Tänään retkeiltiin lähes koko päivä Isojärven kansallispuistossa. Tapit järjestävät kyseiseen paikkaan kevätretken, joten käytiin kävelemässä suunniteltu reitti läpi. Java ei valitettavasti päässyt mukaan, vaan vietti oman päivänsä Hervannassa. Tiedän, että Java olisi niin kovasti stressannut metsässä kävelyä, että oli sekä itselle että koiralle helpompi ratkaisu viedä Java hoitoon.
Retkelle lähdettiin Heretyn pysäköintialueelta, josta käveltiin kolmisen kilometriä Kuorejärven laavulle. Laavulla oli nuotio valmiina, joten saatiin makkarat heti paistumaan ja samalla tuli juotua kahvit. Törmäsimme vain pari kertaa koko reissun aikana muihin ulkoilijoihin eikä vieraita koiria näkynyt paikalla ollenkaan. Yhteensä päivän aikana käveltiin noin seitsemän kilometriä, johon aikaa meni neljä tuntia sekä tunti suuntaansa matkoihin. Kansallispuistosta löytyi kolme kätköä ja paluumatkalla täydettiin lukemaa vielä viidellä löydöllä.
Paljon paremmin ei sunnuntaita ja kaunista kevätpäivää olisi voinut viettää kuin ulkoillen upeissa maisemissa. Retkellä oli mukana myös järjestelmäkamerani, joten myöhemmin luvassa muutama parempi otos kuin allaolevat kännykkäkuvat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti