tiistaina, toukokuuta 05, 2009

Tokotreeneissä

Käytiin tänään pienellä porukalla tokoilemassa jäähallin parkkipaikalla. Tein lyhyen treenin molempien koirien kanssa, ensin Javan ja sitten Nelen. Javan kanssa otin mm. paikkamakuun, jossa oli mukana yhteensä 6 koiraa. Java pysyi hienosti, mutta lopun perusasennon ennakoi. Lisäksi otimme seuraamista ja sivulletuloja, kertaalleen liikkeestä seisomisen ja maahanmenon. Java osaa liikkeet ihmeen hyvin, vaikka takana on talven mittainen tauko. Tainnut tehdä vain hyvää... Nelen kanssa tein pujottelun muiden koirien ohi, istumisia ja maahanmenoja. Pikkuhiljaa olen ottanut mukaan myös sivulletuloa, mutta Nele on vielä ihan täysin käsiohjauksen varassa.

Olen tainnut jo useampaan otteeseen puhua treenisuunnitelmasta, mutta vieläkään sitä ei ole näkynyt. Treeneissä muisti taas miten kivaa tokoilu onkaan ja ehkä nyt viimein voisin tehdä jonkinlaisen suunnitelman. Keksin myös miten alan tästä eteenpäin toimia luoksepäästävyyden kanssa: ihmiset saavat antaa nameja Javalle, kun tulevat moikkaamaan. Java tuntuu väistävän yhä useammin ihmisiä ja "vapaalla" saakin niin tehdä, mutta treeneissä pitäisi kestää sen verran mitä nyt luoksepäästävyys vaatii.

Jos saan suunnitelman tehtyä ja oikeasti myös noudatan sitä, voisin hyvin ajatella ainakin yhtä kisaa kesällä. Tietenkin taas jossain perämetsässä, ei tule niin paljon suorituspaineita. Kisaa varten ei kyllä riitä pelkkä liikkeiden osaaminen, vaan myös oma fiilis ja koiran vireys pitäisi saada oikeaksi. Ja pitää koko ajan mielessä, että treenailun tulee olla kivaa. Jos se ei ole, niin sitten taas tauolle.

1 kommentti:

Anu kirjoitti...

http://www.koiranelamaa.net/
Mä kävin tuolla. Oli tosi mukavanoloinen ihminen. Varattiin 2 tuntia, mutta aikaa meni sitten vain 1,5 tuntia. Käytiin perusteellisesti kyllä koira lävitse. Mun mielestä hintaansa nähden erittäin hyvää palvelua. Kannattaa kyllä käydä tuolla, ainakin itse tykkäsin kovasti.