Vein perjantaina koko lauman Hakametsään eläinlääkäriin. Alun perin olin varannut ajan vain Javalle ja Nelelle, mutta paikan päällä päätinkin kysyä mahtuisiko Lina vielä mukaan.
Eläinlääkärinä meillä oli Sanna Elfving eli olin varannut koirille ajan silmätarkistukseen. Ensimmäisenä pöydälle pääsi Nele, joka sai terveen paperit kommentilla "harvinaiset hyvät harjakoiraksi". Ja tietysti tämä kaikki tehtiin virallisesti, jotta tulos tulee myös KoiraNettiin.
Seuraavaksi tarkastukseen pääsi Java - päivän jännittävin hetki! Javan silmien tilanne oli onneksi ennallaan: lasiaisen rappeuma molemmissa silmissä ja hieman lasiaisvuotoa toisessa. Linssit olivat paikoillaan. Elfvingin mukaan Javan näkökyky saattaa olla paikoitellen hieman samentunut ja tästä syystä koira voi käännellä päätään, kun yrittää nähdä paremmin. Pääasiassa Java näkee hyvin (esim. namien nappaaminen ilmasta sujuu), mutta toisaalta on ollut tilanteita, joissa on tullut mietittyä, ettei Java taida nähdä sittenkään ihan niin hyvin kuin muut koirat. Silmien lisäksi katsottiin myös Javan polvet. Sillon tällöin Javan liikkuminen saa minut epäilemään polvien tilannetta, joten halusin saada varmistuksen niiden tilanteesta. Ja ihan turhaan olin ollut huolissani: Javan polvissa ei tuntunut mitään erikoista. Melkein voisi todeta niiden olevan "0/0".
Lina pääsi myös polvitarkistukseen. Välillä Linankin liikkuminen on ollut hieman epäilyttävää ja nyt kun aloitellaan agilitya, halusin tietää mikä Linan polvien tilanne on. Periaatteessa vastustan kaikkea epävirallisuutta silloin, kun tulokset voidaan ottaa virallisesti (niin paljon on kuullut kaikenlaisesta salailusta koirapiireissä), mutta koska tarkistukseen päästiin aivan spontaanisti, en ehtinyt kysellä kasvattajan mielipidettä asiasta ja näin ollen Linan tarkistus tehtiin ilman virallisia papereita. Polvissa ei ollut mitään vikaa ja hyvin todennäköisesti Lina olisi saanut tuloksen 0/0. Luulen, että Javan ja Linan satunnaiset liikkumisongelmat ovat johtuneet niinkin luonnollisesta syystä kuin kivestä anturassa, oksasta turkissa, jne.
Maanantai-iltana vein Javan vielä silmänpaineiden mittaukseen. Java on hieronut silmiään enemmän iltaisin ja tarkoituksena oli selvittää nouseeko silmänpaine ennen iltatipan laittamista. Silmänpaine oli molemmissa silmissä 12 (viitearvoista ei tietoa) eli ihan hyvä ja hoitaja lupasi varmistaa vielä eläinlääkäriltä onko tilanne ok. Tänään sain tekstiviestin, että jatketaan Javan hoitoa kuten ennenkin eikä painetipan antamiseen tarvitse tehdä muutoksia (yhä kaksi kertaa päivässä).
Omistajalle mielenrauha maksoi tällä kertaa 253,51 euroa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti