Neljä kuukautta ja puoli vuotta

Joulukuussa aloitettu vuorotteluvapaan sijaisuus päättyi tiistaina. Viime aikoina olen tehnyt 40-tuntista työviikkoa ja on tuntunut, ettei elämässä oikein ole muuta kuin työnteko. Koirat ovat viettäneet 9-10-tuntiset työpäivät kotona, mutta muuten ovat päässeet Hervantaan "päivähoitoon". Mitään erityistä ei olla ehditty tekemään ja paljon koirat ovat joutuneet tyytymään vain keskenään hengaamiseen. Koirien yksinoloista olen nauhoittanut lähemmäs 99 %, jotta tietäisin mitä täällä kotona työpäivieni aikana tapahtuu.

 Aamulenkillä Kangasalan Vatialassa

Suurimman osan ajasta koirat ovat hiljaa, mutta mitä lähemmäs mennään kotiintuloani, alkaa ääniä kuulumaan enemmän ja pääsääntöisesti haukkumisesta vastaa Tilda. Nele saattaa ärähtää, jos joku häiritsee unia, mutta Tilda ulisee ja haukkuu. Ehkä yrittää haastaa Neleä leikkimään tai on vain turhautunut. Suhteutettuna koirien yksinoloon pituuteen on Tildan metelöinti kuitenkin äärimmäisen vähäistä eikä kestä yleensä kuin minuutin. Haukkumispätkiä saattaa nauhoituksissa olla yksi tai kaksi. Haukunestopantaa olen välillä pitänyt olohuoneen pöydällä muistutuksena hiljaisuudesta, mutta vaikutus koiriin on vähän niin ja näin. Pannan laittaminen kaulaan selvästi ahdistaa Tildaa, joten olen yrittänyt mahdollisimman pitkälle välttää sen käyttöä. Kaiken kaikkiaan koirat ovat sopeutuneet hyvin työtilanteeseeni, mutta tottakai itseäni on harmittanut näin pitkät yksinolot, kun ajatuksena ei ole ollut hankkia koiria pelkästään sohvan koristeeksi.

Kangasalan Kisapirtin maastoissa, josta kerättiin tiistaina kevään ensimmäiset punkit

Sijaisuuden päättyminen ei tarkoita töiden loppumista, mutta työsuhde vaihtuu kokoaikaisesta osa-aikaiseksi. Näillä näkymin tiedossa on sekä lyhyempiä työpäiviä että enemmän vapaapäiviä, joten koirien kannalta tilanne helpottuu. Toiveissa olisi vihdoinkin ehtiä agilityhallille Tildan kanssa, doboharjoituksiin Javan kanssa ja agilitykisoihin Nelen kanssa. Ylipäänsä olisi mukavaa, jos ehdittäisiin tekemään muutakin kuin peruslenkkejä lähimaastoissa.

Agilitytreenien jälkeinen jäähdyttelylenkki Rajasalmen sillan luona

Nyt huhtikuussa tulee myös puoli vuotta täyteen Tildan saapumisesta laumaani. Hyvin on pikkuneiti sopeutunut ja varsinkin Nelen kanssa kemiat osuvat yhteen. Nelellekin teki hyvää saada leikkikaveri. Java ja Tilda eivät ole ylimpiä ystävyksiä, mutta pärjäävät ja kestävät toisiaan riittävän hyvin. Oma osuutensa koirien suhteeseen on aivan varmasti ollut Javan sairastumisella ja kipuilulla. Alkuajan ongelmat, automatkailu ja yksinolo, on pääosin ratkaistu. Autoon Tilda tulee mielellään eikä voi siellä enää pahoin. Myös kiljuminen on vähentynyt paljon, vaikka Tilda onkin innostuessaan herkkä käyttämään ääntään (alkuaikoina pelkkä herääminen aamulla sai Tildan kiljumaan).

Viime aikoina Tilda on osoittanut hyvin javamaisia piirteitä lintujen ja muiden liikkuvien kohteiden suhteen. Eräänä aamuna Nele ja Tilda lähtivät molemmat rusakon perään. Nele luopui ajosta noin 20 metrin jälkeen, mutta Tilda juoksi rusakon perässä metsään. Hetkeen en nähnyt koko koiraa eikä auttanut kuin jäädä paikalle odottamaan. Odottaminen tuntui ikuisuudelta, vaikka koko tilanteeseen ei ehkä mennyt viittäkään minuuttia. Jossain vaiheessa Tildan aivot kuitenkin rekisteröivät omistajan jääneen matkasta ja pikkuneiti tuli hurjaa vauhtia metsästä luokseni. Samaisella lenkillä Tilda painui myös jonkin linnun perään eikä yhtään kuunnellut luoksetuloa. Oravatkin olisivat kovin kivoja kohteita jahdata ja maanantaina Tilda putosi sorsan takia Toritunjärveen. Olin jo järvelle saapuessa katsonut, että jäät olivat sulaneet rannoilta ja ajattelin, etteivät koirat mene veteen. En tiedä miten tilanne meni, mutta vierestä lähtivät sorsat ja Tilda juoksi rantaan. Hetken päästä kuului loiskaus ja tässä vaiheessa tuli hyvin kiire mennä tarkistamaan tilannetta. En kuitenkaan ehtinyt rantaan asti, kun Tilda tuli vastaan turkki ihan märkänä. Epäilen, että Tilda oli hypännyt kaislikkoon eikä ollut tajunnut, että siellä onkin alla vettä.

Tänä aamuna Niihaman Hepovuorella

En yhtään halua, että Tildasta tulee samanlainen kuin Javasta ja että joutuisin koko ajan pitämään Tildaa hihnassa. Ainakaan vielä Tilda ei ole metsässä niin sekaisin kuin Java ja pääsääntöisesti tottelee, kunhan mitään kiinnostavampaa ei ole näköpiirissä. Tekee kuitenkin paljon omia lenkkejään juosten milloin mihinkin pusikkoon (mitään itsesuojeluvaistoa Tildalla ei tunnu olevan). Olen yrittänyt palkata Tildaa aina luoksetuloista (pyydetyistä tai itsenäisistä), pyytänyt suorittamaan temppuja, leikkinyt kepillä ja välillä ollaan menty piiloon, kun pikkukoiran oma lenkki meinaa mennä pitkäksi. On hankalaa, etten ole pennusta saakka päässyt opettamaan Tildalle lauman mukana pysymistä. Toivon, ettei tilanne kuitenkaan menisi enää pahemmaksi, vaan Tilda pystyisi vastaisuudessakin tekemään metsälenkit vapaana.

Aina valmiina uusiin seikkailuihin