torstaina, kesäkuuta 25, 2009

TSAUn juhannuskisat

Kaikki tietenkin odottaa kuumeisesti juhannuksen kisaraporttia ja tässä sitä nyt viimeinkin tulee!

Perjantai 19.6.

Mini ykkösillä ensimmäinen rataan tutustuminen oli klo 9, joten matka Kankaanpäästä Turun lähelle Piikkiöön alkoi jo klo 5 aamulla. Matka meni yllättävän kivuttomasti uuden navigaattorin opastuksessa ja koiratkin ottivat rauhallisesti. Rataan tutustumisen aloitus kesti ja kesti ja tietenkin siinä samalla alkoi sataa kaatamalla. Jälleen tuli todistettua, että jalkapallokengät olivat erittäin hyvä ostos, sillä en kisapäivien aikana kertaakaan liukastellut märällä nurmikolla. Ensimmäinen rata oli hyppyrata ja näytti tältä:
Alku lähti hyvin, mutta pituudella (11) Java meni taas katsomaan numeromerkkiä esteen sivussa. Vitonen siitä. Seuraava vitonen napsahti putkelta numerolla 15, kun Java ei suostunutkaan irtoamaan sinne, vaan palasi luokseni haukkuen. Viimeinen vitonen ja näin ollen hylätty tuli kepeiltä, kun Java aloitti ne väärin. Jokseenkin oli tahmeaa menoa, mutta meidän vuorolla ei onneksi sentään satanut.



Seuraava rata oli agilityrata ja nyt ei vältytty sateelta, vaan Javan vuorolla tuli kaatamalla vettä, minkä voitte videostakin huomata. Se hyvä puoli sateessa oli, että se taisi vähän rauhoittaa Javaa, koska rata meni nyt paremmin. :) Tällainen se oli:
Etukäteen pelkäsin putken (10) ja A:n (12) yhdistelmää, koska Java on niin herkkä säntäämään suinpäin toiseen. Mutta ehdin kohtuullisen hyvin blokkaamaan A:n hypyn 9 jälkeen ja Java säntäsi putkeen. Ennen tuota meinasi kyllä käydä huonosti, kun Java lähti hypyltä 7 säntäämään kohti puomia. Ei onneksi ehtinyt laittaa tassujaan sille. Loppurata meni hyvin, kunnes tuli viimeinen hyppy. Hypyn vieressä oli toimitsijoiden rekka ja Javahan lähti sitä kohti ja samalla hypyn ohi. Vitonenhan siitä sitten tuli. Voisi harmittaa enemmänkin, mutta rata meni sen verran hyvin muuten, ettei tuon perään jaksa jäädä itkemään.



Lauantai 20.6.

Rataan tutustuminen oli taas klo 9 ja tällä kertaa vältyttiin sateelta. Se olikin sitten ainut hyvä asia, sillä meidän meno agilityradalla oli ihan toivotonta. Tuntui, ettei Java suostunut irtoamaan yhtään, komensi vain ja hyppi päin. Rasittavaa.
Heti alussa Java meinasi hypyltä 3 sännätä A:lle enkä ollut yhtään varma oliko ehtinyt laittaa tassut siihen. Kepeillä matka meinasi pysähtyä kesken kaiken, kun Java haisteli nurmikkoa. Putkelle 7 Java ei irronnut, vaan tuli minua kohti haukkuen. Myös keinulle meno oli vähän tökkivää. Muurille (12) Java ei myöskään halunnut mennä, vaan kielto siitäkin. Hypyltä 14 tulikin sitten hylätty, kun Java hyppäsi sen väärästä suunnasta. Tämä oli aivan oma mokani, koska luulin, että meillä oli tuossa vaiheessa jo hylly alla ja meno oli niin tahmeaa, että tuli ohjattua huonosti.



Viimeinen rata oli myös agilityrata ja tuomari sama kuin perjantain vitosen radalla. Jo rataan tutustumisessa oli edellisen radan jäljiltä sellainen olo, ettei tästä mitään tule, radalla vaikeita paikkoja ja itsellä suunnitelmissa vaikeita ohjauskuvioita (kuten takaaleikkaus renkaalla). Tässä ratapiirros:
Tällä radalla putki 3 on mielenkiintoinen tuttavuus. Osa lukijoista varmaan tietääkin mitä tarkoittaa, kun numero on putken keskellä: koira saa mennä putkeen kummasta päästä tahansa. Tuomari käski meidän suunnitella mihin haluamme koiran menevän ja sen jälkeen varautua siihen, että koira päättääkin meidän puolesta. :) Itse halusin Javan menevän oikealle, mutta Java valitsikin vasemman. Onneksi olin suunnitellut, että otan tällöin Javan vastaan sopivasti A:n edessä, ettei sinkoa putkesta sinne. Puomin (12) jälkeen tein valssin ja siinä Java meinasi vähän jäädä taakseni ja hypyn 13 jälkeen Java pyörähti, kun ei tiennyt mihin ollaan seuraavaksi menossa. Mutta kaiken kaikkiaan tämä rata meni TODELLA hyvin ja saatiin nolla!! Vaikka oltaisiin saatu hylätty, niin silti olisin ollut tyytyväinen, koska aiempien ratojen jälkeen Javan irtoaminen esteillä oli jotain ihan muuta. Putkeenkin sinkosi kuin pieni eläin kuten pitääkin. Nollan lisäksi voitettiin lopulta myös luokkamme ja sain palkinnoksi mitalin, ruusukkeen, lahjakortin Royal Canin-ruokaan ja lahjakortin yhteen starttiin TSAUn kisoissa. Tarvitsee siis mennä Turkuun uudestaan. ;)

Tässä meidän hieno nollarata:

1 kommentti:

Anu kirjoitti...

Vau! Todella upeaa. Onnea nollasta ja voitosta. Siitä se lähtee kuule ;)