Tiistaina käytiin Ruotulan golfkentällä, kuva: Tytti Käyhkö
Nelen ja Janan herkkä hetki, kuva: Tytti Käyhkö
Lintukoira joutui tyytymään fleksiin, kuva: Tytti Käyhkö
Keskiviikkona oli vuorossa retki Katajajärven laavulle, jossa viimeksi taidettiin käydä aikalailla vuosi sitten
Vain kaksi koiraa pääsi reissuun mukaan
Omistaja keskittyi auringonottamiseen
Tänään oli vuorossa reipas parituntinen Niihaman metsissä, kuva: Tytti Käyhkö
Lina esittelee hampaitaan Janalle, kuva: Tytti Käyhkö
Java ja Jana kinastelivat hanskasta (fleksi voitti!), kuva: Tytti Käyhkö
Kaiken lenkkeilyn ohessa Java pääsi viime perjantaina pitkästä aikaa fysioterapiaan. Fyssarina oli Kati Kallio, jolla olemme käyneet pari kertaa aiemminkin, mutta tällä kertaa paikkana ei ollut Hakametsän eläinlääkäriasema, vaan Pohjois-Hämeen kennelpiiri. Java rentoutui huomattavasti paremmin, vaikka välillä pitikin yrittää kiemurrella peitolta pois. Jumeja löytyi keskiselästä ja ohjeeksi saatiin tehdä selän venyttelyjä. Lisäksi fyssari totesi, että Javan takapään lihaksia voisi vahvistaa, varsinkin kun ajatuksena olisi mahdollisesti juosta kesällä Javan kanssa muutama kisastartti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti