sunnuntai, huhtikuuta 14, 2013

Hyppyradalla

Melkein kahden kuukauden agilityn kisatauko päättyi lauantaina, kun kisailtiin yhden hyppyradan verran Lempäälässä.

Lauantaina oli jo valmiiksi melko tiukka aikataulu, kun kakkosten hyppärin rataan tutustuminen ilmoitettiin alkavaksi vasta klo 16 ja konsertti Tampere-talossa alkaisi klo 19. SDP:lle saapuessa olikin vastassa ikävä yllätys, kun radat olivat todella myöhässä. Tämä tuntui ärsyttävän yhtä jos toistakin... Rataan tutustuminen taisi lopulta alkaa reilun tunnin myöhässä.

Rataprofiili oli ihan ok, ainoastaan kepeille vienti vähän jännitti. Ja siitä otettiinkin ensimmäinen vitonen, kun Nele aloitti oikein, mutta jätti toisen välin pujottelematta. Keppien jälkeen alkoi kilpajuoksu kohti hyppyä 12. Hävisin tässä Nelelle ja Nele melkein ehti kiertää hypyn 12 väärälle puolelle. Ehdin kumminkin pelastaa tilanteen niin, ettei saatu kuin vitonen hylätyn sijasta. Kaikki tämä ja muu kaartelu toi meille 5,75 sekuntia yliaikaa ja tuloksissa oltiin viimeisellä sijalla.



Jaksoin odottaa maksien rataan tutustumiseen asti ja sitten oli pakko mennä pyytämään kilpailukirja tulospalvelusta, vaikka tiedänkin miten ärsyttää on, kun ihmiset tulevat sinne kyselemään kirjojaan. Kotona ehdinkin valmistautua jopa 20 min ennen kuin oli pakko lähteä ajamaan kohti kaupunkia.

Ei kommentteja: