perjantaina, marraskuuta 21, 2014

Kohti kolmosia!

Nyt on ollut niin kiire, etten ole ehtinyt päivittää blogiin edes viime aikojen hienointa saavutusta eli Nelen nousua agilityn kolmosluokkaan! Helpolla tämä ei tullut: nousimme kakkosiin jo vuoden 2012 loppupuolella ja ehdimme kisata yhteensä 35 starttia ennen kuin kaikki vaaditut nousunollat olivat kasassa.

Viime viikon keskiviikkona suuntasin Nelen kanssa TamSKin Tallille kakkosten iltakisoihin, joissa oli tarjolla kaksi agilityrataa. Olin ilmoittanut Nelen molempiin ja paikalle lähdettiin ilman sen suurempia tulostavoitteita. Lähinnä tavoitteena oli onnistunut keinu, pujottelu ja tällä kertaa myös loppusuora, kun viimeksi Nele vain juoksi esteiden ohi hihnalaatikolle. Nyt olin päättänyt, että myös viimeiset esteet tehdään kunnolla, ettei Nele vain opi oikaisemaan niitä.

Lähtölistoissa olin ensimmäisenä ja vitsailinkin ennen rataa, että nyt muut näkevät miten ei ainakaan kannata tehdä. Yllättäen heti ensimmäinen rata mentiin nollalla läpi! Joskin hyvin lähellä oli radan alkuvaiheessa, ettei Nele juossut putkesta A:lle, kun tarkoitus oli mennä kepeille. Oman vuoron jälkeen sai jännittää miten muilla menee ja riittääkö Nelen aika LUVA-nollaan. Pari nopeampaa nollaa tuli meidän edelle ja lopulta Nelen sijoitus oli kolmas. Koirakoita oli kisaamassa 12, jaossa näin ollen kolme LUVA-nollaa ja voi sitä ilon päivää, kun tuloslistaukseen ilmestyi Nelen kohdalle merkintä SERT.



Toinen agilityrata jäi meiltä tietenkin nousemisen takia pois ja se korvattiin täydellä lahjakortilla. Lisäksi palkintona tuli puolikas lahjakortti, uusi lelu Javalle, vähän herkkuja koirille ja SERT-ruusuke.


Kolmosiin nouseminen on merkityksellinen juttu myös rodun kannalta, sillä kiinanharjakoiria ei kolmosissa juurikaan ole. Nopeasti laskettuna vuodesta 2010 alkaen kolmosissa on kisannut yhdeksän harjakoiraa, joista neljä kisasi myös tänä vuonna. Hyvin pieniä lukuja, jos vertaa esimerkiksi kolmosissa kilpaileviin sheltteihin... Tällä hetkellä harkinnassa on korkata kolmoset vielä joulukuussa TamSKin kisoissa, sillä alkuvuodesta pidämme todennäköisesti ainakin parin kuukauden pituisen agilitytauon.

Ei kommentteja: