Torstaina Java sai minut pelästymään oikein kunnolla. Silloin oli koirien pesupäivä, joka päättyi yllättäen siihen, että lähdin Javan kanssa vauhdilla päivystykseen.
Ilta alkoi ihan normaalisti ja ensin pesulle pääsi takkuinen pentu, joka myös Lina-nimellä tunnetaan. Pesuväli oli kaikkien kiireiden takia venynyt puoleentoista viikkoon ja sen kyllä huomasi takkujen laadusta ja määrästä. En tiedä onko Lina jo aloittanut pentuturkin vaihtamisen, mutta ainakin turkki on paljon pidempi kuin Nelellä samassa iässä. Ja tietysti nämä sadekelit vain pahentavat takkujen muodostumista. Linan jälkeen pesin heti perään Javan, jolla turkki on kasvanut jo niin paljon, että menee vaatteista herkästi takkuun. Päätin tuossa jokin aika sitten, että voisin tänä talvena kokeilla sellaista, että pidän Javan turkin suht lyhyenä ja ulkoillessa Javalla olisi aina vaatetusta päällä. Puolipitkä turkki nimittäin takkuuntuu vaatteista heti eikä edes lämmitä kunnolla. Java vaikuttaa usein olevan kylmissään ulkona, joten kokeillaan, josko kunnon manttelit ja haalarit auttaisivat tänä talvena asiaan.
Javan pesun jälkeen kaivoinkin isomman trimmerin kaapista ja ajoin turkin 13 mm leikkuukammalla. Korvat ja hännän jätin ajamatta enkä muutenkaan vetänyt turkkia niin tarkasti lyhyeksi kuin elokuussa. Samalla trimmasin myös Javan naaman. Lopuksi katsoin vielä kammalla läpi, ettei jäänyt yhtään takkuja ja vaihdoin Linan kampaamiseen, jossa menikin hetki. Välillä Lina makaa kiltisti paikallaan kammatessa, mutta suurimman osan ajasta yrittää vaihtaa asentoa, nousta ylös, pureskella kampaa, yms. Takkujen aukaisemisesta Lina ei tykkää yhtään, mutta pitää nyt olla tarkempi pesuvälin kanssa, ettei se enää veny liikaa. Lopulta oli molemmat koirat valmiit ja aika lähteä iltalenkille.
Tässä vaiheessa huomasin, että Java siristelee oikeaa silmäänsä. Ajattelin, että silmään on varmaan mennyt karvoja naaman trimmauksen yhteydessä. Iltalenkin jälkeen
aloin puhdistamaan silmää ja yllätys oli melkoinen! Oikean silmän mustaa
keskustaa ja värillistä osaa ei enää
erottanut, vaan silmä oli punainen ja samea. En ole koskaan aiemmin nähnyt vastaavaa. Kokeilin näkeekö Java ja tuntui, ettei oikein reagoinut oikealla silmällä. Heti ensimmäinen ajatus tilanteessa oli, että Javalta on irronnut linssi ja koiralla kipuja. Tässä vaiheessa paniikki oli jo melkoinen ja soitin nopeasti päivystykseen.
Kello oli noin 23.15, kun lähdin Javan kanssa kohti Tuhatjalan päivystystä. Nele ja Lina pääsivät myös mukaan, mutta saivat odotella autossa. Ilta oli onneksi hiljainen ja pääsimme samantien eläinlääkärille. Eläinlääkäri katseli silmää pitkään ja
tutki ensin onko sarveiskalvossa haavoja - ei onneksi ollut. Seuraavaksi mitattiin silmänpaineet, jotka olivat normaalit. Tässä vaiheessa silmän
musta keskusta alkoi jo pikkuisen erottua ja Java piti silmää vähän
enemmän auki. Lopulta diagnoosiksi tuli akuutti oikean silmän sidekalvon
tulehdus, johon saatiin lääkkeeksi antibioottia sisältävät silmätipat. Lisäksi eläinlääkäri
kehotti varaamaan ajan silmälääkärin kontrolliin.
Päivystyksestä kotiuduimme kello yhden aikoihin ja siinä vaiheessa Javan silmä oli jo enemmän palautunut normaalin näköiseksi. Tällä hetkellä oikeassa silmässä on pientä punoitusta silmän valkoisessa osassa, mutta muuten silmä näyttää samalta kuin vasenkin. Reissu päivystykseen tuli maksamaan vähän päälle 180e, josta Tapiola toivottavasti korvaa osan. Perjantaina soittelin myös Hakametsään, mutta silmälääkärille aikoja oli vapaana vasta joulun jälkeen. Koska kuitenkin haluaisin nimenomaan heidän silmälääkärilleen, odottelemme nyt Hakametsän antamaan aikaan, ellei mitään hälyyttävää tapahdu.
Tämä on nyt toinen kerta, kun Javan naaman
trimmaamisen yhteydessä tapahtuu tällainen yllättävä terveysongelma. Joko kyseessä on todella huono sattuma tai Java jostain syystä on alkanut reagoida
trimmaukseen vahvasti. Päätinkin, etten enää trimmaa Javan kuonoa ihan lyhyelle karvalle, vaan annan karvan nyt kasvaa ja katsoo sitten mikä olisi hyvä pituus. Ehkä Javasta tulee kohta enemmän terrierin kuin kiinanharjakoiran näköinen...
lauantaina, joulukuuta 03, 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti