Pari viikkoa sitten ajelin koirien turkit lyhyeksi, sillä ne alkoivat takkuuntua. Varsinkin Tildan turkki oli juuri siinä pituudessa, että joko sitä olisi hoidettava viikoittain tai trimmattava alas. Päätös oli jälleen valtavan helppo, sillä ylimääräistä aikaa ei tällä hetkellä ole yhtään. Samoihin aikoihin turkkien lyhentämisen kanssa alkoivat myös pikkupakkaset ja koirat saivat Hurtan lämpömanttelit päälleen. Kaipasin kuitenkin jotain kevyempää puettavaa ja eräänä iltana Mustin ja Mirrin kassalle jonotellessani mukaani tarttui harmaa villapaita Tildalle. Kotona totesin koon 35 olevan kuitenkin ihan liian lyhyt, joten seuraavana päivänä tehtiin uusi visiitti M&M:ään ja vaihdoin Tildan villapaidan kokoon 45. Samalla reissulla Nele sai samanlaisen ja -kokoisen villapaidan. Harmaa villapaita ei ole mitään kestävintä laatua, varsinkin kun vertaa Javan vanhaan mustaan villapaitaan, joka on pysynyt ehjänä jo vuosia. Mutta tärkeintä on, että koirilla on jotain lämmikettä päällä ja varsinaisen talven tultua vaihdetaankin sitten kunnollisiin mantteleihin. Villapaidat ovat näppärät myös tulevia yöpymisretkiä ajatellen.
Seuraavassa kuvakatsaus koirien vaatekaappiin:
Harmaat villapaidat Mustin ja Mirrin mallistoa
Musta villapaita ostettiin Tokmannilta vuosia sitten
Hurtta Outdoors lämpömanttelit
ToppaPompat
Tilda sai oman pinkin ToppaPompan, kun TamSK järjesti tuotteista kimppatilauksen
Hurtta Pro sadetakit
Nyt ajankohtainen: heijastinliivit, jotka sain ilmaiseksi
Näiden lisäksi vaatekaapissa on vielä Back on Trackin verkkoloimi, Gessin sadetakit ja Javalle hankittu Hurtta Pro fleecehaalari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti