Nelen talven agilitytauko päättyi helmikuun lopussa, mutta treenaamassa olemme käyneet sen jälkeen vain kolmesti. Ei kerta kaikkiaan ole ollut aikaa: iltavuorot ovat häirinneet viikottaisia ryhmätreenejä ja omatoimitreeneihin tarvittavan avaimen sain vasta pari viikkoa sitten.
Tänä vuonna laitoin agilitykuviot jälleen uusiksi. Viime vuoden edustin Tappeja ja varmasti tekisin vieläkin niin, jos Tapeilla olisi ollut tarjota Nelelle ryhmäpaikka. Valitettavasti tätä mahdollisuutta ei ollut enkä ollut kovin innostunut jatkamaan SDP:n tai muidenkaan koirayritysten säännöllisissä treeneissä. Paljon niissä oppii, mutta rahallisesti tulevat kovin kalliiksi. Suunnitelmissa oli ryhmäpaikka jonkin koirayhdistyksen treeneissä - mutta minkä? Pitkään mietin teenkö paluun TamSKiin, mutta jostain syystä tuntui kuin se olisi askel taaksepäin sellaiseen, joka on omalla tavallaan jo mennyttä.
Asioita mietittyäni ja erään kaverin houkuttelun tuloksena päädyin laittamaan jäsenhakemuksen Tampereen Koiraurheilijoihin eli toisin sanoen Takkuihin. Javan kanssa kävin aikanaan (syksyllä 2007) Takkujen ulkopuolisille järjestämän agilityn alkeiskurssin, josta saatiin kipinä tähän lajiin. Jo silloin sanottiin, ettei jäseneksi välttämättä pääse kovinkaan helposti ja tästä syystä hakeuduinkin Javan kanssa keväällä 2008 TamSKille.
Nyt jonkinlainen agility-ympyrä sulkeutui ja minut hyväksyttiin joulun alla Takkujen jäseneksi. Hain helmikuussa Nelelle ryhmäpaikkaa talvikaudelle ja olemme tosiaan käyneet sen kolme kertaa treeneissä entisellä Navetalla, nykyisessä Takkulassa. Kyseessä on Pirkkalassa sijaitseva vanha rakennus, joka ei ole lämmitetty. Vähän kyllä toivon, että ensi talvena Takkujen treenit olisivat jossain ihan muualla... Kesäkaudella treenit ovat ulkokentällä Hervannassa. Vesisateessa haasteellista, mutta muuten on ihanaa olla kesällä ulkona tunkkaisen hallin sijaan. Monet kisat ovat kuitenkin kesäisin ulkona, joten on hyvä, että pääsee treenaamaan ulkohäiriöitä eivätkä ne tule kisatilanteessa yllätyksenä koiralle.
Nelen ensimmäiset treenit talvitauon jälkeen sujuivat muuten hyvin, mutta uuden paikan uusi keinu meinasi jännittää. Hetken jo mietin täytyykö Nele laittaa hihnaan, ettei ehdi omatoimisesti häipymään keinulta. Mutta Nele voitti itsensä ja tuli keinun hitaasti loppuun asti. Seuraavalla yrityksellä ei ollut enää mitään ongelmaa, vaan Nele teki keinua reippaasti ja meni sinne jatkuvasti. Pitää nyt käydä muutamat treenit ennen kisaamista, ettei kisoissa tulisi taas keinulta kieltoa.
Tarkoitus olisi myös kevään ja kesän aikana palata agilityn pariin Tildan kanssa. Ryhmäpaikkaa en ole Tildalle hakenut, vaan ajattelin kesän ajan opettaa Tildaa itse ja mahdollisesti vasta syksyllä suunnata ohjattuun ryhmään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti