torstaina, lokakuuta 08, 2015

Syksyn sävel

Kuluva syksy on ollut jokseenkin kiireinen, joka on näkynyt myös blogissa hiljaiselona. Allekirjoittaneen työt jatkuvat ainakin vuodenvaihteeseen asti ja pikkuhiljaa lähestyvä joulusesonki pitänee huolen riittävistä työtunneista. Koirille se tarkoittaa taas enemmän yksinoloa. Enää en ole jaksanut laittaa nauhoitusta päälle jokaisena työpäivänä, mutta satunnaisotosten perusteella koirat ovat olleet täällä hiljaa. Nele saattaa joskus äksyillä Tildalle ja Tilda haukkua jotain mielestään epäilyttävää. Java on siirtynyt kokonaan omaan rauhaan makuuhuoneeseen ja välillä menee sinne jo oma-aloitteisesti, kun huomaa, että olen lähdössä. Mikäpä siellä sängyllä nukkuessa...

Mutta ei elämä sentään pelkkää työtä ole. Melkein pari viikkoa sitten teimme viiden ihmisen ja viiden koiran porukalla päiväretken Nastolaan. Omista koiristani mukaan lähti vain Nele. Java ja tapaturma-Tilda pääsivät viettämään aikaa Hervantaan. Nastolassa olimme koko päivän: lopputuloksena 17 kilometrin lenkki ja 71 geokätköä.


Nele ja Rolle

Tauko Seelammin laavulla

Seuraavana päivänä oli Javan ja Tildan vuoro saada oma lenkkinsä


Sään osalta syksy on nyt antanut parastaan. Tiistain aurinkoinen syyspäivä käytettiin tutulla Katajajärven laavulla ja tällä kertaa Tildakin pääsi taas mukaan retkeilemään. Nuotiopysähdyksellä Nele otti rauhallisesti, kun taas Tilda vaelsi pitkin ympäristöä, löysi maissintähkän ja todennäköisesti kieristeli vaihteeksi jossain epämääräisessä.


Nele löysi lepopaikkansa laavun alta

Java on siirtynyt pakkasten saavuttua villapaitakauteen. Ellei tässä nyt tule merkittävää lämpöaaltoa, Java saa pitää vaatteita kevääseen asti.




Koko lauma iltalenkillä (Tilda ihmettelee lentäviä lehtiä)

3 kommenttia:

Jemima kirjoitti...

71 kätköä?! Are you serious? :D Noiden pelkkään kirjaamiseenkinhan menee jo pari päivää.

Anonyymi kirjoitti...

Minkä rotuinen on tuo Rolle? Ja minkä ikäinen? :)

71 kätköä on ihan tosi paljon!!

Tanja kirjoitti...

Kyseessä oli siis power trail eli kätköjä vähintään 161 metrin välein. Loggaukset meni pitkälti copy-pastena, kun toteutuksista varmaan 90% oli pet-putkilo puussa. :D

Rolle on keskikokoinen villakoira, ikää taitaa nyt olla puolisen vuotta. :)