Javan silmäkontrolli

Viime viikon torstaina kävin Javan kanssa Hakametsässä silmäkontrollissa. Edellisen kerran oltiin kontrollissa toukokuun lopussa, joten tarkistusväli venyi nyt kahteen kuukauteen.

"Oikeakin silmä oli nyt erittäin hyvän näköinen, siinä oli kokonaan kirkas sarveiskalvo ja iiris, kirkkaat myös etukammio ja lasiainen. Silmänpohjaan nähtiin hyvin, ja siellä verkkokalvo oli kiinni ja normaalin ja näkevän näköinen."

Eläinlääkäri oli oikein tyytyväinen Javan silmän tämän hetken vointiin, mutta sanoi, ettei uskaltaisi vielä jättää kortisonilääkitystä pois. Lääkitys siis jatkuu yhä samalla, pienellä annostuksella ja onneksi Javalle ei ole tullut siitä mitään sivuvaikutuksia. Paitsi ehkä Java on vielä enemmän ruoan perään... Silmänpaineet tarkistettiin samalla reissulla eikä niissä ollut huomauttamista, tosin oikean silmän paine oli korkeampi kuin vasemmassa (molemmat silti raja-arvojen sisällä).

Seuraava kontrolli kutsuisi puolen vuoden päästä eli joulun tienoilla, ellei mitään tapahdu tässä välissä. Mahdollisuuksien mukaan voisin viedä silloin myös Nelen viralliseen silmätarkistukseen, kun edellisestä kerrasta on aikaa jo pari vuotta.

Puoli vuotta

Tänään on kulunut puoli vuotta Linan lähdöstä. Enää en itke joka päivä kuten alkuaikoina, mutta ei ole ollut yhtäkään päivää, etten olisi ajatellut Linaa. Tietokoneeni taustakuvana on helmikuusta asti ollut kuva Linasta viimeisenä päivänä kotona takapihalla, jossa Lina juoksee vauhdilla kuvaajaa kohti. Siinä kuvassa Lina ei näytä kipeältä, vaan siltä iloiselta pieneltä koiralta, jona haluan Linan muistaa.

Jokin aika sitten laitoin kansioon kaikki koirien eläinlääkärilaskut ja niistä oli selvästi nähtävissä miten tilanne koko ajan paheni. Samalla tavalla kävi idiopaattisesta kylothoraxista kertovan tieteellisen artikkelin koiralle, jonka tilanne hoidosta huolimatta paheni puolessa vuodessa niin, että koira oli lopetettava. Linan kanssa menin ensimmäisen kerran eläinlääkäriin outojen oireiden takia heinäkuun viimeisenä päivänä 2013 ja puolen vuoden päästä helmikuussa jouduin hyvästelemään rakkaani, kun tilanne kaikesta yrittämisestä huolimatta vain paheni. Helmikuussa olin hyvin varma siitä miten minun tulee toimia ja hyvä niin, sillä nyt mielen on täyttänyt kaikenlainen jossittelu. Olisi kuitenkin ollut väärin Linaa kohtaa jatkaa enää siinä vaiheessa, kun peli oli todellisuudessa jo menetetty.

Lina tammikuisena iltapäivänä, kun olimme kaksin pienellä kävelyllä

Yhtä kaikki - yksi on poissa ja se näkyy sekä tuntuu. Olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä ja samalla aina silloin tällöin päivittää tätä blogia, jotta Javan ja Nelen tekemiset eivät jäisi unohduksiin. Silti elämä tuntuu välillä kovin tyhjältä ja siltä ettei tiettyihin asioihin ole enää juuri mitään annettavaa. Toki olen saanut kuulla kysymyksiä uudesta koirasta ja miettinyt sitä paljon itsekin nyt, kun Java jäi eläkkeelle. Toisaalta ajatus pennusta kiinnostaisi, mutta toisaalta Linan lähdöstä tuntuu olevan vielä liian vähän aikaa eikä kolmen koiran lauma erityisemmin innosta. En tiedä, aika näyttäköön miten tässä kaikessa vielä käy.

Suru on lahja jäljelle jäävän
 kaiho on kaipaavan omaisuus
 sen iltaisin tiedän vielä heräävän
 kun tähdissä loistelee ikuisuus

Koiratanssia ja uintia

Pientä toimintaa tähän viikkoon toi tutustuminen koiratanssiin Javan kanssa. Kyseessä oli Tappien järjestämä lajiin tutustuminen ja paikkana Nokialla sijaitseva Kolmenkulmen Koirakeskus. En ollut käynyt tässä hallissa koskaan aiemmin ja tällä helteellä mietitytti kuinka kuuma siellä mahtoi olla. Halli yllätti kuitenkin erittäin positiivisesti: siellä oli sopivan viileää ja todella siistiä. Ei agilityesteitä, ei muita koirakoita kuin oma porukkamme.

Koiratanssiin tutustuminen oli tunnin mittainen koulutus kahtena päivänä. Maanantaina käytiin vähän läpi lajin perusteita ja kokeiltiin muutamia yksittäisiä liikkeitä. Torstaina kouluttaja esitteli meille pienen koreografian erääseen kappaleeseen ja päästiin kokeilemaan miten tanssiminen sujuu oman koiran kanssa. Java oli molemmilla kerroilla ihan täpinöissään, kun pääsi pitkästä aikaa tekemään jotain kanssani. Kaikkia liikkeitä ei osattu, mutta namilla houkuttelemalla saatiin ne sujumaan edes vähän sinnepäin. Oikein kivaa puuhaa ja kieltämättä tuli pieni innostus opettaa koirille taas erilaisia temppuja. Hallilla en käyttänyt naksutinta, mutta kotona voisin yrittää opettaa uudet jutut sen avulla, kun namilla houkutteleminen ei tuota kovin pitkäaikaista oppimista.

Mustikoita suoraan pensaasta

Vaihtelua kotona olemiseen toivat myös viikon uintireissut. Eilen vietimme iltapäivää ja iltaa mökillä Padasjoella ja jälleen tapahtui suuri ihme: Nele kävi kaksi kertaa ihan uimassa! Vesi oli todella lämmintä ja heti rannalle saavuttuamme molemmat koirat menivät veteen. Nele kävi montaa kertaa niin syvällä, että vain etutassut ylettivät pohjaan ja tosiaan kahdesti uskalsi irtautua pienelle uintikierrokselle. Niin käsittämätöntä, etten uskoisi, jos en olisi itse seissyt vieressä ja nähnyt tilannetta. Toki Neleä piti houkutella, mutta se on pientä siihen nähden, että Nele todella on vedessä ja kerran jopa juoksi sinne niin innoissaan, että vettä vain lenteli ympäriinsä.

 Allekirjoittanut ja Java pienellä iltauinnilla

Tänään käytiin uimassa Kaukajärvellä. Tällä kertaa vain Java ui, vaikka Nelekin tuli jälleen niin syvälle, että vain etutassut koskivat pohjaan. Uintipaikka ei ollut erityisen hyvä, sillä ohitse kulki koko ajan porukkaa ja rannalle tuli meidän lisäksemme kaksi muuta koiraa. Molemmat koirat olikin pakko pitää hihnoissa, kun taas mökillä Nele sai juosta koko ajan vapaana (jopa saunan ajan Nele makaili kiltisti saunan edustalla odottelemassa, vaikkei ollutkaan hihnassa).

Summer in the city

Näillä helteillä ollaan koirien kanssa lähinnä vain oltu ja hengailtu omassa pihassa. Koirat saivat muutama päivä sitten pihalle rustoluut ja Java säntäsi heti syömään niitä. Nelen mielestä luut ovat parhaimmillaan vasta parin päivän jälkeen - tuoreena niihin ei voi koskea.

Pihan kasvit ovat piristyneet lämmön myötä, tosin nyt kuumuus alkaa jo pikkuhiljaa koetella niitä. Ruukkukasveja on saanut kastella pari kertaa päivässä, mutta perennoille havahduin antamaan vettä vasta toissapäivänä. Oman pihan hoitaminen onkin välillä todellista "suutarin lapsilla ei ole kenkiä"-menoa...

Etupihaan asennettiin tänä vuonna toinen amppelikoukku, joten valkoisen lumihiutaleen kaveriksi tuli punainen miljoonakello. Luovuin myös ajatuksesta laittaa istutuslaatikko varaston eteen (viime vuonna kaikki siinä kuoli liialliseen märkyyteen), joten laitoin murattia parvekelaatikkoon varaston seinälle. Ei toimi amppelien kanssa kuten olin ajatellut, mutta menköön nyt tämän kesän.

Etuoven vieressä on jälleen samettikukkia, tällä kertaa Vanilla-lajiketta. Töistä kotiin matkasi myös myyntikelvoton petunia, joka leikkaamisen jälkeen on piristynyt kukkimaan. Harmi vain, että kirvatkin ovat tykästyneet petuniaan ja miljoonakelloon...

 Pieni puutarhuri töissä

 Raparperi taisi pitää uudesta mullasta ja on viimein kasvanut ihan kunnolla

 Kukintaansa aloittelevat punatähkät

Takapihalle tuli viimein hankittua Biltemasta kolmen metrin aurinkovarjo, joka on vallan mukava keksintö, kun haluaa istua terassilla paahtumatta auringossa. Kuvassa näkyvät pensastomaatti ja mansikka-amppeli ovat lämmön myötä innostuneet tuottamaan satoa.

Osa takapihan ruukkukasveista meni vaihtoon raekuuron jälkeen. Toin töistä neljä uutta chiliä, jotka ovat valovuosia omia kasvatuksia edellä. Yläkuvan chili on tuotu töistä ja tänään yksi hedelmistä oli jo muuttunut punaiseksi. Itse kylvetyt chilit ja paprikat eivät vielä edes kuki, joten niiden sato jäänee tänä vuonna hyvin pieneksi.

Geokoirien omat geokolikot

Viime viikon lauantai meni koirattomissa harrastuksissa, kun lähdin Jämsän Himokselle geokätköilijöiden MEGA Finland 2014 tapahtumaan. Koirat pääsivät Hervantaan viettämään aikaa veljieni kanssa ja hyvä niin, sillä päivämme Himoksella venyi lähes 12 tuntiseksi.

Tapahtuman aikana osallistuimme Amazing Geocaching-kilpailuun, löysimme yhteensä
16 erilaista kätköä ja huiputimme Himoksen kahdesti, vaikka kertakin olisi voinut riittää. Oikein mukana päivä ja koiratkin saivat MEGAsta omat tuliaisensa, kun ostin molemmille pantaan/valjaisiin kiinnitettävän geokolikon. Eilen vein molemmat kolikot vielä kaiverrukseen ja nyt molempien takana lukee puhelinnumeroni.

Valkoinen kolikko on Javan ja punainen Nelen. Nähtäväksi jää uskaltautuvatko muut kätköilijät tulla tervehtimään koiriani, jos huomaavat niillä nämä geokolikot.

Uimista ja viehejuoksua

Viime postauksen valituksen jälkeen Suomen kesä teki täyskäännöksen ja kylmyys vaihtui helteeseen. Olenkin ollut jossain ihan muualla kuin tietokoneen edessä ja siitä johtuu yli kahden viikon blogihiljaisuus. Tänä aikana koirat ovat muun muassa päässeet uimaan, yhteislenkkeilemään ja juoksemaan kiinni viehettä.

Reilu viikko sitten sunnuntaina matkasimme mökille Padasjoen suuntaan. Ajatuksena oli viedä Java uimaan, varsinkin kun eräästä kätköstä oli löytynyt juuri sopivan pieni, kelluva lelu. Java lähtikin mielellään uimaan lelun perään ja parin kierroksen jälkeen menoa oli pakko jo rauhoittaa. Kuivailin Javaa rannalla, kun kepo houkutteli Neleä rantaan. Ajattelin Nelen menevän tapansa mukaisesti kaivamaan rantahiekkaa turvallisen välimatkan päähän vedestä ja yllätys oli suuri, kun näin Nelen seisovan muina koirina vedessä. Uimaan Nele ei lähtenyt, mutta kahlasi syvälle ja tuli veteen monta kertaa. Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut kuuden vuoden aikana ja olen aika varma, että huhtikuinen koirauinti on vaikuttanut tavalla tai toisella tähän muutokseen.

Viime maanantaina koirat pääsivät uudestaan uimaan, kun lähdimme Tappien yhteislenkille Pyynikille. Omien koirieni lisäksi paikalla oli viisi muuta koiraa, joista vain kaksi olivat ennestään tuttuja. Java ja Nele käyttäytyivät koko lenkin ajan todella hyvin. Poikkesimme pienellä hiekkarannalla Pyhäjärven rannassa: Java kävi uimassa ja Nele kahlasi. Olin jälleen tosi ylpeä Nelestä, joka ei antanut edes aaltojen häiritä itseään.

Kuvassa myös naapurissamme asuva Saana-käppänä

Torstaina oli vuorossa Tappien järjestämä viehejuoksuun tutustuminen. Meille jo kovin tuttua hommaa, mutta tottakai piti käyttää tilaisuus hyväksi, kun yhdistys kustansi jokaiselle yhden ratavuoron. Otinkin molemmat koirat juoksemaan. Ensin radalle pääsi Java, joka lähti vieheen perään täysillä ja tietenkin tapporavisteli vieheen lopuksi. Onneksi vieheestä ei tällä kertaa lentänyt palasia pitkin kenttää... Myös Nele lähti vauhdilla jahtaamaan viehettä ja teki pieniä harjakoiramaisia syöksyjä kohti viehettä, kun ratahenkilö hieman yritti leikittää Neleä. Varsin tyypilliset suoritukset molemmilta koirilta.