maanantaina, maaliskuuta 02, 2009

Toiset harjoituskisat

Viime torstaina kävin taas harjoituskisailemassa Javan kanssa. Nele jäi siskoni seuraan kotiin ja äitini lähti mukaan videokuvaajaksi, kun sattuivat lomailemaan samaan aikaan Treella. Tällä kertaa olimme navetalla vasta lähempänä puoli kuutta ja möllirata alkoi makseilla melko pian ilmoittautumisen jälkeen. Medien ja minien ohjaajilla oli yhteinen rataan tutustuminen, kun osallistujia oli tällä kertaa huomattavasti vähemmän kuin viimeksi. Johtui luultavasti hiihtolomasta. Minimöllejä oli yhteensä 6 ja Javan kanssa lähdin radalle viidentenä. Rata näytti tältä (löysin kivan agilityohjelman koneelle, en sentään ole itse piirtänyt näitä):
Ennen omaa vuoroa mietin kovasti miten hoidan muurille (8) tulon. Teenkö takaaleikkauksen juuri ennen muuria vai valssaanko pituuden (6) jälkeen. Javan kanssa on välillä todella vaikea arvioida mitä tehdä, kun ei koskaan tiedä miten lujaa mennään. Tällä kertaa kävi kuten viimeksikin ja Java meni hitaammin kuin normaalisti, joten ehdin tehdä valssin pituuden jälkeen. Tein valssin myös ekan putken (2) jälkeen, muuten aikalailla vain juostiin. Lopussa meinasi käydä huonosti, kun Java oli taas kovin kiinni minussa eikä meinannut hypätä viimeistä hyppyä (14). Todennäköisesti myös ohjasin lopun huonosti, katsokaa itse:



Tuloksena 0 virhepistettä ja minimöllien voitto nopeimmalla ajalla. Katsoimme hetken myös kisarataa ja jestas se oli vaikea. Suunnittelin, että ensi kerralla voisimme osallistua siihenkin, sillä saatoin tuossa jo valita ensimmäisen virallisen kisamme. En halua aloittaa kisaamista Treella, koska katsomassa olisi kuitenkin liikaa tuttuja, joten suunnittelin reissua Noormarkkuun huhtikuun puolivälissä. Viikonloppuna sisäistin, että seuraavien harjoituskisojen järjestysvuoro onkin meidän ryhmällä, joten en tiedä onko osallistuminen mahdollista. Harjoitusta kyllä tarvisi, että uskaltaa niihin virallisiin.

2 kommenttia:

Jenna kirjoitti...

Vähän kivan näköistä menoa :) Hienostihan te teette yhteistyötä!!

Tanja kirjoitti...

Kiitos! Me ollaan Javan kanssa hitsauduttu yhteen, ainoastaan lintuasiassa ollaan eri mieltä. :D