Lina


Stormblåstens Norma Jeane "Lina" 17.5.2011 - 3.2.2014

Rotu: kiinanharjakoira puuterihuisku
Sukupuoli: narttu
Terveys:
idiopaattinen kylothorax / sydämen vajaatoiminta: oikean puolen laajentuma ja tricuspidaaliläpän vuoto (Anne Siljamäki)
silmät ok, polvet 0/0 (29.10.2013, Sanna Elfving)
Kasvattaja: Essi Suominen, kennel Stormblåstens
Rekisteröity
Mikrosirutettu
Koiranet / Harjakoirien tietokanta / Sukutaulu

 
Ei kahta ilman kolmatta. Tulevaisuuden toivo Lina oli ensimmäinen sijoituksessa oleva koirani. Elokuussa 2013 Linalla todettiin sydämen vajaatoiminta ja omistusoikeus siirtyi pysyvästi minulle.

Luonteeltaan Lina tuntui olevan sekoitus Javaa ja Neleä: iloinen ja reipas, toisaalta hieman arka ja epävarma. Saalisviettiä löytyi jonkin verran ja Lina jaksoi kiinnostua leluista, mutta viihtyi myös erittäin hyvin ihmisten lähellä rapsuteltavana. Oman lauman merkityksen huomasi siinä, ettei Linaa juurikaan kiinnostanut vieraiden koirien kanssa leikkiminen, vaan pikkuneiti viihtyi parhaiten Javan ja Nelen seurassa.

Harrastukset

Linan kanssa pääsin viimein virallisiin näyttelyihin, jotka aloitettiin huhtikuussa 2012. Junioriluokassa laatuarvostelut olivat EH:ta ja ERI:ä. Mahtui joukkoon yksi SA:kin ja kirjalliset arvostelut olivat pääosin oikein hyviä. Linaa kuitenkin enemmän tai vähemmän jännitti kehässä eikä Linan todellinen luonne näkynyt tuomareille. Nuorten luokassa esiinnyttiin kahdesti ennen taukoa, joka jäikin pysyväksi.

Linan tulokset

Agilityn alkeet opetin itse Linalle loppuvuonna 2012. Toiveissa oli jossain vaiheessa aloittaa kilpaileminen Linan kanssa, mutta sydänvian takia agilityharrastuksesta piti luopua.


Sydämen vajaatoiminnan lisäksi Linalla kertyi rintaonteloon maitiaisnestettä (idiopaattinen kylothorax). Molempia sairauksia yritettiin hoitaa lääkityksellä, joka ei kuitenkaan tehonnut ja jouduin hyvästelemään mustavalkoiseni helmikuussa 2014.