Torstaina olin Nelen kanssa toisella Harri Huittisen agilityn teematunnilla ja tällä kertaa aiheena oli erilaiset ohjaustekniikat. Aloitettiin twistillä ja jatkettiin sylivekillä sekä niistolla. Lisäksi meille selitettiin ainakin sylikäännös, saksalainen, japanilainen, ihmisnuoli, jaakotus, viskileikkaus... Kaikki olen kuullut ja kokeillut aikaisemmin, mutta pakko taas todeta, että jestas tätä agilityn termiviidakkoa! Ja tietenkin samalla ohjauksella voi olla useampi eri nimitys. Asiaa tarkemmin miettiessä valkeni, että erilaisia ohjauksia käyttää harjoituksissa sen tarkemmin miettimättä tai aina tietämättäkään minkä nimistä ohjausta tarkalleen ottaen on tekemässä. Kouluttamisen kannalta olisi kuitenkin hyvä olla edes vähän selvillä nimistöstä.
Tehtiin hyvin pieniä ratapätkiä, maksimissaan taisi olla kolme estettä. Nele yritti parhaansa mukaan seurata välillä melko epämääräistäkin ohjausta ja saatiinhan me lopulta kaikki ohjaukset onnistumaan.
Twisti:
Sylivekki:
Niisto (kamera ei ollut jostain syystä tarkentanut):
Tänään oli varsin harjakoiramaiset agilitytreenit, kun treenasimme Tallilla neljän kiinanharjakoiran voimin. Omistani mukana olivat siis Nele ja Lina, kun Java viettää parhaillaan kesälomaa maalla. Nelen kanssa tein keinua sekä radan osana että yksittäin ja Nele meni tosi hienosti, vaikka keinu olikin taas suhteellisen viallinen tapaus. Otin myös keppejä ja pakko todeta, että niitä pitäisi vahvistaa paljon. Nele lopettaa todella helposti kepit kesken ja yleensä nimenomaan viimeinen väli jää pujottelematta. Linan kanssa tein keppejä (aivan upeaa pujottelua!), keinua ja puomia. Lina oli oikein reipas, tosin keinulla meinasi uusi palkkaaja hieman hämmentää. Kovin olen tyytyväinen molempiin tyttöihin. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti