Viikko sitten sunnuntaina oli Tappien perinteisen syysretken aika. Alun perin paikaksi oli valittu Heramaanjärvi Kangasalla, mutta seudulla olisi kuulema kovin innokkaita hirvestäjiä liikkeellä samaisena viikonloppuna, joten paikaksi päätettiin vaihtaa Saarikonmäki Lempäälässä. Samalla saimme mahdollisuuden tulisteluun alueen laavulla, kun taas Kangasalan reitillä ei olisi ollut virallista nuotiopaikkaa.
Ennen laavulle siirtymistä teimme porukalla viiden kilometrin rengasreitin, joka kulki pääasiassa metsäpolkuja pitkin. Aina välillä vastaan tuli kuntopolku, mutta muita ulkoilijoita emme juurikaan kulkiessa nähneet. Pikkukoiria retkelle osallistui yhteensä yhdeksän, omistani mukana olivat Nele ja Tilda.
Jos metsässä oli hiljaista, niin laavulla riitti porukkaa. Paikalle saapuessamme siellä oli jo eläkeläisporukka ja lapsiperhe, jotka molemmat onneksi lähtivät melko pian pois. Jonkin aikaa saimme paistella makkaroita rauhassa, kunnes laavulle tuli kolme lapsiperhettä ja pari ohikulkijaa. Homma toimi silti aivan käsittämättömän hyvin: koirat haukahtivat muutaman kerran, mutta muuten pysyivät omassa porukassa, vaikka olivat irti. Toki koirien irtipitäminen oli varmistettu laavulle tulijoilta, mutta heitä asia ei haitannut, vaan lähinnä päinvastoin... Kaiken kaikkiaan retkestä jäi todella hyvä fiilis ja kotiin lähti kaksi tyytyväistä koiraa.
sunnuntai, lokakuuta 18, 2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti