Kuuma tuli jo turkin harjauksessa
Viime hetken tsemppaus
Juniorinarttuja oli ilmoitettu kuusi, joista kaksi oli poissa. Tuomarina oli Nemanja Jovanovic, joka oli melkoisen tehokas arvosteluissa eikä koiraa oikeastaan tarvinut enää kehän kiertämisen jälkeen seisottaa tuomarin edessä, koska arvostelu oli saneltu loppuun jo juoksutuksen aikana. Helteestä huolimatta Lina oli yllättävän pirteä (verrattuna siihen millainen Lina on yleensä näyttelyissä) liikkeissä, mutta pöydällä pikkuneiti olisi halunnut pakitella kauemmas tuomarista. Lina sai laatuarvostelun EH ja sijoituimme toiseksi. Tuomari oli tiukka eikä yksikään juniorinarttu saanut EH:ta parempaa.
Linan väistöliike
Linan arvostelu näytti tältä:
Very good type and proportions. Nice head. Medium long neck. A bit close in elbows. Needs deeper chest. Correct topline. Correct rear angulation. Good coat quality. Enough good in movement.
Pikkuneiti niin tomerana
Näyttelykuvista kiitos kepolle (luonnollisesti myös tavaroiden kantamisesta kehän laidalle). :) Porin jälkeen suuntana oli Kankaanpää, jossa näin pitkästä aikaa Javan, joka loppujen lopuksi kesälomaili vähän reilun kuukauden vanhemmilleni. Koirat pääsivät nauttimaan kesästä takapihan nurmikolle ja Linastakin löytyi taas se iloinen harjakoira (kauempana kuvassa viilettää Nele):
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti