Saalisvietistä

Olen jälleen sivistänyt itseäni koirakirjallisuudella ja tällä kertaa lukuvuorossa oli Salme Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa-kirja. Aivan uskomattoman hyvä kirja ja sellainen, joka olisi pitänyt lukea jo ajat sitten. Suosittelen ehdottomasti varsinkin saalisviettisen koiran omistajia lukemaan tämän kirjan. Valitettavasti en itse vielä hankkinut kirjaa omaan hyllyyni, vaan opus oli lainassa kirjastosta.

Kirjassa käsiteltiin mm. saalisviettiä terminä, viettivireen merkitystä ja sen hallintaa, vietin patoamista, saalisleikitystä, pakotteita ja niihin liittyen VPV-koulutusta, puolustusviettiä ja saalisvietin ottamista avuksi eri lajeissa. Kirjaa lukiessa tuntui jatkuvasti oppivan uutta ja mielenkiinto säilyi viimeiselle sivulle asti. Javahan on tunnetusti rotuisekseen erittäin saalisviettinen koira enkä ole osannut huomioida tätä asiaa kunnolla koulutuksessa tai ylipäänsä elämässä. Saalisviettinen koira on hyvä harrastuskoira, mutta haastava arjessa ja tämän olen todella saanut kokea. Näistä syistä johtuen olisi voinut toivoa lukeneensa tämän kirjan jo ajat sitten, mutta olisinko kuitenkaan osannut sisäistää kirjan informaatiota ilman nykyisiä kokemuksia? (Tosiasiassa kirja ilmestyi vasta vuonna 2009, joten kovin paljon aikaisemmin en sitä olisi voinut lukea.)

Kuten suurin osa blogin lukijoista tietää on Javalla melkoinen ongelma lintujen jahtaamisen kanssa ja yllättäen tähänkin ongelmaan annettiin kirjassa neuvoja! Mujunen toteaa luonnonolosuhteissa hallinnan pettämisen alkavan niin, että nuori koiraa kohtaa metsälenkeillä eläimiä, joita pääsee jahtaamaan ja oppii näin käyttämään saalisviettiään. Check! Vietti nousee toistojen kautta maksimiin, kun koira saa itsenäisesti saalistaa eikä välttämättä anna ohjaajansa myöhemmin vaikuttaa vietin laskemiseen. Check! Ongelmaksi muodostuu se, ettei ohjaaja pysty antamaan palautetta oikea-aikaisesti ts. koiran aloittaessa jahtaamisen. Check! Pennun kohdalla luonnossa tapahtuva saalistaminen pitää estää heti ja tarjota koiralle toisenlainen tapa käyttää saalisviettiään (saalisleikitys). Koska luonnossa tapahtuva saalistaminen vahvistaa koiran saalistuskäyttäytymistä nopeasti ja pysyvästi, pitäisi Mujusen mukaan koiralta estää kokonaan metsäneläinten jahtaaminen kahden ensimmäisen vuoden aikana.

No, Javan kohdalla tämä on myöhäistä, sillä vahinko on jo päässyt tapahtumaan ja useasti. Mujusen mukaan tämä ei ole maailmanloppu, vaan nyt pitäisi määrätietoisesti alkaa korjata ongelmaa harjoittelun avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koiran vire täytyy metsässä laskea alemmaksi, niin että koira pystyy reagoimaan käskyihin (täysillä kierroksilla ollessaan Java ei kuule eikä näe mitään). Vireen pysyminen alhaalla varmistetaan käyttämällä koiralla liinaa (20-30m), jotta epätoivottu käytös saadaan katkaistua ja koiralta voidaan vaatia välitöntä reagointia. Jahtaamaan lähtenyttä koiraa kutsutaan ensin omalla nimellä (mahdollisuus totella) ja jos koira ei reagoi tähän, annetaan tiukka käsky EI ja pysäytetään koiran eteneminen liinan avulla. EI-käskyä seuraa iloinen käsky tulla luokse ja palkkaus superherkulla sekä kehuilla. Mujusen mukaan erityisen haitallista on, jos koira oppii olemaan reagoimatta käskyihin. Ei ehkä tule enää tässä vaiheessa yllätyksenä, että juuri näin on käynyt Javan kanssa, kun olen huudellut sen perään luoksetulokäskyjä koiran välittämättä niistä tippaakaan.

Toinen kirjassa ollut koulutusmenetelmä, josta voisi olla hyötyä meillekin, liittyy tokoon. Mujunen esittelee harjoitusohjelman, jolla pyritään koekestävyyteen ja motivaatioon suorittaa tottelevaisuuskokeen liikkeet halukkaasti ja väsymättä. Javan kanssa kisatessa ongelmana oli juuri liian matala viettivire, joka johti koiran sijaiskäyttäytymiseen ja kuormittumiseen. Luulenpa, että kokeilen vielä Mujusen ehdottamaa ohjelmaa, kun vain ensin saan työstettyä alokasluokan koeliikkeet teknisesti koevalmiiksi.

Kaiken kaikkiaan sain Saalisvietti koiraharrastuksessa-kirjasta valtavan paljon hyödyllistä tietoa ja ymmärrän nyt taas vähän paremmin omia koiriani. Varsinkin Javaa, jonka koen jatkuvasti luonteeltaan valtavaksi haasteeksi. Välillä niin helppo ja välillä niin uskomattoman vaikea. Kunpa vain olisi tiennyt näitä asioita jo silloin kun Java tuli, mutta ensimmäinen koira on aina se, jonka kanssa suurin osa virheistä tehdään. Toivon, että olen kuitenkin oppinut Javalta jotain ja osaan tulevaisuudessa paremmin käsitellä korkean saalisvietin omaavaa koiraa.

Hervannan epikset

Tiistaina osallistuin Nelen kanssa Takujen järjestämiin epävirallisiin agilitykisoihin Hervannassa. Ilmoitin meidät vain mölliradalle ja hyvä niin, sillä ilma oli aivan kamala. Kylmän tuulen lisäksi välillä satoi ihan reippaastikin vettä ja Nele-reppana oli kylmissään. Seuraavien ulkokisojen kohdalla täytyy kyllä varautua koiran osalta paljon paremmin, jos on yhtään samanlainen keli. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kunnon sadetakkien ostamista koirille, sillä nykyiset Hurtan takit istuvat huonosti (varsinkin Nelelle) ja niissä on turkin kannalta todella huono vuorikangas.

Nelen lähtövuoro oli minimöllien viimeisenä ja teimme radan vain kerran. Heti kolmantena esteenä oli puomi, johon Nelen vauhti pysähtyi. Olimme maanantain treeneissä tehneet viimeisenä keinua ja luulen, että sillä oli vaikutuksensa Nelen epäröintiin vieraalle puomille menosta. Yritin kahdesti saada Nelen puomille, mutta luovutin sitten ja juostiin ohi. Loppurata meni paljon paremmin ja Nele löysi kivasti vauhtia tassuihinsa - jopa niin paljon, että meni yhden esteen ohi, kun ehti edelleni. Viimeisellä putkella sain hienosti takaaleikattua, kun Nele hakeutui hyvin putkeen, mutta eteenlähetystä pitäisi vielä treenata, jotta pitkät loppusuorat saisi mahdollisimman nopeaksi. Noin yleisesti luulen, että minun täytyy pikkuhiljaa luopua siitä ajatusmallista, että ehdin aina ohjaamaan Neleä edestä. Tosin vauhdista huolimatta Nele on vielä hyvin riippuvainen minusta eikä irtoa samaan tapaan kuin Java, mikä tuo oman haasteensa ohjaukseen. Mutta kaiken kaikkiaan episten kisasuoritus oli Neleltä ihan mielettömän hieno, kun omaa vuoroa odotellessa Nele näytti siltä, että olisi niin paljon mieluummin kotona nukkumassa.



Javan kohdalla tuli tiistaina täyteen 6 viikkoa polvileikkauksesta. Tämän kunniaksi Java pääsi pitkästä aikaa fleksissä ulos, tosin vesisateen takia ei onneksi intoutunut säntäilemään. Kuntoutusohjeissa oli, että kuuden viikon jälkeen voi aloittaa vähitellen vapaanapidon ja vapaanapito Javan kohdalla tarkoittaa nimenomaan fleksiä. Ei tulisi mieleenkään päästää Javaa vapaana metsään juoksemaan. Tarkoitus on nyt tarjota Javalle hieman lisävapautta fleksillä ja yrittää mahdollisimman usein käydä tuossa lähimetsikössä lenkkeilemässä, sillä metsikkö on kävelyalustana vaihteleva ja sieltä löytyy sopivan kokoisia ylämäkiä.

Onnistuin myös varaamaan Javalle ajan fysioterapiaan, jonne menemme vajaan viikon päästä torstaina, kun oli sopivasti tullut peruutusaika. Odotan käyntiä mielenkiinnolla, sillä fyssari sanoi, että Javalle voisi mahdollisesti kokeilla akupunktio-neuloja. Toisaalta jännittää, että mitä jos onkin jotain ongelmia...

Kahvista nuudeliin

Marja haastoi bloginsa lukijat kertomaan koiriensa nimistä ja tottakai vastaan haasteeseen. Eli seuraavaksi kerron miten koirani saivat nimensä ja millaisia lempinimiä niillä on.

Kävin katsomassa Javaa ensimmäisen kerran, kun Java oli viikon ikäinen (hmm...) ja pentu näytti silloin tältä:

Eli väritys oli hyvin tumma ja luulinkin, että pentu myös pysyy tuollaisena. Kotona selailin erilaisia koirien nimisivustoja ja eräältä ulkomaalaiselta sivulta silmiin osui Java. Ensin nimi huvitti, koska opiskelin tietojenkäsittelyä ja ohjelmointikieli Javaa, joten olisi hyvin koomista, jos koirankin nimi olisi Java. Mutta niin vaan kävi, että nimi alkoi pyöriä mielessä yhä enemmän ja enemmän. Lopulta perustelin Java-nimen itselleni sillä, että Java tarkoittaa myös kahvilajia ja kun pentu oli sopivasti tumma, niin kahviaiheinen nimi sopisi paremmin kuin hyvin. Lisäksi opiskelualani tietävälle nimessä olisi hauska pieni lisämerkitys. Nykyisin nimi ja väritys eivät enää täsmää, vaan Java on pikemminkin latte (maitokahvi).

Nelen kohdalla yritin jälleen miettiä kahviaiheista nimeä, mutta jotenkin esim. Mocca ei vain kuulostanut yhtään hyvältä. Tietojenkäsittelykään ei enää auttanut, vaikka C++ koiran nimenä olisi vähintäänkin erikoinen. Nyt oli mahdollista miettiä myös jotain kennelnimeen sopivaa, mutta Bethnal Greenistä ensimmäisenä mieleen tuleva Betty ei sekään napannut. Selailin taas nimisivustoja, kunnes yhtäkkiä törmäsin Koirat.comissa erääseen nimeen. Pyörittelin hetken nimen loppuosaa eri konsonanteilla ja sieltä löytyi Nele! Nyt olen käyttänyt koirieni nimiin a ja e vokaalit, joten kolmannelle ei "enää" jää kuin i, o, u, y, ä ja ö.

Lempinimiä koirillani on yllättävän vähän tai sitten en juuri nyt vaan muista mitään. Java on viime aikoina ollut Tiikeri, josta on käytössä myös muodot Iso-Tiikeri ja Tiikeripötkö. Jälkimmäinen liittyy Javan nukkumistyyliin. Tietyissä piireissä Java tunnetaan myös Suurena Metsästäjänä. Nele on Neppis, Nelenteri, Pikku-Tiikeri, Vemputin ja Vemps. Molemmat koirat ovat nuudeleita ja joskus mininuudeleita. :) Tähän liittyy se hauska tarina, että sanoin Javaa joskus pentuaikanaan puudeliksi ja äitini kuuli nuudeli, josta nuudeli-nimitys on jäänyt. Mini tulee tietenkin koosta.

Allerginen reaktio ampiaisen pistoksesta

Mainitsin aiemmin, että koirien kanssa ei ole tylsää. Elämästä ei myöskään puutu jännitystä ja suhteellisen tylsä sunnuntai-iltapäiväkin voi muuttua yllättäen pieneksi jännitysnäytelmäksi.

Olin koirien kanssa kaikessa rauhassa lenkillä, kun yhtäkkiä Java meni maahan ja alkoi nuolla tassuaan. Menin katsomaan mikä oli hätänä, mutta en nähnyt tassussa mitään. Java hieman inisi ja meni kyljelleen makaamaan, mitä ei todellakaan tapahdu ulkona kuin harvoin. Siinä vaiheessa tajusin, että jotain on pahasti vialla, joten koira syliin ja pikakävelyä kotia kohti. Onneksi emme olleet kaukana, sillä Java oli aivan vetelä ja välillä piti tarkistella, että onko koira hengissäkään. Puolimatkassa Java alkoi oksentamaan sylistäni ja laskin sen maahan, jossa kakoi useamman kerran.

Kotiin päästyäni laskin Javan olohuoneen lattialle, johon jäi seisomaan sen näköisenä, että kaatuu ihan juuri suorilta jaloilta maahan. Ikenet olivat harmaat ja koira täysin apaattinen. Soitin samantien päivystävälle eläinlääkärille ja hain kyypakkauksen autosta, mutta päivystyksestä neuvoivat, ettei kyytablettia välttämättä kannata antaa vatsaärsytyksen takia, kun hengitysvaikeuksia ei ollut. Kuulema noin tunnin päästä kivun pitäisi helpottaa, käskivät seurata tilannetta ja soittaa uudestaan, jos kunto romahtaa tai tunnin päästä olisi vielä samanlainen.

Tunnin päästä Java oli kuin olikin vähän parempi ja ikeniin oli tullut väriä. Tosin punaista väriä oli tullut myös muualle ja selkeästi Javalle tuli allerginen reaktio pistoksesta. Kuono turposi, suupielet + silmien ympärykset + korvat olivat punaiset ja kutisivat, vatsaan tuli punaisia läikkiä. Tässä vaiheessa selailin hieman Googlea ja päätin katsoa lähteekö reaktio laskemaan itsestään. Nyt turvotus, punoitus ja kutina ovat hävinneet, mutta tassua aristaa yhä. En ole aiemmin pahemmin stressannut ampiaisista, mutta näköjään täytyy olla vähän tarkempi, kun Javalle tulee noin voimakas reaktio pistoksesta.

Lopuksi vielä ihan toiseen asiaan eli Nelen aamuiseen agilityyn. Jälleen löytyi ihanasti intoa ja kepit Nele meni helpolta puolelta omaan tasoonsa nähden todella nopeasti!! Lisäksi pystyin jo vähän häivyttämään kepit-käskyä ja silti Nele jatkoi omatoimisesti eteenpäin pujottelua. Ollaan edistytty uskomattoman nopeasti pujottelussa sen jälkeen, kun otin naksuttimen käyttöön. Lisäksi renkaalla naksutin on kätevä, kun oikeasta suorituksesta tulee selkeä palkka ja väärät suoritukset jäävät aivan huomiotta. Tänään jälkimmäisiä ei edes enää tullut. Mutta keinu...miksi sitä ei vain voitaisi ottaa agilitysta kokonaan pois?! Vaihdettiin taas kerran vähän tyyliä, kun tuntuu, ettei keinun päähän kiipeämisestä ole mitään hyötyä, kun ongelma on siinä, että Nelen pitäisi tottua keinun liikkeeseen. Tänään kokeilimmekin sitä, että Nelelle syötetään nameja keinun kontaktilla ja keinua samalla vähän liikutetaan. Nele suostui syömään nameja ihan kohtuullisesti, vaikka liike vähän jännittikin. Kunpa saisin meille harjoituskeinun jostakin.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Tai ainakin jotain sinnepäin. Tässä siis osa edellisestä postauksesta kuvina:

Parikehässä shelttiä vastaan

Vapaaehtoisia uintiharjoituksia

Kuvassa mukana Jana-pentu, Java vahtii taustalla näkyykö sorsia

Tytille jälleen iso kiitos näistä kuvista!

Mätsäristä tokoiluun ja uimiseen

Kävin eilen Nelen kanssa taas pitkästä aikaa mätsärissä, kun sellainen järjestettiin kävelymatkan päässä Hakametsän jäähallin parkkipaikalla. Hyvä sää ja hyvä paikka merkitsi paljon osallistujia. Pieniä koiria oli paikalla n. 60, mutta onneksi ilta ei venähtänyt ihan mahdottomaksi. Nele sai sinisen nauhan ilman mitään perusteluita ja sinisten kehästä jouduimme heti ulos. Mutta ei se mitään, oli joka tapauksessa hauska iltapäivä hyvässä seurassa. Yleensä mätsäreiden parasta antia onkin tuttujen tapaaminen.

Tänään vuorossa oli ensimmäinen kerta tottelevaisuuden alkeisryhmää, johon ilmoitin Nelen. Käytiin läpi kontaktia, istumista, maahanmenoa, saalisviettiä/leikittämistä ja rauhoittumista. Ryhmässä on 10 koirakkoa, joista osa isoja koiria, mikä on hyvä, koska Nele on selkeästi epävarma isoista koirista. Lisäksi ympärillä oli koko ajan melkoinen hälinä, kun lähettyvillä oli kahdet agilitytreenit. Ihan hyvää häiriötreeniä siis.

Javan epämääräisestä tilanteesta valittelin lähes viikko sitten. Viime viikonloppuna Java selvästi piristyi eikä saanut enää säpsähdyksiä. Maanantaina kävinkin Javan kanssa taas Kaukajärvellä vesikävelemässä ja vähän uimassakin. Olen pikkuhiljaa pidentänyt lenkkejämme, kävelty ylämäkiä ja tehty sisällä jumppaliikkeitä. En kuitenkaan ole ihan varma liikkuuko Java oikein vai vähän hassusti. Tarkoitus olisi nyt varata Javalle toinen fyssarikäynti. Tänään käytiin taas Kaukajärvellä ja tällä kertaa Java teki kolme kertaa pienen uimakierroksen. Äsken iltalenkin lopuksi Java hyppi kolmella jalalla, mahtoikohan tulla liikaa kuntoilua yhdelle päivälle? :( Vatsakin pienellä oli sekaisin ja viime kesän sairastelun jälkeen nämä tilanteet aina vähän hermostuttavat.