lauantaina, joulukuuta 28, 2024

The End

Neljä koiraa ja viisitoista vuotta blogia. Alkuun mahtui runsaasti postauksia, kun tehtiin ja harrastettiin yhdessä paljon. Sitten tahti hiipui, kun koirat vanhenivat ja jäivät kukin vuorollaan eläkkeelle. Omakin elämä muuttui koko tämän matkan varrella paljon. Tällä hetkellä suunnitelmissa ei ole uuden koiran hankintaa, joten on tullut aika lopettaa tämä blogi. Kiitos lukijoille!

tiistaina, joulukuuta 10, 2024

Täältä ikuisuuteen


Tilda (Viuvaun Lääke Ikävään) 17.11.2013-9.12.2024

Päätös oli vaikea tehdä ja vielä vaikeampi oli pysyä siinä.

Ei enää selkäkipua.

Kiitos Tilda, kun olit luonamme.

Olet poissa viereltäni
Muttet sydämestäin milloinkaan

maanantaina, marraskuuta 25, 2024

Spondyloosi

Tildan selkävaivoja on hoidettu säännöllisesti vuodesta 2021. Tuolloin ei selvinnyt syytä miksi selkä kipuilee, vaikka Tilda kuvattiinkin eläinlääkärissä. Aloitimme heti säännölliset hieronnat noin puolentoista kuukauden välein ja tuttu koirahieroja kävi kotonamme, jotta Tildan ei tarvinnut jännittää vastaanottotiloissa. Välillä oli huonompia jaksoja, kun Tilda oli selvästi enemmän jumissa, mutta näihin usein yhdistyi esimerkiksi talven liukkaat. Pääsääntöisesti Tildan vointi oli ok, kun harrastukset jätettiin pois ja lenkkejä kevennettiin. Leppoisia eläkepäiviä siis.

Muutos huonompaan on näkynyt tänä vuonna. Alkuvuodesta totesin yhdessä koirahierojamme kanssa, että Tilda voisi hyötyä kipulääkityksestä. Kävimme Eläinystäväsi Lääkärissä, jossa eläinlääkäri totesi Tildan olevan selvästi kipeä:

"Ontumatutkimuksessa Tilda liikkuu pitäen lanneselkää köyryssä, varaa kyllä painoa kaikille jaloille. Ei halua ojentaa takajalkoja taakse. Lihaksisto on symmetristä, jännittynyttä kaulan, lapojen ja hauisten sekä lanneselän, vatsalihasten ja etureisien alueelta. Niska taipuu normaalisti. Selän lihaksisto on melko jännittynyttä, lanneselässä melko voimakkaita nikama-aristuksia. Asentotunnot ovat normaalit. Jalkojen nivelissä ja luustossa ei todeta merkittäviä aristuksia."

Tilda sai kipulääkekuurin ja kehotuksen käydä uudestaan röntgenkuvissa. Huhtikuun alussa suuntasimmekin uudestaan lääkäriin ja tällä kertaa röntgen kertoi mistä kyse:

"Selässä todetaan selän rappeumasairaus, spondyloosi. Muutoksia on lannerangan viimeisen nikaman ja ristiluun välissä sekä rintarangan alkuosassa Th3-5 väleissä. Spondyloosissa on kyse nikamien väliin kehittyvistä luusilloista, jotka erityisesti lanne-ristiluuvälissä voivat aiheuttaa hermokipuja. Spondyloosin hoitoon aloitetaan nyt hermokipulääke gabapentiini. Tulehduskipulääkettä voi antaa tarpeen mukaan. Lonkat siistit."

Myös Nelellä todettiin viimeisessä röntgenkuvauksessa spondyloosi, mutta siinä kohtaa tiesin jo lopun olevan muutenkin käsillä. Ylipäänsä spondyloosista on minulla vain huonoja kokemuksia, sillä tuttavien koirien saadessa diagnoosin ei tilanne ollut kovin hyvä tai ainakin se paheni nopeasti. Hermokipulääkkeen aloittamisen jälkeen tilanne näytti hetken jo paremmalta. Kuitenkin heinäkuun hieronnassa Tilda ensimmäistä kertaa koskaan murisi koirahierojalle ja hän totesi Tildan olevan yhä selvästi kipeä. Kysyin eläinlääkäriltä mahdollisuutta nostaa hermokipulääkkeen annostusta ja saimme luvan yhteen tablettiin aamuin illoin. Tässä kohtaa mieleen hiipi entistä vahvemmin ajatus siitä miten pitkään Tilda enää seurassamme on. Seuraavalla hierontakerralla murina jälleen toistui ja syksyn ruskareissun aikana olin jo lähes varma, että kotiin palattuani varaan Tildalle ajan siihen viimeiseen matkaan.

Kotona vastassa ollut Tilda vaikutti kuitenkin pirteämmältä kuin ennen lähtöäni, joten konsultoin vielä eläinlääkäriä siitä millaisia vaihtoehtoja on olemassa. Päädyimme ottamaan Tildalle hermokipulääkkeen oheen päivittäin myös tulehduskipulääkkeen ja koska en halua Tildalle iän takia enää mitään suuria tutkimuksia saati leikkauksia, totesimme Tildan olevan nyt eräänlaisessa saattohoidossa. Välillä Tilda on reipas niin sisällä kuin lenkillä, mutta valitettavasti kipu selässä on koko ajan läsnä ja lääkkeet tekevät Tildasta väsyneen. Jälleen kerran olen sen asian edessä, että mikään ei Tildaa paranna eikä lääkemäärien nostaminen ole järkevää. Viimeisen päätöksen tekeminen on joka kerta yhtä vaikeaa ja aivan erityisesti nyt, kun Tildan lähdön jälkeen kotona ei ole enää yhtäkään koiraa.

sunnuntaina, marraskuuta 17, 2024

Tilda 11v

Viime aikoina elämä ei ehkä ole näyttänyt Tildalle niitä parhaita puoliaan, mutta niin vain 11 vuotta tuli täyteen. Kuva otettu tämän kevään vappuhulinoissa.

perjantaina, marraskuuta 17, 2023

Tilda 10v

Pikkukoiralle tuli kymmenen vuotta täyteen! Tilda juhlii kotioloissa - herkkujen ja takan lämmön parissa.


sunnuntaina, heinäkuuta 30, 2023

Yö Kirkas-Soljasella

Olen jo pitkään halunnut päästä takaisin retkeilyn pariin, mutta jostain syystä aina on ollut esteitä ja toisaalta aika mennyt niin nopeasti, että kesä on ollut ohi ennen kuin on edes ehtinyt vilkaista retkikamojen suuntaan. Edellinen telttaretki oli vuonna 2018 (!), kun vietettiin Tildan kanssa yksi yö Isojärven kansallispuistossa. Nyt vihdoin korjattiin tilanne ja suunnattiin koko perhe heinäkuun alussa telttailemaan Seitsemiseen Kirkas-Soljasen leirintäpaikalle. 

Suuria vaelluskokemuksia tämä reissu ei tarjonnut eikä ollut tarkoituskaan. Paikkana Kirkas-Soljanen on hyvin helppo: auton saa lähelle, paikalla on riittävät varustelut ja alue on helppokulkuinen. Kesälomakausi teki sen, että arki-iltana paikalla oli useampi telttaseurue, mutta koiria ei onneksi ollut kuin Tilda ja kaveriperheen Tuuma. Tilda ja Tuuma eivät nekään varsinaisesti olleet tekemisissä keskenään: kumpikin sietää toista, mutta pitää oman tilansa.

Isojärvellä meillä oli käytössä kahden hengen tunneliteltta, mutta tällä kertaa majoituksena oli isompi kolmen hengen kupoliteltta. Hyvin mahduttiin kaikki! Tilda sai yöksi päälle villapaidan ja meni nukkumaan jalkopäähän makuupussin päälle. Yöllä lämpötila kuitenkin laski jonnekin 10 asteen tuntumaan ja jossain vaiheessa Tilda ilmestyi väliimme hieman täristen. Tässä kohtaa otin Tildan makuupussini sisälle ja siellä Tilda nukkui niin tyytyväisenä, ettei liikkunut enää mihinkään ennen aamua.


Aamupalan jälkeen tehtiin reissun ainoa pidempi kävelylenkki, kun kiersimme Saari-Soljasen parin kilometrin ympyräreitin. Tässä vaiheessa muut telttaseurueet olivat yhtä lukuun ottamatta jo lähteneet, joten lounaan saimme nauttia Kirkas-Soljasen nuotiopaikalla ihan rauhassa ennen kotiinpaluuta. Retken jälkeen Tilda rapsutteli itseään kovasti enkä tiedä oliko kyse hyttysten pistoista, sillä niitä näkyi reissun aikana vain vähän. Sinänsä ei olisi huono idea hankkia Tildalle jonkinlaista kevyttä haalaria tällaista pikkuretkeilyä varten. Muistaakseni joskus kävimmekin Mustissa ja Mirrissä katsomassa valikoimaa, mutta valmiit mallit eivät yhtään istuneet Tildalle.

perjantaina, heinäkuuta 28, 2023

Pitkästä aikaa

Vuodesta 2009 olen kirjoittanut koirien blogia aina vuosittain, kunnes nyt yhtäkkiä tuli jopa puolentoista vuoden tauko! Hämmentävää, mutta kertonee jotain tämän hetkisestä tilanteesta.

Tilda elää nykyään leppoisaa kotikoiran elämää, johon kuuluu säännöllinen hieronta noin puolentoista kuukauden välein. Välillä Tilda on paremmassa kunnossa, välillä (varsinkin talven liukkailla) huonommassa kunnossa. Pitkiä lenkkejä ei enää tehdä, mutta pidetään kuitenkin pikkukoiran lihaskunnosta huolta.


Yhdessä asiassa Tildan elämä on kuitenkin muuttunut tämän tauon aikana: Tildasta on nimittäin tullut viiksivallu! Lueskelin jossain vaiheessa koirien tuntokarvojen leikkaamisesta kuonon trimmaamisen yhteydessä ja tulin siihen lopputulokseen, ettei niiden leikkaaminen pois ehkä olekaan niin ok kuin tähän saakka on annettu ymmärtää. Tästä johtuen Tilda on saanut pitää viiksensä, vaikka muuten olen yrittänyt yhä trimmata kuonoa harjakoirien malliin, sillä esimerkiksi silmien aluset värjäytyvät helposti ruskeiksi.

Tilda ja viikset (kuva otettu kesäkuun lopussa)

torstaina, joulukuuta 30, 2021

Vuosi 2021

Taas on yhtäkkiä yksi vuosi kulunut. Katselin läpi tänä vuonna kirjoittamani postaukset, joita on jopa enemmän kuin viimeiseen kolmeen vuoteen. Alkuvuonna lupasinkin yrittää aktivoitua blogin parissa, kun vähensin somen käyttöä jättämällä Facebookin lähes kokonaan (enkä muuten ole katunut yhtään). Hyvä alku hiipui kuitenkin siihen, että jälleen koirien terveysongelmat pahenivat ja aika meni murehtiessa niitä. Nelen vointi alkoi hiipua entistä nopeammin ja kesäkuun alussa jouduin saattamaan ystäväni viimeiselle matkalle. Arki helpottui, kun enää ei tarvinut muistaa lääkemääriä tai miettiä miksi koira on iltaisin niin levoton, mutta samalla tilalle tuli suuri suru ja ikävä. Nele oli viimeinen sidokseni aktiivisiin koiraharrastusvuosiin, joita aina välillä yhä kaipaan. Teimme yhdessä paljon hienoja juttuja, joita tämä blogi on täynnä.

Nelen lähdön jälkeen koti hiljeni. On ollut outoa ja toisaalta helppoa olla vain yhden koiran kanssa. Tilda on hyvin huomaamaton, paitsi kun ollaan lähdössä automatkalle tai kun perheeni tulee vierailemaan. Silloin kaikki kyllä kuulevat, että Tilda on paikalla. Huhti-toukokuun aikana selvisi, ettei Tilda ole kunnossa, vaan kipuilee selästään. Selvää syytä tälle ei löytynyt, mutta kolme vuotta sitten tapahtunut amstaffin hyökkäys on varmasti jättänyt jälkensä pieneen koiraan. Reilu vuosi sitten tapahtunut varvasonnettomuus paljastui sekin röntgenkuvissa vanhaksi murtumaksi. Kaikki tämä johti siihen, että päätin lopettaa agilityharrastuksen Tildan kanssa heti kuvauspäivän jälkeen. En tiedä sainko oikein koskaan Tildan kanssa agilityyn samanlaista tuntumaa kuin Javan ja Nelen kanssa, kun aina harrastus keskeytyi syystä tai toisesta. Lisäksi loppua kohden aloin kyseenalaistamaan koko lajin, sillä välillä ihmisillä tuntui olevan tarve "harrastaa" hinnalla millä hyvänsä.

Loppuvuosi onkin Tildan osalta ollut säännöllistä hierontaa ja onneksi pikkukoira on saatu alkutilannetta parempaan kuntoon. Tällä hetkellä hierontaväli on 1,5 kuukautta ja seuraava kerta edessä tammikuun puolivälissä. Kotikäytös kertoo paljon kiputilanteesta: kipeänä ollessaan Tilda reagoi hyvin herkästi murinalla varsinkin takaosan kosketukseen ja lapsen liikkumiseen.

Tulevalta vuodelta toivon vihdoinkin hengähdystaukoa koiran terveyshuolista. Sellaista normaalia arkea, jota joskus aivan koiran omistamisen alkuaikoina oli. Ei säännöllisiä lääkityksiä, ei ylimääräisiä eläinlääkärikäyntejä, ei huolta ja murhetta. Toki Tilda pidetään hyvässä kunnossa ja jos se vaatii jatkuvia hierontakäyntejä, ne pidetään kalenterissa. Haluaisin sopivasti ulkoilua, kivoja metsäretkiä, rentoa yhdessäoloa ja ehkä jonkin pienen harrastuksen, joka olisi koiralle mielekästä ja turvallista puuhaa. Voi olla, että näin ei taaskaan mene, mutta kai aina voi kuitenkin toivoa?

perjantaina, joulukuuta 24, 2021

keskiviikkona, marraskuuta 17, 2021

Tilda 8v

Tildan ikä se yllättää vuodesta toiseen, nyt tuli täyteen jo kahdeksan vuotta! Synttäriensä osalta Tilda voisi ilmoittaa "ei tavoitettavissa", sillä pikkukoira lähti viikoksi hoitoon maaseudun rauhaan.

maanantaina, lokakuuta 25, 2021

Syyslomalla

Takana on viikko syyslomaa. Vaikka vasta palasin takaisin töihin, on käyttämättömiä lomapäiviä niin paljon, että sain heti jäädä pikkutauolle. Maanantaina siirryimme lähes koko porukalla Kankaanpäähän ja Tildan hihna muutti suurimmaksi osaksi lattian nurkkaan. Kovin pitkiä lenkkejä ei tehty, vaan lähinnä kävimme tutkimassa miltä läheisen pikkujoen maisemat näyttävät.


Perjantaina lähdimme Merikarvian maisemiin, josta olimme vuokranneet pariksi yöksi retkeilyalueen mökin. Yleensä Tilda on joutunut jättämään nämä reissut väliin ja jäänyt hoitoon, mutta tällä kertaa ei vaihtoehtoja ollut eikä tarvittukaan, sillä Tilda oli varsin hyvä mökkiläinen. Asiaa helpotti myös, ettei helteestä enää tässä vaiheessa ole tietoakaan, joten koiran pystyi tarvittaessa jättämään hetkeksi autoon odottamaan. Tildan jättäminen yksin mökille ei tuntunut hyvältä idealta, varsinkin kun odotimme paikalle huoltohenkilöä korjaamaan hajonneen lattialämmityksen.


Mitään ihmeellistä ei Merikarviallakaan tehty, hieman katseltiin merta ja vuolaana virtaavia koskia. Tilda hierottiin tämän kuun alussa ja vaikka viimeksi kirjoittelin, että Tilda on voinut paremmin, otimme valitettavasti tämän asian suhteen taas takapakkia. Ennen hierontaa Tilda oli todella kiukkuinen, murisi paljon ja kerran ärähti itsellenikin kunnolla. Harmitti, että tilanne oli yhtäkkiä taas sellainen ja koirahierojamme totesikin Tildan olevan jälleen enemmän jumissa. Mietimme mistä tilanne voisi johtua: Tilda ei ole nuori koira ja lisäksi taustalla on iso trauma, joka saattaa iän myötä alkaa yhä enemmän näkyä Tildan voinnissa. Hieman sama mitä Javalle sanottiin aiemmin, että vaikka koira on näennäisesti terve, ei leikattu ole koskaan täysin terveen veroinen. Sovimme, että Tilda tekee nyt hieman lyhyempää lenkkiä mielellään pehmeällä alustalla ja pidän Tildalla takkia, kun on viileämmät kelit. Kiinanharjakoiran turkki on kuitenkin yhtä tyhjän kanssa, kun minkäänlaista aluskarvaa ei ole. Seuraava hierontakerta on taas kuukauden päästä edellisestä eli marraskuun alussa.

maanantaina, syyskuuta 27, 2021

Syksy saapui

Syyskuun myötä tuli arki. Palasin takaisin töihin reilun kahden vuoden tauon jälkeen ja on sinänsä onni, että agilitytreenit eivät enää ole kalenterissa, koska niiden sovittaminen iltavuoroihin olisi ollut melkoinen ongelma. Vaikka en itse enää olekaan jatkuvasti kotona, ei Tildan silti tarvitse olla päivisinkään varsinaisesti yksin, kun etätyöläinen viettää päivänsä yhä kotitoimistolla.

Tildan elämä on tällä hetkellä hyvin rauhallista ja välillä koko koira on kovin huomaamaton. Kuitenkin jonkinlaista piristymistä on ollut havaittavissa. Ruoka on alkanut maistua samaan tapaan kuin ennenkin ja lenkeillä on välillä suorastaan innokas koira. Tildaa on hierottu kuukauden välein ja vaikka kipeitä jumeja yhä löytyy, on tilanne hierojamme mukaan parempi kuin aloittaessa. Vielä kaipaisin Tildalle jotain tekemistä aktivoinnin muodossa ja mahdollisesti koirakaveria - tähän tilanteeseen en kuitenkaan toista koiraa itselleni, vaan jonkun muun koiraa, jonka kanssa Tildalla ehkä synkkaisi jopa leikkimisen muodossa.



Toissa viikonloppuna teimme koko perheen reissun Seitsemisen kansallispuistoon. Alun perin tavoitteena oli käydä Multiharjulla tutustumassa aarnimetsään, mutta aikataulujen takia jouduimme tyytymään Koverolammen nuotiopaikkaan ja Koveron perinnetilaan. Oli erittäin kiva juttu, että Tildakin pääsi osallistumaan retkeen! Pitkiä matkoja ei kävelty, mutta uskon, että Tilda oli ihan tyytyväinen, kun sai osuutensa makkarasta ja pääsi hetkeksi uusiin ympyröihin oman laumansa seurassa.


sunnuntaina, elokuuta 15, 2021

Hakavuoren luontopolku

Heinäkuun loppupuolella, juuri ennen pidempiä kesälomareissuja, kävimme koko perheen voimin tutustumassa Hakavuoren luontopolkuun Nokian Siurossa. Myös Tilda pääsi tälle reissulle mukaan! Lapsen ja kahden koiran kanssa kulkeminen oli välillä melkoista säätöä, joten yleensä koirat jäivät kotiin lepäilemään reissujen ajaksi, mutta Tilda yksinään on sen verran helppo tapaus, ettei tullut mieleenkään jättää pikkukoiraa nyt kotiin. Varsinkin kun kesän rientoja on paljon rajoittaneet pitkään jatkuneet helteet, jolloin koiraa ei ole voinut juurikaan kävelyttää kuin aikaisin aamulla ja muuten on jouduttu kiertelemään vain lähipuiston puiden varjossa.



Kovin pitkä ei luontopolku ollut, vain noin 800 m suuntaansa. Polku oli helppokulkuinen ja löydettiin sopivasti mustikoita matkan varrelta. Luontopolun kierrettyämme suuntasimme vielä Siuron Koski-Baariin. Kävin kysymässä saisiko koiran tuoda terassille, sillä missään nimessä Tilda ei olisi voinut jäädä kuumaan autoon. Henkilökunta totesi muitta mutkitta koiran olevan ok ja yksi heistä kävi vielä rapsuttelemassa Tildaa, joka oli ihmeissään päästyään pitkästä aikaa ihan uuteen paikkaan.



perjantaina, heinäkuuta 09, 2021

Vain yksi

Nelen lähdöstä on nyt kuukausi. Kotona eletään hiljaista yhden koiran elämää, jota helteet vielä entisestään hidastavat. Viimeksi minulla on ollut yksi koira keväällä 2008, kunnes Nele muutti Oulusta luoksemme. Sen jälkeen lauman koko on aina ollut kaksi tai kolme. Kaikin puolin outo tilanne itselleni ja aivan varmasti myös Tildalle, jolla on aiemmin ollut aina toinen koira kaverina.


Näennäisesti Tilda on voinut kohtuullisesti, mutta ruokahalu oli hetken kateissa ja varsinkin aamuruoat jäivät kuppiin. Nyt ruoka maistuu jo paremmin ja lyhyillä lenkeillä Tilda on päässyt pitkästä aikaa namien makuun, sillä yhden koiran hihnakoulutus on kyllä paljon helpompaa kuin kahden saati kolmen. Kun kukaan ei vieressä provosoi, sujuvat muiden koirien ohitukset Tildalta pääsääntöisesti todella hyvin. Oikeastaan elämä Tildan kanssa on hyvin leppoisaa, ainoastaan ulko-ovesta tulevat tyypit täytyy joka kerta haukkua.

Vaikka Neleä on suuri ikävä, en yhtään ikävöi lääkerallin loppumista. Enää ei tarvitse muistaa joka välissä antaa jotain lääkettä ja kaikki Nelen lääkkeet vietiin apteekin keräykseen muistaakseni jo lähtöpäivän iltana. Jotta totuus koirien terveysongelmista ei kuitenkaan pääsisi vallan unohtumaan, on nyt tärkeänä tavoitteena saada Tildan selkä kuntoon. Koirahierojamme kävi meillä kesäkuun loppupuolella ja uusi aika on varattuna parin viikon päähän. Toivon kovasti, että selkä saataisiin kuntoon ja pikkukoira taas iloiseksi.


torstaina, kesäkuuta 10, 2021

Rakastettu on oikea nimesi

Nele (Arte Figure Bethnal Green) 11.4.2008-9.6.2021

Nele lähti luotamme eilen.

Ei enää lääkkeitä, ei enää ikinä pelottavaa eläinlääkäriä.

Paljon nähtiin, tehtiin ja koettiin yhdessä. Kiitos Nele kaikista näistä vuosista.

Suru ja ikävä ovat valtavan suuria.

Älä pelkää, älä pelkää,
Sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
Ja tulee nimenäsi olemaan

maanantaina, kesäkuuta 07, 2021

Huonoja uutisia meille kaikille

Enpä arvannut, että uudet terveysongelmat yllättävät heti edellisten jälkeen, mutta niin vain kävi. Varasin Tildalle toukokuun alkuun ajan naprapaatille. Koskaan aiemmin en ole käyttänyt koiria naprapaatilla ja ajattelin, että voisin kokeilla jotain ihan erilaista, jos se vaikka sattumalta toisi jotain selvyyttä Tildan apaattisuuteen. Naprapaatti otti meidät vastaan Eläinklinikka Timantin tiloissa ja alussa saatiinkin käyttää tovi siihen, että Tilda edes uskalsi suostua käsittelyyn. Jo käsittelyä aloittaessaan naprapaatti totesi Tildan selän olevan aivan täysin jumissa ja sen kyllä huomasi pikkukoiran käytöksestä. Tildalle suositeltiin selän kuvauttamista ja kranio-sakraaliterapiaa, joka naprapaatin mielestä voisi sopia Tildalle perinteistä hierontaa paremmin.

Koska halusin tietää Tildan selän tilanteesta mahdollisimman pian, varasin ajan Eläinystäväsi Lääkärille, jossa käytiin toukokuun puolenvälin tienoilla. Eläinlääkäri totesi selän lihaksiston olevan jännittynyttä ja takaselässä aristavaa: varsinkin vasemman lonkan taaksevienti (tähän jalkaan tuli amstaffin hyökkäyksessä purema) ja lannenikamien tunnustelu sattui. Tilda on murissut herkästi, jos takaosaan vahingossakin koskee ja kipu saattaa hyvin selittää tätä käytöstä. Pyysin Tildasta sekä selkä- että lonkkakuvat ja muistin mainita myös viime kesänä loukatun varpaan, jonka saisi kuvata samalla, vaikka eläinlääkäri ei tunnustelussa huomannut siinä mitään muuta erikoista kuin yhä sivulle osoittavan kynnen.

Selkä- ja lonkkakuvissa ei ollut mitään, joka voisi selittää Tildan selän kipuilua. Sen sijaan viime kesänä loukattu varvas oli kuin olikin silloin murtunut: "kuvissa todetaan oikean etutassun 2. varpaan alimman varvasluun vanha murtuma". Luonto oli korjannut murtuman röntgenkuvissa näkyväksi möykyksi ja tämän eläinlääkäri epäili olevan syy siihen miksi kynsi yhä sojottaa sivulle. Uskomatonta miten hyvin Tilda on murtumansa ja siitä varmasti tulleen kivun peittänyt... Viime kesäisen kynsikapselin poiston jälkeen eläinlääkäri käski menemään röntgenkuvaan, jos Tilda ontuu, mutta en missään vaiheessa huomannut Tildan ontuvan eikä myöskään agilitytreeneissä huomattu liikkeessä ongelmaa. Jos tämä vanha murtuma alkaa haitata Tildaa, on edessä varpaan amputaatio. Selän osalta Tildalle aloitettiin kahden viikon kipulääkekuuri ja viikon kuuri lihasrelaksanttia, jonka jälkeen Tildaa tulee kuntouttaa hierojalla/fysioterapeutilla. Jos selkäkipu vain oireilee, saattaa kyseessä olla välilevyongelma ja sitten suunnaksi pitäisi ottaa magneettikuvaus pk-seudulla.

Kaiken yllä mainitun jälkeen tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että Tildan "agilityura" loppui siihen. En tiedä mitä selässä on eikä agility ole murtuneen varpaan kannalta hyvä asia, joten en voi ottaa mitään riskiä, että Tilda juoksee kipeänä esteitä vain sen takia, koska itse haluaisin yhä harrastaa. Ja toisaalta varmasti miettisin koko ajan, että sattuukohan Tildaan nyt, liikkuuko se oikein, onko äreämpi treenien jälkeen... Olin varautunut, että maksan treenien kahden kuukauden irtisanomisaikamme tyhjästä, mutta onneksi ryhmäämme oli jonottaja, joka otti paikkamme heti kesäkuusta vastaan ja jouduin myymään vain yhden treenikerran. Sinänsä tämä tilanne ratkaisi agilitytreenien kohtalon myös syksyn osalta, jolloin palaan takaisin töihin ja treenien sovittaminen iltavuoroihin olisi tullut vaikeaksi.

Juuri kun olin jotenkin sisäistänyt Tildan siirtymisen varhaiseläkkeelle, kuulin huonoja uutisia Nelen ikätovereiden osalta. Kun keskustelin kaverini kanssa vanhuskoiristamme, hän totesi myös Nelen tilanteen huonontuneen viimeisen vuoden aikana. Ajattelin lausetta vielä ajaessani kotiin ja oikeastaan siinä hetkessä näin sen kokonaiskuvan, josta viime postauksessa kirjoitin. On ihmeellistä miten asioille sokeutuu, kun niiden kanssa on joka päivä tekemisissä. Ensin yksi lääke on normaali, sitten kaksi ja lopulta lääkkeitä pitää antaa jo pieni kasallinen. Eikä Nelen vointi ole mennyt parempaan päin, vaan päinvastoin huonontunut ja ihan viimeisen puolen vuoden aikana jo aika merkittävästikin.

Vaikka oikeastaan jo tiesin mitä minun on tehtävä, kävin perjantaina hakemassa varmistusta vielä Hakametsästä ja Nelen sydänkontrollista. Eläinlääkärissä kiinnitin huomiota Nelen liikkumiseen lattialla, joka oli kovin huteran näköistä. Nele käveli selkä kaarella, jalat vatsan alla ja käytti takajaloissa vain lyhyttä askelta. Suurella jännityksellä oli varmasti osaa, mutta koskaan ennen Nelen kävely ei eläinlääkärissä ole ollut niin huonoa. Sydänultra ei tuonut yhtään sen parempia uutisia:

"Vasemman eteisen koko laajentunut lisää. Lisäksi vasen kammio laajentunut aiempaan verrattuna selkeästi. Vasemmassa eteisessä suuri pyörrevirtaus, joka täyttää lähes koko eteisen. Trikuspidaaliläpän vuotovirtauksen nopeus noussut, pulmonaaripaine nousussa."

Keskustelin eläinlääkärin kanssa tulevasta. Hän halusi vielä nostaa Nelen sydänlääkettä ja nesteenpoistoa, jotta Neleä taas enemmän vaivaava yskä helpottaisi. Myös yskänlääkkeen annostusta voisi vielä nostaa, jos muiden lääkkeiden nosto ei auta. Jos mikään lääkkeiden nosto ei auta, on eutanasia suositeltava. Hakametsästä poistuessani olin kuitenkin saanut varmistuksen sille ajatukselle, että Nelen aika on nyt tullut. Lääkkeiden nosto voi tuoda hetken helpotuksen, mutta tässä vaiheessa on todennäköisesti kyse enää päivistä, viikoista, oikein hyvällä tuurilla kuukausista. En kuitenkaan missään tapauksessa halua odottaa, että tilanne menee entistä huonommaksi ja mielestäni Nelen lääkemäärä on nytkin ihan liian suuri. Lisäksi selkäkipu tulisi vaatimaan kipulääkettä, joka yhdessä sydänlääkkeen kanssa on jo lähtökohtaisesti huono yhdistelmä.

Vielä viimeiset päivät yhdessä ja sitten joudun hyvästelemään parhaan ystäväni.

maanantaina, toukokuuta 03, 2021

Yllättäviä terveyshuolia

Juuri kun toivoin, että terveyspostauksia ei tulisi niin paljon, joudun taas kirjoittamaan yhden. Tämä on oikeastaan jatkumoa koirien "mitä kuuluu"-postauksille, sillä niissä mainittujen asioiden takia kävimme nyt eläinlääkärissä. Aloitetaan Tildasta. 

Tilda hyötyisi kovin paljon hampaiden pesusta, mutta on pakko todeta, että hyvistä aikomuksista huolimatta en koskaan pääse käytäntöön asti. Tämän takia Tilda on joutunut vuosittain hammaskiven poistoon ja paikaksi on valikoitunut täällä Nokialla sijaitseva Pirkan Eläinlääkäri. Sinne Tilda suuntasi tälläkin kertaa ja vaikka eläinlääkäri aluksi epäili hampaiden kuntoa, oli puhdistuksen jälkeen Tildalla muuten varsin hyväkuntoinen purukalusto. Samalla reissulla Tildasta otettiin verikoe, josta tutkittiin kilpirauhasarvot liittyen pikkukoiran välillä vaisuun olotilaan. Kaikki arvot olivat kuitenkin normaalit. Sen sijaan suurimman yllätyksen tarjoili vaaka, joka näytti Tildalle huimat 7,2 kg! Huhheijaa, Tilda oli saanut kilon lisää ja näin pienessä koirassa se on paljon. Luin aiheeseen liittyvän Ylen jutun ja tämä tilanne voisi selittää miksi Tilda on viime aikoina yhtään nopeammalla lenkillä saattanut läähättää. Huono kunto ja ylipainoa - ei ihme, ettei jaksa.

Tilda on ainoa koiristani, jolla on taipumusta lihoa, kun taas muiden kanssa ongelmana on ollut lähinnä liiallinen laihtuminen. Asiaa ei ole yhtään auttanut viime aikojen huono lenkkeily tai se, että ruokapöydästä on sattuneista syistä päätynyt enemmän ruokaa joko suoraan tai välillisesti pikkukoiran suuhun. Nyt kun kokeilen Tildaa, huomaan ylipainon selvästi enkä tajua miten en ole sitä aiemmin huomannut. Tästä alkaa Tildan maltillinen laihdutuskuuri: vähemmän ruokaa ja enemmän liikkumista, mutta niin, että paino putoaa tasaisesti.

Siirrytään Tildasta Neleen. Nelen ei alun perin pitänyt tässä välissä käydä eläinlääkärissä, mutta eräänä iltapäivänä huomasin, että Neleltä tippuu kohta yksi pienistä alahampaista suusta. Pakko oli varata aika hammashoitoon, jossa Nele kävi viime keskiviikkona Eläinystäväsi Lääkärissä eli samaisessa paikassa, jossa tutkittiin myös Nelen iltalevottomuutta. Heilunut hammas ehti pudota pois ennen käyntiämme ja eläinlääkärissä hammaskiven lisäksi poistettiin myös toinen pieni alaetuhammas, joita Nelellä on nyt jäljellä enää yksi.

Nukutuksen aikana Nelen lanneranka ja lonkat röntgenkuvattiin. Aiemmalla käynnillä Nele oli pienesti reagoinut selän käsittelyyn, mutta en oikeastaan odottanut, että kuvista löytyisi muuta kuin korkeintaan nivelrikkoa. Olikin aika yllätys, kun eläinlääkäri ilmoitti, että Neleltä löytyi spondyloosi. Kyseessä on selkärangan rappeumasairaus, jossa nikamien välille kasvaa luupiikkejä tai siltoja, jotka ajan myötä pyrkivät luuduttamaan nikamavälit kiinteästi yhteen. Luupiikit saattavat aiheuttaa tulehdusreaktioita, jotka kipeyttävät nikamaväliä. Nelellä todettiin viidennessä nikamassa luupiikki ja mahdollisesti pari muutoksen alkua muissa nikamissa. Koska muutokset huomattiin vasta nyt, saattaa olla etteivät ne etene kovin nopeasti, mutta todennäköistä on, että selässä tulee koko ajan olemaan jokin nikamaväli, joka voi aiheuttaa oireita. 

Tämän lisäksi Nelen lonkkien todettiin olevan löysät, mutta nivelrikkomuutoksia ei juurikaan ollut. Lonkkien tilanne altistaa myös selkäkivulle ja yhdessä spondyloosin kanssa ne ovat syynä Nelen kipuiluun. Nelen lenkityksen tulisi yhä olla säännöllistä, mutta rauhallista ja alustan pehmeä sekä pitävä. Ei liukastelua, ei riehumista, ei nopeatempoista säntäilyä ja hyppimistä. Onneksi Nelen kanssa on jo nyt otettu rauhallisemmin ja viimeistään tämä tarkoittaa, että mietin entistä tarkemmin millaisille lenkeille Nele tulee mukaan. Myös koirien vapaanaoloon keskenään pitää kiinnittää huomiota, sillä Tildalla on paha tapa juosta Neleä kohti ja joskus päin, kun Nele ei enää pysty yhtä ketterästi väistämään tai aina edes huomaa mistä Tilda on tulossa. Eläinlääkäristä sain myös reseptin lihasrelaksanttiin, jota voi antaa iltaisin lyhyenä kuurina, jos selkä on kovin kipeä tai jäykkä.

Kaiken tämän lisäksi Nele sai lääkityksen iltalevottomuuteensa, jota hoidetaan nyt dementiana. Jälleen asia, josta juuri luin Ylen uutisen. Eldepryl-lääkkeen vaikutus pitäisi näkyä kahdessa viikossa ja jos mitään vaikutusta ei ole, lääkitys puretaan asteittain pois. En ole yhtään innostunut Nelen lääkemäärän lisäämisestä, mutta toisaalta Nelen jokailtainen vaeltelu ja epämääräinen käytös on sekin raskasta seurattavaa. En tiedä milloin Nelen on aika liittyä Javan ja Linan seuraan, mutta pahoin pelkään, että jonkinlainen lähtölaskenta on nyt käynnistynyt. Aiemmin olen selvästi huomannut milloin oikea aika on tullut ja toivottavasti myös Nelen kohdalla käy niin.