Taas on viikon treenit takana. Neleltä on alkeiskurssi yhä peruttu, mutta kävimme sunnuntaina harjoittelemassa esteitä Ylöjärvellä. Alussa mm. A:n ylitys oli hieman hakusessa, mutta parin hihnassa viennin jälkeen Nele alkoi ymmärtää idean. Kokeilimme myös puomia, pöytää ja kunnon rengasta. Puomilla Nele alussa pysähteli ja vaikutti olevan hämmentynyt, että miten on niin korkealla. Käytin kaikilla kontakteilla namialustaa ja lopussa Nele alkoi ymmärtää, että ei kannata pysähdellä, vaan mennä loppuun, jossa odottaa herkku. Rengasta otettiin vain hihnassa ja yllättäen Nele hyppäsi sen hienosti! Agiliitelyä enemmän meinasi kuitenkin kiinnostaa maan haistelu ja koirakaverit.
Eilen treenailin kaksi tuntia Niihamassa molempien koirien kanssa. Ohjattujen treenien sijaan meillä oli omatoimitreenit ja treenaajat vähissä huonon sään takia, joten pystyin ottamaan Nelenkin kanssa pieniä harjoituksia. Taas oli ongelmia haistelun kanssa, Nele taitaa olla enemmän jälki- kuin agilitykoira. Kokeiltiin jälleen rengasta hihnassa, keppejä ja muutamaa hyppyä + putkea.
Javan kanssa tuli otettua enemmän ja vaikeampia juttuja, on se vaan hienoa, kun koira osaa ja voi keskittyä kikkailuun. :) Harjoiteltiin takaaleikkausta, eteenlähetystä (ensin hyppy x 3 ja putki, sitten hyppy x 3 ja eteen-käsky), putken oikean pään valitsemista (viime kisan perusteella tämä) ja lisäksi otin keinua, josta Javalle jäi koulutuksessa traumoja. Nyt keinu meni hyvin ja käytin lisäksi namialustaa kontaktilla. Eteenlähetys putkelle meni todella hyvin, mutta eteen-käskyä pelkillä hypyillä Java ei vielä oikein tajua, vaan jää hidastelemaan. Otettiin myös keppejä ja helpommalta puolelta ne menivät parhaimmillaan todella vauhdikkaasti. Vaikeampi puoli taas ei suju yhtään eli treeniä sinne.
Molemmissa treeneissä lahjoin koiria sydämellä, jonka keittelin viikonloppuna. Toimi PALJON paremmin kuin kaupan valmislihapullat ja Javakin unohti haahuilun, kun oli niin ihanaa herkkua tarjolla. Sydämen jälkeen listalla on maksaa, joka varmasti toimii vähintään yhtä hyvin. Ehkä jos Nele unohtaisi maan nuuskuttelun ja keskittyisi siihen mitä minulla on.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti