torstaina, maaliskuuta 10, 2011

Hammaslääkärissä

Eläinlääkäriasema Reviiri järjesti tänään Hammaspäivän, jossa koirien hampaiden tarkistus maksoi euron ja käymään sai mennä ilman ajanvarausta. Tällainen tilaisuus oli tietenkin pakko käyttää hyväksi, kun olen jo pidempään miettinyt, että koirien hampaiden tilanne pitäisi tarkistaa. Suuntasimmekin heti aamusta Reviiriin ja onneksemme paikalla oli vain yksi koirakko ennen meitä.

Nele pääsi ensimmäisenä hampaiden tarkistukseen. Eläinlääkäri totesi lähes heti, että tarvetta on hammaskiven poistolle. Alahampaista Neleltä kuulema puuttui molemmilta puolilta yksi ja alapurennan takia ell katsoi tarkemmin miten hampaat sopivat keskenään suuhun. Koska Nelen alapurenta on sen verran paha, hampaat eivät onneksi ota toisiinsa kiinni lukuun ottamatta yhtä alahammasta, johon yläleuan hammas osuu. Tähän alahampaaseen oli tullut jo kulumaa ja se pitäisi poistaa. Lopuksi harjattiin hampaita, joka oli Nelen mielestä kauhistuttava kokemus.

Java oli koko tämän ajan piileskellyt tuolin alla, mutta ei omalla vuorollaan ollut ihan niin paniikissa kuin mitä etukäteen pelkäsin. Eläinlääkärin mukaan taas oli tarvetta hammaskiven poistolle ja myös Javalta puuttui alahampaista toiselta puolelta yksi. Hampaiden harjauksen Java otti rauhallisemmin kuin Nele ja intoutui jopa nuolemaan hammastahnaa suoraan harjasta.

Hammaskiven ja Nelen alahampaan poisto olisi hyvä tehdä seuraavan kahden kuukauden sisään, joten heti, kun tiedän tarkemmin työharjoitteluni aikataulut, täytyy varata koirille aika toimenpiteeseen. Käytin koirat Reviirissä myös vaa'alla:

Java 3,9 kg
Nele 4,9 kg

Molemmat ovat mielestäni vähän laihoja, mutta tämä ongelma on äkkiä korjattu... Samalla reissulla tuli shoppailtuakin, kun huomasin, että myynnissä oli tutun näköisiä leluja:

Kuva: terrieri.net

Ei kommentteja: