sunnuntaina, tammikuuta 10, 2016

Taas haimatulehdus?

Vuodenvaihteen kipuilun jälkeen Nele voi viime viikonlopun hyvin. Maanantaina töissä oli inventaario ja tiedossa pitkä työpäivä, joten koirat suuntasivat päiväksi Hervantaan. Jo aamuyön lenkillä katsoin, että Nele on taas hieman löysällä ja kun viimein illalla palasin hakemaan koiria takaisin kotiin, oli vastassa kovin kipeä Nele. Olin jo aamulla soittanut Hakametsään ja varannut meille ajan, joka kuitenkin meni vasta perjantaiaamuun omien työvuorojeni takia. Illalla oli selvää, että niin pitkään ei voitaisi odottaa, joten äkkiä koirat kotiin, Nelelle kipulääkettä ja soitto Hakametsään. Aikaisempaa aikaa en sieltä enää saanut, joten seuraavaksi soitto Univetiin, josta saatiin aika tiistai-iltapäivään. Työkaveri suostui tekemään tiistain iltavuoroni ja kipulääke pikkuhiljaa helpotti Nelen vointia.

Tuhatjalka toimitti Nelen päivystysreissun röntgenkuvat suoraan pyynnöstäni Univetiin ja itse otin mukaan saman reissun verikoetulokset sekä kotiutusohjeet. Eläinlääkäri tutki ensin Nelen pöydällä, sen jälkeen mentiin ultraäänitutkimukseen ja otettiin verikoe haimatulehduksen pikatestiä varten.

"Auskultaatiossa selkeä systolinen sivuääni vasemmalta, mitraaliläpän alueelta, voimakkuus 3/6, syke 140/min, normaalit hengitysäänet. Imusolmukkeet ok. Vatsa aristamaton tunnusteltaessa."

"Ultraäänitutkimus: maksa, sappirakko, perna, munuaiset, virtsarakko normaalit. Suolistossa seinämä normaali. Vatsalaukussa kaasua, joka häiritsee tutkimusta, mutta tutkittavissa olevilta osilta seinämä normaali. Haima erottuu ohutsuolen vierellä oikealla puolella vatsaonteloa, mutta ei ole selkeästi poikkeavan näköinen."

Tutkimusten jälkeen Nele sai nesteytyksen niskaansa (oli hieman kuivunut) ja pistoksena pahoinvoinnin estolääkettä. Pikatestin tulosta ja kotiutuspapereita saimme odotella vajaan puoli tuntia.

"Diagnoosi: akuutti gastriitti / enteriitti, mahdollisesti ruoka-aineyliherkkyys taustalla. Haimatulehdusepäily."

Tutkimuksen aikana eläinlääkäri vaikutti epäilevältä haimatulehduksen suhteen ja otti esille tuon mahdollisen ruoka-aineyliherkkyyden, mutta niin vain pikatesti näytti positiivista. Pikatestin epäluotettavuuden takia verinäyte lähetettiin vielä Saksaan ja eläinlääkäri soittaa alkuviikosta lopullisesta tuloksesta. Nyt Neleä kuitenkin hoidetaan haimatulehduspotilaana, joka tarkoittaa samanlaista ruokavaliota kuin Javalla ja neljän viikon kuuria Pepcidia. Eläinlääkäri määräsi myös kolmeksi illaksi pahoinvoinnin estolääkkeen ja Litalginia voisin antaa tarvittaessa kipuun.

Sydäntä kuunnellessaan eläinlääkäri kysyi minulta olenko huomannut Nelessä mitään sydänsairauteen liittyviä oireita kuten väsymystä. Mielestäni Nele on kuitenkin nyt tätä vatsakipuilua lukuun ottamatta ollut normaali, joten oli yllätys, että papereihin tuli sivuäänen merkinnäksi selkeä 3/6. Kesäkuussa sivuääni merkittiin vielä lievä 1/6 ja toki tilanne voi vaikuttaa (Neleä jännitti kovasti), mutta silti suunta on erittäin huolestuttava. Eläinlääkärin mukaan tällainen sivuääni johtaa jossain vaiheessa sydämen vajaatoimintaan ja lääkitykseen.

Eläinlääkärikäynnin jälkeen Nele on toistaiseksi voinut hyvin eikä enää ole ollut ripulia tai oksentelua. Koko viikko otettiin kylmyyden takia ulkoilun suhteen kevyesti ja paljon koirat ovat vain levänneet.

Ei kommentteja: