lauantaina, elokuuta 15, 2009

Nelen agiliitoja

Viime viikon perjantaina Nelen alkeiskurssi päättyi ja sen kunniaksi oli pienet kisat. Nele tuli kisoihin suoraan juoksulomaltaan, paitsi mitä nyt olimme pari kertaa käyneet navetalla virkistämässä Nelen muistia esteiden suhteen. "Kisarata" ei ollut vaikea, mutta se oli pitkä. Lisäksi namittamisesta sai 15 virhepistettä ja itse tein sen virheen, että jätin sitten namit kokonaan pois. Pöh, mikään möllirata ei ole koiran motivaation pilaamisen arvoinen! Nele lähti alussa hienosti mukaani ja oli innoissaan, mutta kun palkkaa ei kuulunut niin Neleäkin alkoi enemmän kiinnostaa haistelu. Rata oli jokseenkin tällainen:A:lle (4) ja putkeen (5) Nele ei mennyt ekalla yrityksellä, kielsi myös hypyllä 8 ja kepeillä innostui haistelemaan oikein kunnolla. Muutenkin nenä meinasi viipyä maanpinnassa liian usein. Tähän olisi saattanut auttaa, jos olisin palkannut Neleä radan aikana, jolloin se olisi ehkä ollut enemmän kiinnostunut minusta ja agiliidosta. Oppia ikä kaikki. Tultiin kuitenkin kolmanneksi 15 virhepisteellä, vaikka aikaahan radalla meni paljon. Video Nelen liitelystä (jostain kumman syystä kuulostaa, että ennen A:ta sanon Nelelle "tule, tule", vaikka meidän käsky on "ylös"...joko olen taas huudellut mitä sattuu tai videolla se vain todella kuulostaa väärältä sanalta):



Nyt Nelellä alkoi samassa ryhmässä ja paikassa alkeisjatkokurssi, jonka ensimmäinen tunti oli torstaina. Tehtiin pieniä kikkailuja hypyillä + putkella, otettiin kerran pussi ja muuri + putki-yhdistelmä. Pussi meni hyvin ja lopun muuri + putki (suora), mutta alussa ollut hypyt + putki (mutkalla) tuotti ongelmia. Hypyt eivät niinkään, mutta putki oli Nelen mielestä yhtäkkiä outo eikä suostunut menemään sinne, kunnes putki suoristettiin. Lisäksi Nele tykkäsi taas kovasti haistella, mikä alkaa olla jo hieman ärsyttävää.

Tänään kävin korvaamassa yhden Nelen juoksupoissaoloista ja kentällä oli kuin toinen koira. Innokas eikä juurikaan haistellut maata. Tehtiin eteenlähetystä hyppy + putki ja 3 x hyppy sekä keppejä. Eteenlähetys onnistui hyvin, kun Nele vain ensin hoksasi mistä oli kyse (kun ekan kerran kokeiltiin kahdella hypyllä, Nele hyppäsi ensimmäisen oikein, mutta meni toisen ali[!!], kunnes tajusi, että kaikki kuuluu hypätä). Vaikuttaa siltä, että tilanteella on todella suuri vaikutus Nelen toimintaan: pieni/tuttu ryhmä -> into korkealla, ei haistele vs. iso/vieras ryhmä -> rauhoittelee, haistelee paljon. Tästä voidaan vetää johtopäätös ohjaajan eli allekirjoittaneen toimintaan: pienessä/tutussa ryhmässä ohjaaminen rennompaa, kun taas vieraassa tulee väistämättä suorituspaineita, jotka taas heijastuvat koiraan. Nele erityisesti on todella herkkä paineistumaan, kun on sen verran pehmeä luonteeltaan.

Ei kommentteja: