Rasti seinään - kävimme viikko sitten omatoimitreenaamassa Tallilla. En edes muista koska oli edellinen kerta! Nelen kanssa otin keppejä ja keinua. Molemmat menivät ihan ok, tosin keinulla pieni epävarmuus yhä jatkuu. Ensi kerralla voisi ottaa pitkästä aikaa helpotettua keinua. Linan kanssa harjoittelin paikalla pysymistä eli "rata" oli huimat kaksi estettä ja ensimmäistä kertaa oli rimatkin (vain 10 cm). Lina osaa tulla jalkojeni väliin ja jäädä paikoillaan, kun lähden itse liikkeelle ja tätä nyt vahvistettiin uudessa paikassa. Kerran tehtiin "ratakin": Lina jäi paikoilleen ja sen sijaan, että olisin palkannut Linan siitä, annoin eteen-käskyn. Lina suoritti hypyt melkoisilla loikilla, joten Tappien syyskuun hyppytekniikka-kurssi voisi olla ihan hyväksi pikkuneidille.
Molempien koirien kanssa otin myös takaakiertoa, jota talvella harjoiteltiin kotona maljakon kanssa. Nyt ei olla pitkään aikaan tehty tätä ja sen huomasi... Nele osasi kierron Linaa paremmin, mutta kumpikaan ei ollut tässä mitenkään erityisen hyvä.
Tämä kesä on ollut harrastamisen ja blogin päivittämisen suhteen aivan mahdoton, mutta onneksi muillakin on huomattavissa samaa ilmiötä. Kuukauden päivät pitäisi vielä jaksaa töitä ja koulua, sitten helpottaa. Ainakin hetkeksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti