Tämä vuosi on ollut kovin agilitypainotteinen. Javan kanssa ollaan treenattu säännöllisesti kerran viikossa ja Nelekin pääsi keväällä aloittamaan alkeiskurssilla. Kesän alussa hain itselleni avainta seuramme harjoittelupaikkoihin, joka on mahdollistanut omatoimiharjoittelun aina silloin tällöin. Nele jatkoi liitelyä alkeisjatkolla ja siirtyi talvikaudeksi Javan kanssa samaan treeniryhmään.
Kisaamisen aloitin Javan kanssa huhtikuun lopussa Noormarkusta. Tämän vuoden aikana meille ehti kertyä yhteensä 21 starttia, joista suurin osa oli Tampereella. Tulos saatiin 11 kisasta ja niistä 7 oli palkintosijoja. Ensimmäiseksi tultiin 4 kertaa, josta 3 oli hienosti 0-tuloksella. Ei ollenkaan huonompi kisavuosi ja nyt taskussa onkin jo 2 nousunollaa kakkosista.
Tokon suhteen ollaan pidetty hiljaiseloa koko alkuvuosi, kun itsellä motivaatiota ei vain ole löytynyt. Lisäksi agility on vienyt niin paljon aikaa, ettei ole viitsinyt ihan joka päivää koiramenoilla täyttää. Nyt kuitenkin aloitin Javan kanssa ALO-kurssin, joka on vaikuttanut tosi kivalta.
Muuten vuoteen kuului muutama mätsäri (lähinnä Nele), osallistuminen Mansen Murreen, eläinlääkäriin asti johtaneet vatsataudit kummallakin koiralla, Javan turkin lyheneminen, uudet kotisivut koirille ja Nelen sterilointi. Ja tietysti tämä blogi! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti