tiistaina, toukokuuta 26, 2009

Tokon treenisuunnitelma aloitettu

Sain viimeinkin aloitettua tokon treenisuunnitelman ja toteutettuakin sitä tänään! :) Tässä vaiheessa ei enää edes kannata laskea kauanko se oli työn alla, pitkään.

Tälle viikolle on suunnitelmissa kaksi treenipäivää, joista ensimmäinen oli tänään. Javan kanssa otin paikkamakuun, seuraamista, liikkeestä maahanmenon ja luoksetulon. Lisäksi luoksepäästävyys, jossa kaksi treenikaveriani kävivät silittämässä Javaa ja tarjoamassa nameja. Paikkamakuussa meillä oli todellinen häiriö, kun lähellä pelattiin lentopalloa. Java tuijotti palloa, mutta ei onneksi lähtenyt perään. Olen oikein tyytyväinen kaikkeen mitä tehtiin: palkkasin Javaa lelulla ja mm. seuraamiset olivat oikein hienoja. Olen miettinyt, että voisimme käydä taas kisaamassakin, mutta vasta elokuussa.

Nelen kanssa otin maahanmenoa, sivulletuloa ja lyhyttä seuraamista. Nelen kanssa pitää nyt kaikessa rauhassa opetella istumisen ja maahanmenon kestoa ja etäisyyttä, sillä tytöllä on paha tapa nousta ylös ennen kuin lupa on annettu. Samalla voisin opettaa pikkuhiljaa seisomista ja sivulletulon niin, että pääsisin käsiohjauksesta. Siinäpä tavoitetta hetkeksi.

Ei kommentteja: