keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Omenoita ja marjoja

Poimin tänään omenoita ja koirat halusivat myös osansa:



Iltapäivällä lähdimme mökille poimimaan puolukoita ja taas koirat halusivat auttaa:


tiistaina, syyskuuta 21, 2010

Syysretki Aulangolle

Sunnuntaina osallistuin koirien kanssa pikkukoirien syysretkeen Hämeenlinnan Aulangolla. Retken oppaana toimi entinen naapurini Noora ja koirani tapasivat pitkästä aikaa Nooran koirat Bennyn ja Muusan. Lisäksi mukana oli Tytti koiriensa Hilan ja Janan kanssa.

Onneksemme Aulangolla ei retken aikana satanut yhtään, vaan retki-ilma oli juuri sopiva. Kiersimme noin neljän kilometrin metsälenkin, jonka varrelle osui sopivasti Aulangon nähtävyydet. Lenkin lopuksi koirat pääsivät autoon lepäämään ja omistajat ulkoilumajan kahvilaan.

Kärpässienistä koirien on parempi pysyä kaukana

Harvinainen hetki - molemmat paikallaan

Näkötornilta

 Tapasin karhun

 Pitkospuut tuijametsään



 Koko porukka

perjantaina, syyskuuta 17, 2010

Fysioterapiaa Javalle

Vein tänään Javan fysioterapeutille Pirkkalaan. Kyseessä oli siis Elina Karhumäki, jolle olen vienyt koirat kerran aiemminkin.

Ensin katsottiin Javan liikkeitä pihalla. Fyssari huomautti heti Javan liikkuvan suorilla takajaloilla eli ei koukistanut polviaan liikkuessaan. Javaa pitäisi nyt viedä kävelemään pitkään heinikkoon, jotta joutuu nostelemaan jalkojaan ja samalla koukistaa myös polviaan. Myös erilaisten esteiden, kuten tikapuiden, yli asteleminen pitäisi ottaa kuntoutusohjelmaan.

Sisällä fyssari huomasi Javan keventävän vasenta takajalkaansa (seisoo vinossa oikealle) ja esimerkiksi istuvan hieman toispuoleisesti. Tätä pitäisi nyt korjata mutkittelevalla ylämäkikävelyllä, diagonaaliseisonnalla, ympyrän kävelyllä, yms. Fyssarin mukaan yksi syy keventämiseen voi olla ihan tottumus, sillä kipuja Javalla ei tuntuisi olevan. Noin muuten polvet olivat ok, vasen vaikutti hieman löysemmältä kuin oikea (näin oli jo ennen leikkausta).

Jumeja Javasta löytyi rangasta ja juurikin vasemmasta takajalasta. Yllättävän nätisti Java oli koko hoidon ajan ja silmätkin menivät välillä ihan kiinni. Tällä kertaa ei edes läähättänyt, vaikka jumien käsittely varmasti oli kivuliasta. Java saikin jälleen kehuja paikallaan pysymisestä, kun pikkukoirien kanssa siinä on kuulema välillä hankaluuksia. Itselleni on aina ollut ihan selkeää, että koirille tehdään hoitotoimenpiteet halusivat ne sitä tai eivät eikä tulisi mieleenkään antaa koiralle mitään erivapauksia pienen koon tai vastustelemisen vuoksi.

Vapaanapitoa fyssari suositteli vasta jonnekin kuukauden päähän, koska Java ei vapaana voi juoksennella nätisti, vaan teloo vielä itsensä metsässä rymytessään. Portaat pitäisi kantaa ainakin alaspäin mentäessä, ylös olen antanut Javan mennä yhden porrasryhmän verran, kun on osannut mennä portaat kävellen. Agility kuulema voitaisiin aloittaa ehkä jo aiemmin kuin ensi kesänä, mutta ei tässä mikään suuri kiire ole ja talvella ei joka tapauksessakaan treenata. Jos kaikki menee hyvin, niin keväällä voisi pikkuhiljaa aloitella ns. rimattomalla agilitylla (eli ei hyppyjä vielä). Nyt heti pitäisi kuitenkin aloittaa parin kuukauden tehokuntoutus, että saisi Javan polvet taipumaan ja vasemman puolen keventämisen pois. Seuraava aika fyssarille on joulukuun alussa.

sunnuntaina, syyskuuta 12, 2010

Pirkkalan epikset

Tänään osallistuin Nelen kanssa Pirkkalan Piskien järjestämiin epävirallisiin agilitykisoihin. Menimme jälleen mölliradalle, joka oli huomattavasti helpompi kuin Nokian epiksissä ja nyt radalta löytyi myös puomi.

Möllirata meni muuten oikein kivasti, mutta saimme vitosen heti ensimmäisestä putkeen menosta. Itse olisin veikannut virheen tulleen vasta jälkimmäistä putkeen menosta, sillä siinä Nele vähän ihmetteli, mutta videolla näkyy selvästi, että vitonen tulikin jo ekalta. Pakko sanoa, etten yhtään muista mitä siinä tapahtui ja videokin on sen verran kaukaa, ettei näe mistä tilanteesta virhe tuli. Puomille meno oli ehkä radan jännittävin paikka, mutta Nele suoriutui siitä varsin mainiosti ja meni jopa todella vauhdikkaasti! Ei epäröinyt yhtään, vaikka kyseessä oli ihan outo puomi ja eri värinenkin kuin omalla seuralla. Loppuradalla oli tosiaan pientä irtoamisongelmaa putkeen ja lisäksi meinasin itse mokata jättämällä Nelen taakseni putken jälkeen. Onneksi tajusin napata Nelen takaa mukaan viimeisille hypyille.



