keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2016

Kevätretki Iso-Vuorijärvelle

Sunnuntaina retkeiltiin taas pitkästä aikaa muiden tappilaisten kanssa ja tällä kertaa kohteena oli Iso-Vuorijärven retkeilyreitti Orivedellä. Retkeen osallistui 14 pikkukoiraa ja 11 ihmistä, joka on enemmän kuin hetkiin. Koirat tulivat pieniä kinasteluita lukuun ottamatta jälleen kerran hienosti toimeen keskenään.



Alkumatkasta retkeilyreitti oli hieman huonossa kunnossa ja menimme omia polkuja kallioiden päällä. Iso-Vuorijärvi ja taukopaikan Kirvesjärvi olivat yllättäen molemmat vielä jäässä, joten koirien kanssa piti olla tarkkana, ettei kukaan lähde seikkailemaan jäälle.

Iso-Vuorijärven riippukalliot

Jäätä ja joutsenia

Kevättulva

Ylitys onnistui kaikilta, osa koirista kahlasi ja osa yritti tasapainoilla puilla,
kuva: Riikka Viitala

Terrierejä ei haitannut kylmä vesi

Tauolle pysähdyimme Kirvesjärven laavulle, josta joku oli poistunut juuri ennen meitä ja jättänyt sopivasti tulen nuotioon. Itselläni oli trangia mukana ja sillä keiteltiin kahvit. Toista kertaa ikinä, joten vieläkin oli pientä hakemista kuinka paljon kahvia pannuun pitäisi laittaa. Laavupysähdyksellä meinasi tulla hieman kylmä ja luntakin saatiin juuri ryhmäkuvan aikaan. Ylipäänsä retkeilysää oli erittäin vaihteleva: välillä paistoi aurinko, välillä satoi lunta ja välillä vettä.

Kirvesjärven laavulla, kuva: Riikka Viitala

Nele odottaa makkaroita saapuvaksi, kuva: Riikka Viitala

Kaiken kaikkiaan kävelimme hieman vajaan 5 kilometrin lenkin. Loppuosa matkasta meni metsäautotietä pitkin ja autossa oli tulomatkaan verrattuna hiljaista porukkaa. Nele ja Tilda olivat molemmat sen verran väsyneitä reissusta, että iltaruokakin syötiin poikkeuksellisesti vasta klo 22 jälkeen.

Ryhmäkuva kevyessä lumisateessa, kuva: Riikka Viitala

Ei kommentteja: