tiistaina, toukokuuta 19, 2015

Kevätretki Siikanevalle

Sunnuntaina 3.5. TaPit järjesti kevätretken Ruovedelle Siikanevan soidensuojelualueelle. Kävelimme Siikanevan kierroksen, jolla pituutta oli noin 10 kilometriä. Suurin piirtein puolivälissä kierrosta vastaan tuli Jaarikanmaan laavu, jossa paistettiin makkarat.

Selkeästi merkitty reitti kulki pitkospuilla...

...ja metsäpoluilla, kuva: Juha Tiihonen


Retkelle osallistui yhteensä 9 ihmistä ja 8 pikkukoiraa. Mukana oli Nelen ja Tildan lisäksi kaksi muuta harjakoiraa. Vähän jännitti miten omat suhtautuvat rotukavereihin, mutta kyllä harjakoira aina toisen tunnistaa ja Nele oli heti ihan innoissaan tutustumassa harjispoikiin. Kaikki koirat tulivat taas hienosti toistensa kanssa toimeen ja retki oli kaikin puolin onnistunut.


Oman vuoron odottelua laavulla, kuva: Juha Tiihonen

Hihnasolmujen selvittelyä, kuva: Juha Tiihonen

Yhteiskuvassa, kuva: Juha Tiihonen

Kuva: Juha Tiihonen


Vähän jo väsyneet retkeläiset

Ei kommentteja: