Lina sai yhteensä kolme uutta hoitoainetta. Lauralta ostin Crown Royalen Condition Plus-hoitoaineen ja Turkkitaika-kaupan alennusmyynnistä nämä:
Joko Crown Royale ei sopinut Linalle tai pikkuneiti päätti aloittaa samaan aikaan karvanvaihdon, koska kahden Crown Royalella tehdyn pesun jälkeen Lina on ollut aivan huopatakussa. Nyt kokeilin turkkiin Fine-L-Shine-hoitoainetta ja katsellaan miten turkin kanssa seuraavaksi käy. Käyttämättä aineet eivät tässä talossa jää, kun pestävänä on kaksi muutakin koiraa.
Jo tammikuussa ostin koirille uuden häkin...tai oikeastaan kuljetuslaukun.
Tarkoituksena oli hankkia yhden koiran mentävä boksi, jonka voisin
ottaa mukaan silloin, kun olen yksin liikenteessä. Erään blogin
innostamana päädyin tähän:
Laukkua voi kantaa kädessä tai olalla, muuntaa selkärepuksi tai vetää maata pitkin. Kooltaan laukku on aika pieni eivätkä koirat pysty siellä seisomaan, mutta
tarkoitus onkin olla siellä vain esimerkiksi rataan tutustumisen ajan. Jonkin verran tuli jo harjoiteltua koirien kanssa laukkuun menemistä: Javalla ja Nelellä ei ollut mitään
ongelmaa, Linaa pikkuisen epäilytti. Tavoitteena on opettaa koirat menemään
käskystä boksiin eikä niin, että joudun tunkemaan niitä sinne.
Tilasin ensimmäistä kertaa sekä Turkkitaiasta että Zooplussasta ja molemmissa tilaukset tulivat maksun jälkeen nopeasti perille. Jälkimmäinen jopa kuljetti laukun ilmaiseksi kotiovelle - ei huono ollenkaan!
tiistaina, maaliskuuta 12, 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti