Tänä torstaina kävimme laboratoriokeskuksen ja sairaala-apteekin järjestämässä hyväntekeväisyysmätsärissä Biokadun parkkipaikalla. Ihan kävelymatkan päässä siis ja kun rahat vielä menivät hyvään tarkoitukseen, niin pakkohan sitä oli lähteä Nelen kanssa paikalle. Paljon parempaa ilmaa ei olisi voinut toivoa, sillä lämpötila oli taas hellerajalla. Auringon paahteessa ei Nelen kuitenkaan tarvinut odotella, koska puut varjostivat parkkipaikan juuri sopivasti.
Hieno ilma oli houkutellut paikalle muitakin ja pieniä koiria oli jopa 54! Jossain vaiheessa meinasi jo tulla pieni epätoivo, kun muut kehät yksi kerrallaan loppuivat ympäriltä. Onneksi tuomarikin loppua kohden laittoi hieman vauhtia arvosteluun. Nele sai kehuja rauhallisesta esiintymisestä ja kehävarmuudesta. Tuloksena punainen nauha, mutta jälleen kerran jouduimme punaisten kehästä ensimmäisten joukossa pois. Kiitos Anulle ja Rommille seurasta!
Nelen valmistelu punaisten kehään:
Todellisuudessa Nelen mielestä oli paljon kivempi makailla nurmikolla kuin kiertää kehää (Nele ei todellakaan turhia stressaile, vaikka ympärillä melkoinen hälinä):
sunnuntai, toukokuuta 23, 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Onpas Nele vaalentunut kovasti, vai näyttääkö vaan tossa kuvassa? Joka tapauksessa söpöläinen. <3
Mä luulen, että se vaan näyttää. Tai oon ehkä maailman huonoin sanoon, kun mun mielestä koirat näyttää aina samalta. :D
Onpa Nele nättinä :)
Lähetä kommentti