sunnuntai, maaliskuuta 23, 2014

LUVAtonta agilitya

Viikko sitten osallistuin Nelen kanssa TamSKin agilitykisojen hyppyradalle Lempäälässä. Minikakkosia oli tällä kertaa paikalla yhdeksän koirakkoa ja rata taas iltapäivällä viiden aikoihin. Tai ainakin aikataulun mukaan piti olla, mutta tokihan kisat olivat jälleen vähintään tunnin verran myöhässä... Onneksi paikalla oli paljon tuttuja, joiden kanssa kuluttaa aikaa.

Radan pahin paikka oli kepeille vienti, mutta onneksi olimme tammikuisessa agilitykoulutuksessa harjoitelleet tällaista keppikulmaa. Tällä radalla minulla oli kisakaverina jo paljon vauhdikkaampi harjakoira kuin viimeksi. Oli siinä ja siinä, että sain Nelen taipumaan pujotteluun, kun ensimmäisen välin jälkeen Nele lähti kohti keskikenttää. Tehtiin rata nollana läpi hyvällä ajalla, joka ei kuitenkaan riittänyt kuin kolmanteen sijaan. Kyllä, kolmannen kerran peräkkäin juuri siihen sijaan, josta ei saa enää LUVAa. Palkinnoksi tuli lahjakortti ja suklaata allekirjoittaneelle, herkkuja Nelelle ja taas uusi lelu Javalle.

Ei kommentteja: