SM-kisojen jälkeen

Agilityn SM-kisojen jälkitunnelmissa voisi kirjoittaa muutaman sanan omien koirien tai siis lähinnä Nelen agilitysta. SM-kisat valtasivat Hakametsän hiekkakentän koko viikonlopuksi, mutta itse kävin paikalla vasta eilen. Ehdin nähdä minien finaalin lopun ja kokonaisuudessaan medien finaalin. Kisaratojen seuraamisen lisäksi kiertelin paikalla olleita myyntipisteitä ja yhdestä ostin koirille uudet talutushihnat. Toki viikonloppuna tuli myös kotona jonkin verran seurattua kisapaikalta lähetettyä live-kuvaa.

Koirat ihmettelevät uusia hihnoja

Nelen kanssa olen nyt pitkästä aikaa saanut treenattua agilitya säännöllisesti. Toukokuun lopussa osallistuimme viimeistä kertaa Anne Huittisen keskiviikkovalmennukseen. Nele oli oikein pätevä pieni harjakoira, mutta kaksi tuntia on silti ihan liian pitkä aika meille. Viikottaiset tunnin treenit torstaisin sen sijaan ovat toimineet hyvin ja sopivat paremmin sekä koiralle että ohjaajalle.

Viikkotreenien ensimmäisellä kerralla esitin toiveen keinun harjoittelusta ja keinu onkin nyt ollut mukana jokaisella radalla. Yleensä olen aloittanut oman vuoron tekemällä keinun yksittäisenä, sillä päätin kokeilla auttaisiko hihna Nelen keinuongelmaan. Aloin nimittäin miettiä, että Nelen keinun kieltäminen saattaa jo olla ns. opittu tapa. Kisoissahan Nele tekee yleensä aina sen, että kiipeää vähän keinulle, tulee pois, ei mene uudestaan ja hetken houkuttelun jälkeen rata kuitenkin jatkuu. Myös treeneissä ensimmäinen kiipeäminen keinulle on ollut vaikeaa ja silloinkin Nele saattaa vain poistua keinulta omin luvin. Päätin, että tämä ei enää ole sallittua, vaan keinu on suoritettava heti ensimmäiselläkin kerralla alusta loppuun. Kun Nele on saanut keinun tehtyä kerran, ei mistään keinuongelmasta ole enää tietoakaan, vaan Nele yrittää mennä keinulle jatkuvasti.

Ennen ensimmäistä hihnaharjoitusta hieman jännitti miten Nele mahtaa suhtautua siihen, että keinu mennään eikä meinata. Pientä epäröintiä näkyi, mutta nätisti Nele tuli keinun eikä antanut hihnan häiritä. Nyt ollaan otettu muutaman treenin ajan keinua tällä tyylillä (myös viimeisessä keskiviikkovalmennuksessa) ja viime torstaina uskaltauduin kokeilemaan onnistuuko keinu heti kerralla ilman hihnaa. Tulin Nelen kanssa keinulle hypyn ja putken kautta ja vaikka Nelen liikkeessä huomasi sen pienen epävarmuuden, teki Nele keinun kokonaan. Kovin paljon vain tarvittaisiin lisää estevarmuutta keinun suhteen, sillä olen varma, että kisatilanteessa Nele ei vieläkään tee keinua. Ongelma on myös se miten itse suhtaudun keinuun kisoissa: jos en saa Neleä menemään keinulle, mitä teen? Radan kesken jättäminen tuntuu hyödyttömältä, koska en näe mitä koira siitä oppisi. Toisaalta radan jatkaminen merkitsee, että oli ok jättää keinu tekemättä, kun meno jatkuu joka tapauksessa. Hankalaa, mutta ehkä vastaus löytyy jo mainitusta estevarmuudesta eli siitä, että keinu toimii treeneissä ja epiksissä, jolloin suorituksen siirtämisen viralliseen kilpailuun pitäisi olla helppoa.

Kisasuunnitelmia ei tällä hetkellä ole yllämainitusta syystä. Erittäin pahasti näyttää myös siltä, että Agirotu jää tänä vuonna meiltä kokonaan väliin. Java ei tietenkään enää osallistu eikä harjakoirista löytynyt riittävästi agilityharrastajia, että oltaisiin saatu joukkue kasaan. Välillä oikeasti ärsyttää ja ihmetyttää mitä ihmiset tekevät harjistensa kanssa, kun samanrotuisia ei näy missään. Harjakoira on vallan pätevä harrastuskaveri, mutta hyvin usein tuntuu, että ihmiset eivät osaa suhtautua harjiksiinsa koirina, vaan pitävät niitä jonain asusteina. Tämä on niin turhauttavaa, koska välillä olisi mukavaa, jos olisi enemmän samanrotuista harrastusseuraa.

Eipä silti, että Nelenkään kanssa voisi mitään maailmanmestaruuksia tavoitella. Hyvä jos joskus noustaan edes kolmosiin. Eilen tosin haaveiltiin jo Tappien omasta SM-joukkueesta ensi vuoden arvokisoihin...