Pääsimme reippaasti ihanneajan alle (-14,94) ja lopulta sijoituimme minimöllien kolmanneksi. Palkinnoksi tuli ruusukkeen lisäksi erilaista koiranruokaa, jonka Nele ja Java saavat jakaa keskenään.

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Viime aikoina

Torstaina oli Nelen toiseksi viimeiset tokotreenit. Uutena juttuna meillä oli noudon alkeet ja hyppy. Noutoa varten saimme puukapulan, jonka sai omakseen, joten voin hyödyntää sitä myös kotona ennen kuin uskaltaa ottaa oikean noutokapulan käyttöön. Treeneissä jatkoin aiempaa noudon opettelua eli naksuttelin, kun Nele koski puukapulaan. Tehtiin vain muutama toisto, sillä ympäristö ei oikein ollut sopiva näinkin haastavan asian opetteluun (ts. häiriötä oli ihan liikaa). Hyppyä harjoiteltaessa kaikki kävelyttivät koiransa vuoron perään hyppyesteen läpi, jotta koirat tajuaisivat hypyn idean. Nelelle tämä oli ihan helppo juttu, kun kuitenkin ollaan tehty tokon hyppyestettä jo namialustan avulla. Oli jälleen oikein kivat treenit ja Javakin pääsi mukaan, tosin joutui varsinaisen treenin ajan nukkumaan autossa.

Noin muuten ollaan tässä viime aikoina:

Juostu agilityradalla (kuva Nokian epiksistä)

Saatu vähän mainetta ja kunniaa (kuva Nokian epiksistä, kuvassa myös minimöllit voittanut Christina ja villakoirat Fanta ja Vallu)

Lenkkeilty lähimetsikössä (aka huumemetsässä)

Osallistuttu pikkukoirien yhteislenkille Pyynikillä (tähän kuului myös hyvin tuskainen kahvittelu Näkötornilla - kiitos ampiaisten)

Ja tavattu vanhoja ja uusia tuttavuuksia pikkukoiramiitissä Kangasalan hiekkakuopalla (paikalla yhteensä 14 pikkukoiraa)

perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Yllätyksiä

Tämä viikko on ollut todellinen yllätysten viikko. Pari postausta sitten en vielä tiennyt mitä syksyyn tulisi omalla kohdalla kuulumaan, mutta nyt tämäkin on selvinnyt. Maanantaina sain puhelun, että olen päässyt varasijalta opiskelemaan Ahlmanille puutarhatalouden perustutkintoa aikuiskoulutuksena. Opiskelu kestää kaksi vuotta ja suuntautumisena on kukka -ja puutarhakaupan puutarhuri. Opiskelut alkavat ensi viikon tiistaina ja yllätyksekseni kyseessä ei ollut "muutama tunti iltaisin"-tyyppinen opiskelu, vaan meillä on ihan 9-16 päiviä. Koirat joutuvat siis taas tottumaan useamman tunnin yksinoloon, tosin opiskelua Ahlmanilla on vain muutama päivä kuukaudessa eikä joka päivä. Itseopiskelua taitaakin sitten olla koko vapaa-ajan edestä, joten lomailut saa kohta puoliin unohtaa.

Maanantaina oli myös seuramme agilitykouluttajien kouluttajakokous, jonne itsekin menin, kun syksyllä olisi tarkoitus vetää omaa ryhmää. Ennen kokousta minulla ei ollut koulutettavia eikä ryhmälle omaa treeniaikaa, mutta kokouksen jälkeen oli molemmat. Lokakuun alusta koulutan tiistai-iltaisin alkeisjatko-tasoisia koirakoita, joita kävin tänä tiistaina jo katsomassa ja vähän kouluttamassakin. Tänä viikonloppuna on edessä myös koulutusohjaajakurssin toinen ja viimeinen osa, jonka jälkeen on tarkoitus tehdä vielä toiset viisi harjoittelua ja sen jälkeen saisi koulutusohjaajakortin.

Kaikki nämä uudet kuviot ovat aiheuttaneet jo aika paljon sekä jännitystä että järjesteltävää. Tai agilitykoulutuksen suhteen en nyt vielä tee mitään erikoista, mutta opiskelujen takia on pitänyt miettiä miten aikoo raha-asiansa tulevaisuudessa hoitaa. Luultavasti joudun hakemaan pitkästä aikaa opintotukea, joka tunnetusti on hyvin pieni summa ja näin ollen asuntokuvioiden ratkaisemiseen joutuu laittamaan myös vauhtia. Luulenpa, että oma ja siinä sivussa myös koirien elämä kokee todellisia muutoksia tänä syksynä. Java onneksi on jo tottunut muuttaja (nykyinen asunto on Javalle kolmas), mutta Nelen kohdalla vähän mietityttää, että miten mahtaa suhtautua uuteen ympäristöön. Kovasti tahtoisin meille oman pihan, mitä voisi opiskelujen aikanakin hyödyntää, mutta saa nähdä miten tässä loppujen lopuksi käy.