lauantaina, maaliskuuta 22, 2014

Siellä, täällä ja vähän tuollakin

Lomat on nyt lomailtu ja maanantaiaamuna suuntasin kohti uutta työpaikkaa. Tällä kertaa tiedossa on vaihteeksi ihan koulutusta vastaavia hommia eli puutarhurin töitä pienessä puutarhamyymälässä. Ilta- ja viikonlopputöitä pitäisi tänä kesänä olla huomattavasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina, joka ei haittaa yhtään. Kuitenkin vapaa-ajan väheneminen näkyi heti tällä viikolla siinä, ettei arkipäivisin tuntunut ehtivän oikein mitään. Onkin paljon mahdollista, että tämä blogi hieman hiljenee kevääksi ja kesäksi, kun on niin paljon muuta kivempaa tekemistä kuin notkua tietokoneen edessä.

Tosin ennen töiden alkamistakin kiireitä riitti, kun olin koirien kanssa milloin missäkin. Varsinkin Nelen kohdalla piti oikein miettiä pitkästä aikaa lepopäivän sijoittamista kalenteriin... Seuraavaksi lyhyt kuvakertomus meidän viime aikojen ulkoiluista:



Kepon ja koirien kanssa Katajajärven laavulla


Ulkoilua Tasanteen suunnalla ja Javan aarteenmetsästys

Kankaanpään reissulla poikettiin myös Laviassa


Harjun valloitusta Nokian Sarpatissa, mukana myös Rusina-villakoira

Lorunkorven metsätiellä, mukana kaverikuvassa Jana-koikkeri, kuva: Tytti Käyhkö

Jokaiseen kuvaan liittyvät olennaisesti myös geokätköt, joiden perässä näihin paikkoihin on tullut lähdettyä. Nokialta etsittiin päivässä ennätykselliset 20 kätköä ja kierrokseen meni aikaa lähes kuusi tuntia.

Ei kommentteja: