Kaikki kolme samassa kuvassa
Torstaina vaihdoimme hieman suuntaa ja kävimme Porin puolella niinkin oudosti nimetyssä paikassa kuin Antikristuksenmäki. Luonnollisesti sinne suunnattiin geokätkön perässä ja jos olisin tiennyt millainen ryteikkö meitä odottaa, olisin melkein jättänyt koirat kotiin. Onneksi sentään osa matkasta kulki metsäkoneen jälkeä pitkin.
Eilinen oli koirille lepopäivä ja samalla ne joutuivat ensimmäisen kerran nykyisellä laumalla viettämään nelisen tuntia yksin vanhempieni luona. Tildalle yksinoleminen on jostain syystä hankalaa ja pelkäsinkin, että pikkuneiti stressaa kovasti, kun lähdemme pois. Jätin tietokoneen nauhoittamaan koiria ja oli positiivinen yllätys, ettei nauhoituksessa kuulunut juuri ollenkaan haukkumista. Vähäinen haukkuminen ei ollut mitenkään paniikinomaista omistajan perään huutamista, vaan kuulosti lähinnä sille, että Tilda oli kuullut jotain ulkoa, josta ilmoitti. Takaisin palatessa vastassa olikin kolme levänneen oloista koiraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti