keskiviikkona, marraskuuta 25, 2015

Sairastelua ja agilitya

Tildan vatsatauti olikin oletettua pidempi. Jouduin käyttämään pikkukoiraa myös öisin ulkona ja toistamiseen siivoamaan työpäivän aikaisia sotkuja. Halusin kuitenkin kovasti selättää vatsataudin ilman eläinlääkärireissua, joten suuntasin tyhjentämään apteekin hyllyjä. Inupekt Forten nostin tupla-annostukseen ja perjantaina aloitin Tildalle kolmen päivän Promax-kuurin apteekin suosituksesta. Ruoka-annokset olivat jo tiistaista asti olleet pieniä, kevyitä (kanaa, seitiä, riisiä, puuroa) ja runsaasti nestettä sisältäviä. Tilda sai myös Nutri-plus geeliä. Pikkukoira oli koko ajan reipas ja söi hyvällä ruokahalulla kaiken, joten päätin katsoa tilannetta vielä viikonlopun yli. Viikonlopun koirat olivat hoidossa vanhempieni luona ja jos Tildan tilanne ei helpottuisi, tulisi pikkukoira sunnuntaina takaisin Treelle, jotta voisin viedä sen maanantaina eläinlääkäriin. Onneksi Tildan vatsavaivat alkoivat kuitenkin parantua ja tällä hetkellä ripulista ei ole enää tietoa. Nyt palauttelen ruokailua normaaliksi ja Inupekt Fortea jatketaan tavallisella annostuksella vielä jonkin aikaa.

Tampereen ensilumi

Viime torstaille olin varannut Tildalle hieronta-ajan Nekalan Koirakuntosalille, mutta vatsavaivojen takia Java sai mennä Tildan sijasta hierontaan. Ei huono muutos, sillä Java oli selästään jumissa. Hieroja epäili jumien tulleen kylmästä ja sovimme, että Javan voisi hieroa vielä uudestaan joulun jälkeen. Tästä eteenpäin Java saa pitää Hurtan mantteliaan, joka lämmittää selkää paremmin kuin pelkkä villapaita.


Torstai-iltana aloitin Nelen kanssa agilityn talvikauden. Pitkään arvoin mitä tekisin talvikauden kanssa: hakisinko treenipaikkaa ollenkaan. Lopulta päädyin hakemaan treenipaikkaa sekä Nelelle että Tildalle ja sain molemmat samaan torstairyhmään. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että treenipaikan hakeminen oli enemmänkin virhe ja kausimaksu on lähinnä yhdistyksen sponsorointia. Työt haittaavat harrastamista ja olen ollut lähes joka torstai iltavuorossa. Ellei työkaveri olisi suostunut vaihtamaan kanssani paria vuoroa, olisin tämän vuoden puolella päässyt talvikauden agilitytreeneihin vain kaksi kertaa. Nyt määrä nousee sentään neljään...


Treenaamattomuus on johtanut myös siihen, että tänä vuonna agilitykilpailut ovat täysin jääneet kalenterista pois. Lisäksi ensimmäinen kerta Takkulassa johti siihen, että Nele kehitti itselleen puomikammon (WTF?!) ja keinulle piti ottaa hihna avuksi, kun näytti, että Nele aikoo tehdä perinteiset eli poistua keinulta kesken kaiken. Joskus harjakoiran kanssa harrastaminen on todella mielenkiintoista. Seuraaviin treeneihin toivottavasti Tildakin pääsee jo mukaan eikä kehitä itselleen mitään turhia jännityksiä.

Aamulenkki Kankaanpäässä

2 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Voihan kurja, nuo vatsataudit ovat vihoviimeisiä. Oletko ajatellut antaa muutaman kuukauden kuurin maitohappobakteereita, jotta suolisto tulee taas kuntoon?
Kurjan näköistä on tuo synkkä maasto tähän aikaan vuodesta, mutta koiruliinit onneksi ovat piristämässä. :)

Tanja kirjoitti...

Inupektia olen nyt antanut kuuriluontoisesti ja sitä jatketaan vielä tämä viikko loppuun. Mutta ei yhtään huono idea nuo maitohappobakteerit, varsinkin kun pitäisi nyt madottaa koirat ja se voi taas aiheuttaa vatsavaivoja.