tiistaina, heinäkuuta 21, 2009

Kesälomailua

Koirat ovat nyt todella olleet kesälomalla, kun Javankin viime agilitaamisesta tulee kohta kaksi viikkoa. Ihan hyvä pitää vähän taukoa, koska katselin eilen kisakalenteria ja pelkästään Tampereen seudulla tulee olemaan lähes joka viikonloppu kisat. Lempäälän kisat jätän väliin, koska en jaksanut alkaa postitella ilmoittautumista, kun eilen vasta muistin koko jutun (ilmot päättyi tänään). Treenitaukoilu loppuu perjantaina ja Java pääsee vaihteeksi liitelemään tutussa porukassa Pirkkalan navetalle. TamSKia edustavana kilpailijana hain ja sain itselleni kaikkiin TamSKin treenipaikkoihin sopivan avaimen ja nyt voin treenata milloin haluan, kunhan treenipaikassa on vapaita aikoja.

Avain on erittäin hyödyllinen varsinkin Nelen kannalta, joka tosin yhä jatkaa juoksuaan eikä pääse nauttimaan agilitysta. Juoksut ovat kohta kestäneet 3 viikkoa, joten enää ei kauan tarvitse odottaa ja elokuussa viimeistään Nelekin on taas ihan menossa mukana. Vatsataudistaan Nele on jo parantunut ja viime viikon tytöt viettivät vanhempieni luona missä herkuista ei varmasti ollut pulaa (hyvä näin, koska kipeänä Nele laihtui taas kovin). Kaiken lomailun ja oman reissaamisen takia Nelen pesusta on nyt huikeat kaksi viikkoa aikaa ja sen alkaa kyllä huomata. Turkki on vielä kohtuullinen, mutta odotan todella sitä hetkeä huomenna, että pääsen pesemään ja kampaamaan sen takuttomaksi. Saa nähdä tiputtaako Nele taas kaikki karvansa kuten viime juoksun jälkeen. Ainakin jonkinlaista turkinvaihtoa on yhä menossa, koska Nele on kasvattanut enemmän ja enemmän tummia karvoja itseensä.

Ei kommentteja: