eläinlääkärissä jo kysyin steriloinnin mahdollisuudesta, jos vain niin pitkälle päästään. Steriloinnissa ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Lina aloitti neljännen juoksunsa viime torstaina ja se myös jää viimeiseksi...tavalla tai toisella.

Synnynnäinen sydänvika selittää miksi niin iloisesta ja reippaasta pennusta tuli vähitellen väsynyt ja apea aikuinen. Monille olen Linan tilanteesta puhunut ja ihmetellyt miksi koira on muuttunut, joten omalla tavallaan tämä diagnoosi on helpotus, kun kaikelle on vihdoin syy. Kuitenkaan se ei poista surua ja murretta Linan voinnista ja on todella, todella väärin, jos joudun luopumaan nuoresta, rakkaasta koirasta näin aikaisin.

Toivon niin paljon, että lääkitys auttaisi ja saisin pitää Linan luonani vielä monta vuotta.

Huonoja uutisia Linalle

Viime keskiviikkona vein Linan vakiopaikkaamme Hakametsän eläinlääkäripalveluun, johon olin varannut ajan Linan epämääräisten oireiden vuoksi. Olin jo jonkin aikaa miettinyt Linan viemistä eläinlääkäriin, kun tuntui, ettei kaikki ole kunnossa. Paljon tuli kuitenkin laitettua helteiden sekä tulevan juoksun piikkiin ja vasta kun Lina alkoi köhiä, päätin varata ajan. Vielä ajomatkalla Hakametsään mietin, että olenkohan vain vainoharhainen... Toisaalta olin samalla päättänyt, että Lina tutkitaan niin hyvin, ettei mitään epäilyksen aihetta enää jäisi.

Hakametsässä selitin Linan oireet: köhiminen innostuessa, raskas hengitys lenkillä + erikoinen hengitystapa nukkuessa (verrattuna Javaan ja Neleen) ja ruokahaluttomuus (tämän epäilin olevan tulevan juoksun syytä). Eläinlääkäri kuunteli Linan sydäntä ja hengitystä, mutta ei huomannut niissä mitään poikkeavaa. Tämän jälkeen otettiin verikoe ja Lina pääsi keuhkojen röntgenkuvaukseen.

Röntgenkuvat katsottuaan eläinlääkäri lausui sanat, joita ei haluaisi kuulla: "minulla on valitettavasti huonoja uutisia". Kuulin nämä sanat jo kolmannen kerran, kahdesti ne on lausuttu Javan kohdalla ja nyt ensimmäistä kertaa Linan kohdalla. Röntgenkuvista eläinlääkäri näytti miten Linalla oli rintaontelossa runsaasti nestettä, joka mm. peitti sydämen niin, että sitä oli vaikea hahmottaa kuvasta. Tämä neste painoi keuhkoja, josta johtui yskä ja hengitysvaikeudet. Veriarvot ja tulehdusarvot olivat kaikki kunnossa. Syytä nesteen kertymiseen ei vielä löytynyt, mutta vaihtoehdoiksi eläinlääkäri mainitsi perinnöllisen vian, kasvaimen tai piilevän sydänvian.

Lina sai nesteenpoistolääkityksen korkealla annostuksella ja antibioottikuurin. Lisäksi pitäisi ottaa rauhallisesti ja levätä, tehdä vain pieniä lenkkejä. Ensimmäinen tavoite olisi saada neste pois, jotta tutkiminen onnistuisi paremmin. Kontrolliaika saatiin tiistaiksi ja jos nesteen määrä olisi vähentynyt ja Lina pirteä, voitaisiin Linalle varata aika ultraan. Muussa tapauksessa minun pitäisi miettiä Linan viemistä Yliopistolliseen eläinsairaalaan.

Tiistaina Linalta kuunneltiin ensimmäisenä sydän, josta ei taaskaan kuulunut mitään poikkeavaa. Sen jälkeen suunnattiin suoraan keuhkoröntgeniin. Nyt neste oli eläinlääkärin mukaan selvästi vähentynyt, mutta ei kuitenkaan täysin vielä poissa. Uutena vaihtoehtona mukaan tuli palleatyrä, tosin röntgenkuvassa pallean linja näytti ehjältä. Koska tilanne oli mennyt parempaan suuntaan, Linalle varattiin ensi maanantaiksi aika ultraan, jonka tekee Hakametsän sydänspesialisti. Siihen asti mennään samalla annostuksella antibioottia ja nesteenpoistolääkettä ja vältetään pitkiä lenkkejä.

Olen sattumalta viime aikoina miettinyt koirien vakuutuksien mielekkyyttä, mutta nyt ainakin Linan vakuutus osoittautui tarpeelliseksi ja Tapiola korvasikin kiltisti osuutensa molemmista eläinlääkärikäynneistä. Toisaalta olen tyytyväinen, että Linan omituisille oireille löytyi selitys, mutta toisaalta myös pelottaa mitä tässä kaikessa on taustalla.

Ohjaustekniikoiden maailmassa

Torstaina olin Nelen kanssa toisella Harri Huittisen agilityn teematunnilla ja tällä kertaa aiheena oli erilaiset ohjaustekniikat. Aloitettiin twistillä ja jatkettiin sylivekillä sekä niistolla. Lisäksi meille selitettiin ainakin sylikäännös, saksalainen, japanilainen, ihmisnuoli, jaakotus, viskileikkaus... Kaikki olen kuullut ja kokeillut aikaisemmin, mutta pakko taas todeta, että jestas tätä agilityn termiviidakkoa! Ja tietenkin samalla ohjauksella voi olla useampi eri nimitys. Asiaa tarkemmin miettiessä valkeni, että erilaisia ohjauksia käyttää harjoituksissa sen tarkemmin miettimättä tai aina tietämättäkään minkä nimistä ohjausta tarkalleen ottaen on tekemässä. Kouluttamisen kannalta olisi kuitenkin hyvä olla edes vähän selvillä nimistöstä.

Tehtiin hyvin pieniä ratapätkiä, maksimissaan taisi olla kolme estettä. Nele yritti parhaansa mukaan seurata välillä melko epämääräistäkin ohjausta ja saatiinhan me lopulta kaikki ohjaukset onnistumaan.

Twisti:



Sylivekki:



Niisto (kamera ei ollut jostain syystä tarkentanut):



Tänään oli varsin harjakoiramaiset agilitytreenit, kun treenasimme Tallilla neljän kiinanharjakoiran voimin. Omistani mukana olivat siis Nele ja Lina, kun Java viettää parhaillaan kesälomaa maalla. Nelen kanssa tein keinua sekä radan osana että yksittäin ja Nele meni tosi hienosti, vaikka keinu olikin taas suhteellisen viallinen tapaus. Otin myös keppejä ja pakko todeta, että niitä pitäisi vahvistaa paljon. Nele lopettaa todella helposti kepit kesken ja yleensä nimenomaan viimeinen väli jää pujottelematta. Linan kanssa tein keppejä (aivan upeaa pujottelua!), keinua ja puomia. Lina oli oikein reipas, tosin keinulla meinasi uusi palkkaaja hieman hämmentää. Kovin olen tyytyväinen molempiin tyttöihin. :)

Verta, koiria ja sorkka

Sain töistä neljän päivän miniloman ja mitä sitä koiraharrastaja muuta lomallaan tekisi kuin ottaisi pakastimesta veripullon ja lähtisi raahaamaan veristä sientä pitkin Hervannan metsiä. Eli ehdin viimeinkin MEJÄilemään sitten toukokuisen tutustumisen. Jälkiä tekemään tulivat myös Tytti sekä Helmiina ja teimmekin yhteensä viidet jäljet, joista kaksi oli lyhyempiä harjoitusjälkiä Nelelle ja Linalle. Jäljet tehtiin perjantai-iltana ja ajettiin lauantaiaamuna.

Kaikki postauksen kuvat: Tytti Käyhkö

Ensimmäisenä tositoimiin pääsi Java. Jälki oli pituudeltaan samaa luokkaa kuin tutustumisessa ja jälleen Java suoritti sen aivan loistavasti. Haisteli alkumakuun, lähti etenemään itsenäisesti ja jäljesti sorkalle saakka, jossa sai aamupalansa. Välillä tuntui, että ohjaaja oli enemmän hukassa kuin koira - pitää siis opetella katsomaan jälkimerkkejä! Seuraavaksi Javalle saakin jo tehdä pidemmän jäljen.

Nele ja Lina pääsivät jäljilleen porukan viimeisenä. Ensin taitojaan kokeilemaan tuli Nele, joka jäljesti hyvin tapansa mukaisesti: hitaasti ja tarkasti. Ensikertalaiseksi Nele teki oikein mainion suorituksen ja lähti hitaasti etenemään alkumakuulta kohti sorkkaa. Tarjosin myös Nelelle aamupalaa palkaksi, mutta metsässä Nele ei oikein malttanut syödä ja loput ruoasta hävisikin kupista vasta autolla.

Linan kohdalla oli etukäteen vaikea arvioida miten pikkuneiti käyttäytyisi. Metsässä kulkeminen on tuttua ja kotona Lina osoitti suurta kiinnostusta veripulloon, vaikka ensin epäilin, ettei Lina tulisi edes lähelle sitä. Metsässä pikkuneiti vaikutti pirteältä, mutta tietenkin juuri Linan vuorolla paikalle tuli marjastajia, jotka olivat Linan mielestä hyvin epäilyttäviä. Epäilyttävä oli myös jälkimerki-nauha Helmiinan kaulassa ja jäljestäessä takana kulkevat ihmiset. Linan eteneminen jäljellä olikin suhteellisen epätoivoista, kun jatkuvasti piti pysähtyä ja tuijottaa taakse tai sivulle. Päästiin kuitenkin lopulta sorkalle asti, jota Lina haistoi, mutta ei muuten erityisesti osoittanut kiinnostusta eikä aamupalakaan maistunut kuin vasta kotona.

Olen oikein tyytyväinen Javan ja Nelen jälkisuorituksiin! Linan suhteen en aio luovuttaa, vaan yritän ehtiä tehdä lyhyitä ja helppoja jälkiä, jotta Linakin ymmärtäisi miten kivaa puuhaa MEJÄ oikeastaan onkaan.

Minä, kooikerhondje Jana ja jälkimerkit

Ihan pihalla

Kesä on pitänyt sen verran kiireisenä, että edellisestä pihapostauksesta on jo melkein puolitoista kuukautta aikaa! Paljon on ulkona tapahtunut sen jälkeen ja nyt näyttää huomattavasti vihreämmältä kuin alkukesän kuvissa. Mutta Suomen kesä on masentavan lyhyt ja ilmassa on selvästi ollut jo sellaista syksyn tuoksua, joka tarkoittaa, että kohta on syyslannoituksen aika, jotta kasvit ehtivät valmistautua talveen. Mielelläni kyllä pitäisin kesän täällä, kun vastahan tässä päästiin alkuun.

Voitteko arvata mitkä angervot kuuluvat meille ja mitkä naapurille... Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja etupiha alkoi heti näyttää paljon siistimmältä, kun leikkasin kaikki vanhat ja lähes lehdettömät oksat pois.

Etupihan kesäkukkien suhteen hyväksyin kohtaloni lumihiutale-amppelin kanssa ja onhan se ollutkin näyttävä kukkiessaan runsaasti. Samettikukat olen kasvattanut siemenestä ja nyt ne viimeinkin kukkivat. Valkoiset lobeliat sen sijaan ovat jotenkin ränsistyneet - ehkä ovat päässeet vahingossa liian kuivaksi. Mustasilmäsusanna ja violetit lobeliat ovat uusi hankinta, sillä ruusupavut eivät tänä vuonna halunneet kasvaa ollenkaan.

Takapihan köynnöksistä villiviinit eivät ole vielä kiivenneet valkoiseen aitaan, vaan kasvavat nyt enemmänkin pensasmaisesti peittäen muita kasveja. Etupihalta siirretyt perennat alkoivat kaikki kasvaa uusilla paikoillaan, kun taas kaupasta ostetuista perennoista osa ei lähtenyt lainkaan kasvuun.

Myös toinen takapihan kukkapenkeistä on nyt huomattavasti vihreämpi. Raparperi, chilit, mansikat ja etualan kukat lähtivät ihan hyvin kasvuun, mutta yrteistä basilika ja timjami eivät halunneet itää millään. Molempiin kukkapenkkeihin on tullut myös uusia kasveja ja yritän oikeasti vielä myöhemmin palata siihen mitä takapihalla todellisuudessa tällä hetkellä kasvaa.

Kylvöyrityksistä huolimatta nurmikossa on yhä paljaita kohtia, joissa ruoho ei ole millään lähtenyt itämään. Kuivalla kesällä ja laiskalla kastelulla saattaa olla oma vaikutuksensa asiaan...

Siirretty mustaherukka, jota unohdin uudelleenistutuksen jälkeen kastella. Mustaherukka ei tästä oikein pitänyt, vaan siitä kuivui useampi oksa ja nyt herukkaa ovat vaivanneet myös kirvat. Silti se on jaksanut tehdä muutaman marjan, jotka tosin jäävät aika pieniksi.

Tahdon tanssia kanssasi valssin

Viime torstaina osallistuin Tappien järjestämään agilityn teemakoulutukseen, jossa kouluttajana toimi Harri Huittinen. Tämä oli ensimmäinen kahdesta teematunnista, johon olen ilmoittanut Nelen. Aiheena meillä oli valssit.

Rata oli hyvin yksinkertainen ja sisälsi vain 7 hyppyä. Tavoitteena oli valssaamalla kuljettaa koira radan läpi. Helpommin sanottu kuin tehty, koska tuntui, että olin jatkuvasti myöhässä tai valssasin väärässä paikassa. Nele sen sijaan jaksoi oikein hienosti koko tunnin: toki tehtiin osuutemme kahdessa vuorossa. Ensin tehtiin pelkkiä valsseja, toisella kerralla otettiin mukaan myös yksi pakkovalssi. Teemakoulutus oli todella hyödyllinen ja nyt ehkä osaa taas hieman paremmin ajatella omaa ohjaamistaan. Itselleni ehkä hankalinta oli valssin oikea ajoitus, kun jäin helposti turhaan saattelemaan hypylle ja toisaalta odottelemaan Neleä hypyltä.



Tällaiset lyhyet koulutukset sopivat meille hyvin ja melkein voisi harmittaa, etten ilmoittanut Neleä useampaan teemaan. Sen sijaan ilmoitin meidät jatkamaan Anne Huittisen kerran kuussa valmennuksissa, toivottavasti pääsemme taas mukaan.