Nuoleminen on kuitenkin pikkuhiljaa loppumassa ja tänään oli aika tehdä jotain Javan turkille. Leikkauksen jälkeen Java on muistuttanut semiharjiksen sijaan enemmänkin löwcheniä. Koska tavoitteena on käyttää uintia kuntoutumismuotona, oli täysin lyhyt turkki ainut vaihtoehto. Melkein olisin voinut tehdä Javasta nakun, mutta koska työvälineenä oli vain tavalliset sakset ja ohennussakset, ei niillä saanut turkkia ihan nakumalliksi. Tosin oli pakko kokeilla onnistuisiko tasoittaminen ChroMinillä, joka on koirien naaman trimmaamista varten, mutta sillä en saanut aikaiseksi kuin pari epämääräistä lovea Javan turkkiin. Hetken mietin, että jättäisinkö Javalle hapsut jalkoihin kuten nakuilla, mutta helpompi oli ottaa nekin pois. Eniten karvoja jäi häntään ja korviin, muuten karva on vedetty hyvin lyhyeksi, että kasvaisi tasaisemmin eläinlääkärissä leikattujen kohtien kanssa takaisin.
Eläinlääkärissä leikatut alueet erottuvat yhä, mutta veikkaan, etteivät pitkään
Sanon nyt sen mitä kaikki lukijani ajattelevat: kyllä, Java on ruma ja näyttää ihan rotalta. Mutta tässä vaiheessa on taas hyvä muistaa, että turkki on uusiutuva luonnonvara ja kuukauden päästä koira näyttää jo ihan erilaiselta. ;) Javan lisäksi myös Nele pääsi käsittelyyni ja lyhensin taas turkkia, mutta maltillisemmin kuin Javan kohdalla.
Tytöt hengailee hellepäivänä
Näillä näkymin koirat saavat nyt kasvattaa turkkiaan ja seuraava suurempi lyhennys on edessä ensi kesänä. Tai no, Javan turkki tulee vaatimaan vähän tasoittelua vielä loppukesän ja alkusyksyn mittaan.
1 kommentti:
Java ei ole ruma eikä näytä rotalta vaan todella suloiselta! <3
Lähetä kommentti