Jokin aika sitten laitoin kansioon kaikki koirien eläinlääkärilaskut ja niistä oli selvästi nähtävissä miten tilanne koko ajan paheni. Samalla tavalla kävi idiopaattisesta kylothoraxista kertovan tieteellisen artikkelin koiralle, jonka tilanne hoidosta huolimatta paheni puolessa vuodessa niin, että koira oli lopetettava. Linan kanssa menin ensimmäisen kerran eläinlääkäriin outojen oireiden takia heinäkuun viimeisenä päivänä 2013 ja puolen vuoden päästä helmikuussa jouduin hyvästelemään rakkaani, kun tilanne kaikesta yrittämisestä huolimatta vain paheni. Helmikuussa olin hyvin varma siitä miten minun tulee toimia ja hyvä niin, sillä nyt mielen on täyttänyt kaikenlainen jossittelu. Olisi kuitenkin ollut väärin Linaa kohtaa jatkaa enää siinä vaiheessa, kun peli oli todellisuudessa jo menetetty.
Lina tammikuisena iltapäivänä, kun olimme kaksin pienellä kävelyllä
Yhtä kaikki - yksi on poissa ja se näkyy sekä tuntuu. Olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä ja samalla aina silloin tällöin päivittää tätä blogia, jotta Javan ja Nelen tekemiset eivät jäisi unohduksiin. Silti elämä tuntuu välillä kovin tyhjältä ja siltä ettei tiettyihin asioihin ole enää juuri mitään annettavaa. Toki olen saanut kuulla kysymyksiä uudesta koirasta ja miettinyt sitä paljon itsekin nyt, kun Java jäi eläkkeelle. Toisaalta ajatus pennusta kiinnostaisi, mutta toisaalta Linan lähdöstä tuntuu olevan vielä liian vähän aikaa eikä kolmen koiran lauma erityisemmin innosta. En tiedä, aika näyttäköön miten tässä kaikessa vielä käy.
Suru on lahja jäljelle jäävän
kaiho on kaipaavan omaisuus
sen iltaisin tiedän vielä heräävän
kun tähdissä loistelee ikuisuus
kaiho on kaipaavan omaisuus
sen iltaisin tiedän vielä heräävän
kun tähdissä loistelee ikuisuus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti