Javalle nimittäin iski kahdesti ripuli viikon sisään ja toinen erä oli jo niin paha, että jouduin viemään Javaa yölläkin neljä kertaa ulos. Yksi matto päätyi pesulaan ja kaksi jouduin pesemään itse, kun ei työpäivän aikana ollut kotona kukaan viemässä Java-parkaa ulos. Tilanne muistutti niin paljon alkuvuotta, että pyysin rokottavaa eläinlääkäriä samalla tekemään Javalle haimatulehduksen pikatestin. Javan mielestä ajatus oli todella huono ja päätti ensimmäistä kertaa koskaan hypätä eläinlääkärin tutkimuspöydältä alas. Onneksi ei sentään katkaissut jalkaansa, kun matkaa kivilattialle oli kuitenkin jonkin verran... Myös verikokeen ottaminen tuotti ongelmia, joten eläinlääkäri hoiti sen yhdessä hoitajan kanssa.
Iltapäivällä eläinlääkäri soitteli pikatestin tuloksesta: sen mukaan Javalla ei olisi haimatulehdusta. Ehkä annoin Javalle taas liikaa ruokaa, joka sai vatsan ärtymään ja mahdollisesti aloitin liian nopeasti oireilun jälkeen taas suurten ruoka-annosten antamisen. Ja tiedä sitten mikä vaikutus stressillä on tähän kaikkeen, kun Java vasta palasi tähän hektiseen kaupunkielämään. Rasvaista ruokaa Java ei ole saanut, vaan kaikki syötävä on yhä ollut alle 10 % rasvaa. Nyt Java on voinut hyvin, tosin kolmannen ruoka-annoksen on saanut vain epäsäännöllisesti ja samalla olen yrittänyt tarkkailla ruoan määrää, ettei sitä tulisi koiran kokoon nähden liikaa. Hakametsän vaaka näytti Javalle painoa 4,3 kg, josta olen aika yllättynyt.
Ja sai Javakin nyt oman passin. Jännä miten koirat eivät ole moneen vuoteen tarvineet passeja ja nyt yhtäkkiä jokaisella on omansa...
Lomaa odotellessa
2 kommenttia:
Olipa onnea elli-reissulla, kun selvisi, ettei ole haimatulehdusta. Sitä on nykyisin monilla koirilla, liekö yleistynyt vai onkohan tutkimusmenetelmät tulleet tehokkaimmiksi.
Ihan uteliaisuudesta kysyn, saiko koirasi sen nelosrokotuksen ennen kuin selvisi, ettei ole haimatulehdusta? Yleensähän koiran tulee olla terve, kun rokotetaan. Kiinnostavaa tietää, miten eläinlääkärit tätä suositusta noudattavat.
Sööttejä, persoonallisen näköisiä koiria sinulla. ♥
Kiitos! :) Itse mietin tässä jokin aika sitten sitä, että voisiko näihin haimatulehduksiin vaikuttaa se, että koirat syövät aika rasvaista ruokaa. Ja erityisesti pikkukoirien kohdalla, kun onhan joku iso siankorva näille aikamoinen rasvapommi... Eläinlääkäri rokotti Javan, vaikka pikatestin tulos ei ollut selvillä.
Lähetä kommentti