lauantaina, joulukuuta 17, 2011

Kisakauden päätös: nollavoitto!

Tämän vuoden agilityn kisakausi päättyi kohdallamme tänään oman seuran kisoihin Lempäälässä. Ja aika huikea päätös olikin, kun Nele yllätti ja otti hienon nollavoiton!

Keinua ei radalla ollut, mutta sen sijaan pari ansapaikkaa ja olin varma, että hyllytetään jompaan kumpaan niistä. Lähdimme radalle jo kuudentena. Ensimmäinen ansa oli A alun kolmen hypyn takana, joilta piti kuitenkin kääntyä putkeen. Etukäteen pelkäsin, että Nele kiihdyttää suoraan A:lle, mutta hyvinhän tuo lopulta kääntyi putkeen. Seuraavaksi piti selvitä kepeistä. Pelasin varman päälle ja valitsin meille helpomman puolen, vaikka se tarkoittikin takaaleikkausta pituudella. Nele haki keppien aloituksen hyvin ja pujotteli loppuun asti! Toinen ansa oli sopivasti muurin takana odottava puomi, johon ei kuitenkaan saanut mennä, vaan seuraava este oli pussi. Tässä tein vahvemman haltuunoton muurin jälkeen ja sain Nelen valitsemaan pussin. Loppurata olikin helpompaa suoraan juoksemista.



Vihdoinkin virheetön rata! Heti radan jälkeen kuulutus kertoi, että ehdittiin ihanneaikaan, joten saimme toisen LUVA-nollan. Todellinen yllätys oli se, että Nele myös voitti! Miniykkösiä oli kuitenkin kisaamassa 20 ja silti Nele voitti toiseksi tulleen parilla sekunnilla. Palkinnoksi saatiin pussi koiranruokaa ja omistajalle suklaata, teetä, kynttilä ja noutajaa muistuttava piparimuotti. Sekä lahjakortti tähän kisaan käytetyn tilalle. :)

Tänä vuonna kisasin Nelen kanssa yhteensä 14 kertaa, joista viidessä saatiin tulos. Tuloksista kaksi oli nollia, muuten oli enemmän tai vähemmän virhepisteitä. Nyt kaikki koirat saavat pitää parin viikon tauon agilitysta ja ensi vuonna jatketaan sitten uusilla suunnitelmilla.

Ei kommentteja: