Eilen olin Javan kanssa pitkästä aikaa ohjatuissa treeneissämme. Aloitettiin tämän näköisellä radalla:Heti alussa Javan kanssa oli ongelmia. Vieressä oli toisen ryhmän rata ja lähdössä Java miltei koko ajan vain tuijotti toisella radalla olevaa koiraa pitäen samalla epämääräistä murinaa ja haukkumista. Hetken olin jo ihan varma, että kun saan kaulapannan pois niin Java säntää toisen koiran kimppuun. Kaulapantaa irroitettaessa Java komensi myös minua ja vaikutti todella äkäiseltä. Tuli jopa mieleen Java saattaisi kiihtymyksessään purra minua, mutta jos sen tekee, niin treenit loppuvat välittömästi siihen. Sain Javan kuitenkin pysymään paikallaan ja päästiin radalle.
Alku meni hyvin, mutta hypyltä 4 Java juoksi suoraan A:lle (7). Otettiin uudestaan niin, että otin Javan hallintaan hypyn jälkeen ja päästiinkin eteenpäin hypylle 8 asti, josta piti mielenkiintoisesti mennä putkeen (9). Tämä kohta oli tarkoitus suorittaa niin, että ohjaaja menee putken takana ja kädellään "kuljettaa" koiraa putken ensimmäisen suun ohi ja sitten "vetää" läpi toisesta. Koira siis juoksisi putken edessä. Meillä tämä johti siihen, että Java seisoi putken päällä. :) Tehtiin lopulta perinteisesti eli menimme Javan kanssa samalta puolelta. Kepit otin hankalammalta puolelta ja Java haki ekan välin todella nätisti. Jotain hyötyä siis viime keppitreeneistä. Keppien jälkeen minun piti antaa Javan juosta ohitse vasemmalle puolelle, jotta pääsisimme luontevammin etenemään putkelle (11). Tehtiin vielä toinen hieman samantyyppinen, mutta nopeampi rata ja se meni jo paljon paremmin.
Taas sama kuvio eli ensimmäisellä radalla Java on aivan ylikierroksilla ja toisella radalla vasta rauhoittuu ja jaksaa jo kuunnellakin. Ja mitä ihmettä tuo toisen koiran tuijottelu oikein oli?! En todellakaan halua enkä voi ottaa riskiä, että Java käy jonkun päälle ja ylipäänsä sen komentelu alkaa olla raivostuttavaa. Nyt loppuu perseily! Yleensä koirat nostavat kierroksia jo kentälle tultaessa, kun samaan aikaan on sekä kiire että käsissä kaksi koiraa ja kevythäkki, jolloin en pahemmin ehdi kiinnittää koirien käytökseen huomiota. Täytyy tuoda häkki ensin ja sen jälkeen hakea koirat ja katsoa, että ne kävelevät nätisti ilman hullua repimistä ja jokaiselle haukkumista. Radalle Java ja Nelekin saa tästä edes siirtyä nätisti ilman mitään tuijottelua tai muuta turhaa. Pannan voin hyvin vaihtaa helpommin irroitettavaan, turha siitä on liian isoa numeroa tehdä. Ilmoitin Javan parin viikon päästä olevaan agilitykisaan ja siellä testaan kunnolla, mikä vaikutus on kunnon lämmittelylenkillä ja harjoitusesteillä ennen rataa. Kun eihän siitä mitään tule, että eka rata menee aina penkin alle, kun Java räjähtää liikkeelle kuin tuli hännän alla.
Tänään tehtiin omatoimitreenit heti aamusta navetalla ja Nelekin pääsi viimein mukaan. Javan kanssa otin pienen radan namialustoineen, keppejä molemmilta puolilta ja keinun. Nele teki A:n, puomin ja uutena pussin. Otin myös keinun, jota Nele hieman pelästyi, joten nyt tarvitsee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että keinu EI ole pelottava. Oli aivan ihanaa nähdä Nelen innostus kentälle, kun se aluksi vain säntäili edestakaisin ja juoksi putkestakin tuosta noin. Keinua lukuun ottamatta mikään ei pelottanut. Aivan loistavaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti