Torstai-iltapäivänä olin koirien kanssa lenkillä läheisessä metsikössä. Java pysähtyi haistamaan jotain maasta ja samalla Javan oikeaan silmään osui korte. Onneksi kyseessä oli suht iso ja pehmeä korte, mutta ihmettelin miten tällaista nyt yhtäkkiä tapahtui, kun Javan näkö on kuitenkin jossain määrin palannut takaisin. Kotona katsoin tarkemmin Javan silmää, joka oli aivan samea. Sameus oli hieman punertavaa, mutta silmä ei ollut ollenkaan niin punainen kuin verenpurkauksen yhteydessä. Java siristeli jonkin verran silmiään, joten en jäänyt odottelemaan vaan soitin Hakametsään. Sain Javalle ajan jo perjantaiksi.
"Javan oikeassa silmässä todettiin silmänsisäinen tulehdustila, uveiitti. Etukammio on samea, verenpurkauma on ennallaan. Java ei tunnu näkevän silmällä, mikä johtuu todennäköisesti sameudesta. Silmänpaine oli molemmissa silmissä normaali."
Tulehduksen takia Javalle laitettiin kortisonipiikki ja kortisonitippa nostettiin taas kolmeen kertaan päivässä. Näiden lisäksi tuli myös suun kautta annettava kortisonilääkitys. Seuraava kontrolli on jo ensi viikon keskiviikkona.
Kortisoni saattaa janottaa koiraa, mutta en ole ainakaan vielä huomannut, että Java joisi aiempaa enemmän. Jotenkin nämä silmäasiat nyt hämmentävät itseäni, kun tällä kertaa eläinlääkärissä puhuttiin taas tulehduksesta ja viimeksi näkökykyä heikensi voimakas lasiaisenrappeuma. Se on kuitenkin tosiasia, että silmä oli torstaina selvästi erilainen kuin yleensä. Täytyy yrittää kysellä keskiviikkona asiasta tarkemmin, kun menemme kontrolliin.
Se siitä kolmen kuukauden eläinlääkäritauosta...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti