lauantaina, toukokuuta 22, 2010

Hervannan agilitykisat

Seuraavaksi kisaraportti Hervannan agilitykisoista 16.5. Olin ilmoittanut Javan sekä agility- että hyppyradalle, koska lahjakortilla sain yhden startin ilmaiseksi. Kolmosten radat alkoivat iltapäivästä ja lämpötila oli jossain hellerajan tienoilla. Onneksi kentän toiselle laidalle tuli puista sopivasti varjoa, että sai Javan sinne lepäilemään starttien välissä. Äetsän epiksissä tuli taas todettua kevythäkin hyvät puolet, kun koira voi hengata siellä omissa oloissaan. Lisäksi muiden koirien ratasuoritusten katselu kiihdyttää Javaa ihan liikaa, mikä tuli todettua talven Niihamassa kisoissa. Hervannassa Java olikin koko ajan riittävän kaukana radasta kevythäkissään ja odotteli siellä nätisti (mitä nyt vähän piti ilmoittaa, jos joku onneton eksyi liian lähelle häkkiä).

Ensimmäisenä oli agilityrata, tuomarina Vesa Sivonen. Ihan mukava rata, jolta löytyi vaihteeksi pöytä. Aika laskettiin taas samanlaisella piipparilla kuin marraskuun kisoissa. Olimme lähtövuorossa heti toisena ja Java oli sitä mieltä, että paikalleen on ihan turha jäädä odottamaan, kun voi hiipiä ohjaajan perään. Kävin jopa palauttamassa Javan kerran paikalleen, mutta pakko sieltä oli taas nousta. Java tekikin varsinaisen kenguruloikan ensimmäisen hypyn yli ja ihme kyllä rima pysyi paikallaan. Seuraava ongelma tuli kepeillä, kun irtoaminen ja ensimmäisen välin hakeminen on joskus niin kovin vaikeaa. Mieluummin voi vaikka hyppiä ohjaajaa päin! Onneksi kepit pystyi tekemään helpolta puolelta, niin Java pujotteli ne kyllä nätisti loppuun. Keppien jälkeen huono ohjaus ja Java meinasi karata A:lle, mutta onneksi ei mennyt liian lähelle. Sama karkausongelma kohti A:ta oli myös juuri ennen puomia, mutta siinäkin mentiin "vain" mutkan kautta oikealle esteelle. Puomilta napsahti vitonen, kun tuomari näytti kontaktivirheen. Eli sama juttu kuin Äetsässä. Loppurata meni melkein hyvin, kunnes hyppyjen välistävedossa törmäsin Javan kanssa yhteen. Pysähdyin katsomaan tarviiko keskeyttää, mutta Java näytti olevan ihan ok, joten jatkoimme loppuun. Videosta kyllä näkyy miten Java pitää toista tassuaan ylhäällä ollessaan pöydällä ja radan jälkeen vähän ontuikin, mutta lähemmässä tarkastelussa ei kuitenkaan aristellut tassuaan. Vitosen lisäksi saimme yli 4 sekuntia yliaikaa, mikä näin jälkikäteen mietittynä on aika vähän, kun tuntui, että radalla teimme kaikenlaisia ylimääräisiä mutkia, Java hyppi päin ja törmäsimme vielä yhteenkin. Nopeat pätkät mentiin vissiin tosi nopeasti. :) Tältä radalta meidän ensimmäinen kolmosten tulos ja sija 8.



Hyppyradalla tuomarina oli Katarina Virkkala ja ihanneaika huimat 35 sekuntia. Rataan tutustumisesta poistuessa tuntui, etten edes muista kaikkia niitä hyppykiemuroita ja kun lähdin toisena, en ehtinyt katsoa millaisia ohjausratkaisuja muut radalla tekivät. Java ei taaskaan jäänyt paikalleen lähtöön ja nyt lensi ensimmäinen rimakin. Ennen putkea hienona ideanani oli ottaa Java haltuun oikealla kädellä, mutta eihän se onnistunut. Ajatus oli siis vetää Java edestäni oikealle ja heittää siitä putkeen. Varmaan joku hieno nimi tälläkin ohjauksella, mutta juuri nyt ei tule mieleen. Putkeen menon sijaan vähän kuin törmättiin putkeen ja kieltohan se oli. Kepeille meno oli hankalaa, kun näytin ne huonosti ja Java meni vielä väärään väliinkin. Renkaan jälkeen Javan piti ihmetellä reunassa istunutta ratahenkilöä ja muurille mentäessä myöhästyn valssini kanssa hienosti Javan vauhdista. Sama myöhästyminen tuli lopun hyppypyörityksellä, kun en kerta kaikkiaan ehtinyt valssata ja Java hyppisi hypyn väärään suuntaan. Kaiken aiemman ratasäädön jälkeen tämä oli tosin ihan yhdentekevää.



Hyppyradalla todella tuntui, etten osaa ohjata yhtään ja Javan päinhyppimiset eivät kyllä auttaneet asiaa yhtään. Välillä ihmettelen miten ollaan näillä taidoilla voitu nousta jo kolmosiin, varsinkin kun katseli miten hienosti muut pyörittivät koiriaan. Toisaalta mineissä vain kaksi pääsi alle ihanneajan ja myöhemmin rataa videolta katsoessa se ei näyttänyt ihan niin pahalta kuin miltä kisoissa tuntui.

Voisin tehdä vielä pienen listan asioista, joihin meidän täytyy nyt keskittyä:

Java

- lähtö
- keppien ensimmäisen välin itsenäinen hakeminen, pujottelu loppuun asti (palkka keppien päässä rasiasta/lelulla)
- kontaktit (erityisesti puomi, voisi harjoitella kosketusalustan käytön)
- haltuunotot, puolenvaihdot
- valssien vaihtaminen muihin ohjauskuvioihin (valssit liian hitaat)
- irtoaminen (palkka muualta kuin kädestä)

Nele

- kepit
- rengas (varmuutta)
- keinu
- takaaleikkaukset

Nelekin on muuten nyt ilmoitettu ensimmäisen viralliseen kisaan! Mennään 1.6. hyppyradalle ja parin päivän päästä siitä Java pääsee agilityradalle (hyppyradoille ei Javan kanssa mennä, kunnes saan ohjauksen paremmaksi).

Ei kommentteja: